Lahdesta tulee tuoksuton kaupunki?

Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina suositusta tuoksuttomuudesta kaupungin palveluissa ja tilaisuuksissa

Lahti
Tuoksuyliherkkyys
Mika Moksu / Yle

Lahden kaupunki aikoo ryhtyä tuoksuttomaksi.

Henkilöstön keskuudesta on tullut esitys suosituksesta, jonka avulla parannettaisiin työhyvinvointia ja vähennettäisiin voimakkaista tuoksuista johtuvia terveysriskejä. Esimerkiksi kosmetiikan hajusteet voivat aiheuttaa oireita tuoksuyliherkille ja allergisille.

Tuoksuttomuusperiaate ei tarkoita sitä, että vaikkapa hajuveden käyttö voitaisiin kieltää. Ideana on, että periaatteita noudattamalla työntekijä voi osoittaa huomaavaisuuttaan tuoksuyliherkille asiakkaille tai työkavereille.

Kaupunginjohtaja Pekka Timonen esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki huomioi tuoksuttomuuden periaatteet palveluissa ja tapahtumissa.

Hollola tuoksuttomuuden edelläkävijä

Viime keväällä Hollola antoi Päijät-Hämeessä ensimmäisenä kuntana työntekijöilleen ohjeet tuoksuttomuudesta.

Työntekijöiden on toivottu lopettavan voimakkaasti tuoksuvien haju- ja partavesien sekä hajustetun kosmetiikan ja hiuslakkojen käytön työpaikalla.

Kunnan järjestämien tapahtumien ja tilaisuuksien markkinoinnissa yleisöä pyydetään tulemaan tilaisuuksiin tuoksutta.