Aamut ovat elokuvaohjaaja Markku Pölöselle sielunrauhan kannalta parasta aikaa: "Omistan tätä maailmaa enemmän silloin kuin muut nukkuvat"

Kelloja siirretään talviaikaan viikonloppuna. Elokuvaohjaaja Markku Pölönen on aamuihminen vuodenajasta riippumatta.

talviaika
Markku Pölönen on perinyt isältään visuaalisen haahuilun taidon. Abstrakteista muodoista löytyy etsimällä ihmisen piirteitä.
Markku Pölönen on perinyt isältään visuaalisen haahuilun taidon. Abstrakteista muodoista löytyy etsimällä ihmisen piirteitä.

Hieman yli puolet suomalaista kannattaa pysyvää talviaikaan siirtymistä. Elokuvaohjaaja Markku Pölönen ei ole yksi heistä, mutta ei Pölösellä ole mitään kesäaikaakaan vastaan. Puoli seitsemän (siirryt toiseen palveluun) -ohjelmassa vieraillut Pölönen kertoi heräävänsä joka aamu kello 5 vuodenajasta riippumatta.

– Mikään ei vaikuta sisäiseen kellooni, oli talvi - tai kesäaika. Siirryn uuteen aikaan aina automaattisesti.

Aamuisin on aikaa olla itsensä kanssa

Pölönen kertoo olevansa aamuihminen, joka nauttii niistä tunneista, jolloin suurin osa vielä nukkuu. Herättyään hän polkee paikalliselle huoltoasemalle kahville.

– Huoltoasemalla tapaa aamun yksinäisiä vaeltajia ja tunnelma on hyvin erityinen. Minulla on sellainen olo, että omistan tätä maailmaa enemmän silloin kuin muut nukkuvat.

Ei stressiä unettomuudesta

Pölönen kertoo pärjäävänsä kohtuullisen vähillä unilla. Normaali unirytmi on hänellä klo 24 -05 välillä. Toisinaan hän herää keskellä yötä valvomaan mutta ei jää sänkyyn odottamaan unta.

– Se on tutkimuksienkin mukaan ihmiselle aivan luontaista, eikä unien katkeamista pidä säikähtää. Minä nousen ylös puuhastelemaan, enkä jää tuleen makaamaan. Valmistan aamiaisen, syön ja menen uudestaan nukkumaan. Tulee sellainen olo kuin lintsaisi, ja se on ihanaa.

Talviaikaan Pölönen uskoo sisäisen kellonsa siirtyvän automaattisesti. Vuoden parhaimpiin aamuihin on vielä reilusti odotettavaa.

– Valo on minulle tullut vuosi vuodelta tärkeämmäksi ja erityisesti sen valon luonne. Kesäaamuissa on taikaa. Minun sielunrauhani kannalta aamut ovat vuorokauden parhaita hetkiä.

Katso Markku Pölösen vierailu Puoli seitsemän -ohjelmassa Yle Areenasta (siirryt toiseen palveluun).