Kyyninen epäluottamus – Someen jatkuvasti negatiivisia päivityksiä lateleva ei välttämättä tunnista olevansa negatiivinen

Rasittavia kommentteja toistuvasti kirjoittava rasittaa ennen kaikkea itseään. Pitkäkestoinen kyynisyys ottaa pumpusta.

ihmiset
Nuori selailee kännykkää, silhuetti.
Syrjäytyneet tai muuten heikossa asemassa olevat nuoret ja lapset ovat erityisessä vaarassa joutua hyväksikäytetyiksi ja jopa ihmiskaupan uhreiksi Suomessakin.Henrietta Hassinen / Yle

Twitterissä, Facebookissa ja muissa netin kommenttikentissä esiintyy nimiä ja nimimerkkejä, jotka eivät koskaan kirjoita mitään positiivista. Etsimälläkään heidän päivityksistään ja kommenteistaan ei löydy valonpilkahduksia, vaan jotain on aina pielessä tai joku tehnyt virheen.

Kyyniseksi epäluottamukseksi kutsuttu ilmiö ei suoraan liity nettiin tai sosiaaliseen mediaan, mutta ne ruokkivat kyynisyyttä ja tätä tapaa, sanoo sosiaalipsykologi Ari Haukkala Helsingin yliopistosta.

Haukkalan väitöskirjan aikoihin vuonna 2002 puhuttiin vielä kyynisestä vihamielisyydestä. Somea ei silloin vielä edes ollut.

– Se lähti siitä, että mitattiin vihamielisyyttä, mutta myöhemmin huomattiin, että epäluottamus onkin siinä se haastavin piirre. Se ei välttämättä olekaan, että ihmiset riehuvat ja räyhäävät, vaan se epäluottamus.

Kyynisessä epäluottamuksessa ihmiset ajattelevat, että toisilla ihmisillä on pahoja aikeita ja ne ovat itsekkäitä. Ennen ajateltiin, että kyseessä olisi persoonallisuuspiirre, joka kehittyy tai synnynnäinen piirre.

– Se mitä me olemme havainneet, niin kyyninen epäluottamus on voimakkaasti yhteydessä sosiaaliseen asemaan. Näillä ihmisillä on vähemmän koulutusta tai vähemmän tuloja, Haukkala sanoo.

Myös se on tutkittu, että mitä pitempään ihmiset ovat olleet työttöminä, sitä kyynisempiä he ovat. Olosuhteilla on suuri merkitys.

Kun maailma on paska

Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen professori Jussi Kauhanen on tutkinut kyynisyyden vaikutuksia terveyteen 90-luvulta saakka.

Suomalaisilta on kysytty muun muassa asennetta kanssaihmisiin. Vastaajien on pitänyt arvioida esimerkiksi väitteitä ”kaikki ajavat vain omaan etuaan” ja ”ihmisiin ei voi luottaa”.

– Osalla vastaajista oli vaikeuksia tunnistaa kyynisyyttä itse. Kaikki eivät ihan ymmärrä olevansa niin negatiivisia, Kauhanen sanoo.

Professoria kiinnostaisi tietää, miten paljon kyyninen epäluottamus on kulttuurinen tai kasvatuksellinen tai ehkä jopa geneettinen asia.

Se tiedetään, että joillakin kyyniset piirteet voivat korostua jonkun elämäntilanteen kuten avioeron hetkellä. Toisilla taas kyyninen epäluottamus on Kauhasen havaintojen mukaan suhteellisen pysyvä persoonallisuuspiirre.

Professori uskoo, että yksinäisyys saattaa liittyä kyyniseen epäluottamukseen. Tai ainakin ne saattavat olla toisilleen sukua.

– Tällainen elämänasenne on hirveä sosiaalinen rasite. Henkilö saattaa menettää kaikki ystävänsä. Eihän kukaan jaksa olla sellaisen kanssa. Kun maailma on niin paska, he eristäytyvät itse.

Jatkuvaa stressiä ja kalkkeutuneita suonia

Kyyninen epäluottamus käy terveyden päälle, mutta asiaa on vaikeaa tutkia, koska jatkuvasti kyynisillä myös tupakointi, liikkumattomuus ja ylipaino ovat yleisiä. Elintavat kokonaisuudessaan saattavatkin selittää valtaosan siitä, miksi kyynisillä on 2-3-kertainen riski sairastua sydänperäisesti.

– Kyyninen epäluottamus on liitetty moniin sairausriskeihin. Esimerkiksi sydämen verisuonet kalkkeutuvat kaikkein kyynisimmillä jopa 25 prosenttia nopeammin. Verenpaine on kyynisillä useammin koholla. Stressihormonitasokin nousee, professori Kauhanen luettelee.

Ennen nettiaikaa kyyniset väittelivät kapakoiden pöydissä tai keittiön nurkassa. Tilanteesta pääsi välillä pois. Nyt esimerkiksi Twitterissä hurjimmat saattavat kommentoida monta kertaa tunnissa ja päivästä toiseen. Jatkuva varuillaan olo ja valmius reagoida, tietää myös jatkuvaa stressiä.

Professori Kauhasen lääke on vanha tuttu, ulos raittiiseen ilmaan, lenkille tai metsään, kavereita tapaamaan. Jonnekin, missä aivot saavat muuta tekemistä, joka irrottaisi kännykästä.

Netin ja somen vaikutuksista epäluottamuksen kulttuurissa tapahtuneeseen muutokseen on vielä vähän tutkittua tietoa. Jo tutkitut kyyniseen epäluottamukseen liitetyt aiheuttajat eivät välttämättä liity nettiin mitenkään.

Yksi sellainen on esimerkiksi, että lihavat olisivat keskimäärin kyynisempiä kuin normaalipainoiset. Helsingin yliopiston sosiaalipsykologi Ari Haukkalan mukaan ihmisen kokemukset muokkaavat epäluottamusta.

– Jos kuulet kaupungilla, että ihmiset haukkuvat sinua ja ulkonäköäsi, niin siihen tulevat lihavuuteen liittyvät reaktiot. Nämä kokemukset saavat aikaan sen, ettet luota muihin ihmisiin, koska sinua on kohdeltu huonosti.