Maria Ohisalo edelleen suosikki vihreiden johtoon, moni empii – Yle kysyi kannat valinnan tekevältä valtuuskunnalta

Suuri osa puoluevaltuuskunnan jäsenistä ei halua nimetä suosikkiaan ennen kuin ehdokkaat ovat selvillä.

Vihreä liitto
Maria Ohisalo vihreiden eduskuntaryhmän kokouksessa torstaina 25. lokakuuta 2018.
Maria Ohisalo keräsi eniten mainintoja, kun kysyttiin suosikeista ensi viikonlopun puheenjohtajavaaliin.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontuu tasan viikon päästä valitsemaan puoluelle uutta puheenjohtajaa. Toistaiseksi kukaan ei ole ilmoittautunut kilpaan.

Yle tavoitti tänään 43-jäsenisestä valtuuskunnasta 30*. He kertoivat omista ajatuksistaan ensi viikonlopun suhteen.

Puheenjohtajan sijainen Maria Ohisalo keräsi eniten mainintoja, kun kysyttiin suosikeista puheenjohtajavaaliin. Nimiä sai mainita useamman. Ohisalo on 12 maininnallaan kaukana seuraavana tulevasta Emma Karista, mutta vastaajien niukka enemmistö ei halunnut ilmaista kantaansa lainkaan.

Grafiikka
Ilkka Kemppinen / Yle

Useampi perusteli tätä ehdokkaiden puuttumisella.

– Suosikkeja olisi, mutta en halua kommentoida asiaa ennen kuin edes yksi ihminen on vahvistanut kiinnostuksensa, eräs kommentoi.

Moni Ohisalon maininnutkin tarkensi, että kanta on vielä epävarma ja voi elää tilanteen mukaan.

Yle tavoitteli valtuuskunnan jäseniä viimeksi keskiviikkona, jolloin 36 vastaajasta kuusi antoi Ohisalolle tukensa. Suurin osa ei tuolloinkaan halunnut kertoa kannastaan.

Haetaanko ruoriin väliaikaista konkaria vai pidempiaikaista uutta kasvoa?

Vihreissä on pohdittu, tulisiko nyt valittavan puheenjohtajan hoitaa ensisijaisesti kevään vaalit vai haetaanko samalla pidempiaikaistakin kipparia.

Todennäköisesti tästä keskusteltiin myös puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän eilisessä yhteistapaamisessa. Kevään vaaleihin voitaisiin kenties lähteä konkarikasvon johdolla.

Tätä pohtii myös puoluevaltuuskunnan väki, mutta selvää linjaa ei löytynyt.

– Arvon kahden välillä: Ville Niinistön ja Maria Ohisalon. Se on juuri nyt ratkaiseva kysymys, valitaanko konkari vai uusi. Jos he nyt edes ryhtyvät ehdokkaiksi, eräs valtuuskunnan jäsen pohti.

Moni muistuttaa, että valinnan tekee nyt reilun 40 päättäjän joukko, kun taas kesällä puheenjohtajavalinnasta päättävät kaikki vihreät jäsenäänestyksellä.

– Kumpikin käy, en vaadi sitoumusta nyt valittavalta.

– Minusta tuntuu aika mahdottomalta, että puheenjohtaja valittaisiin "vain" vaaleihin. Tämän sijaan tarvitaan lupausta jatkuvuudesta, sanoi puolestaan toinen valtuuskunnan jäsen.

Kansanedustajuus ei välttämätöntä

Suurin osa vastaajista tuumasi, ettei kansanedustajuus ole välttämätöntä nyt valittavalle puheenjohtajalle.

– Olishan se kätevää, mutta näkisin, että tässä tilanteessa kun Maria (Ohisalo) on hommaa jo hoitanut, niin olisi luonteva jatkaa. Eihän Antti Rinnekään ollut, kun tuli Sdp:n puheenjohtajaksi, eräs valtuuskunnan jäsen kertoi.

– Ei sillä ole merkitystä, jos on muuten hyvä tyyppi, totesi toinen.

Grafiikka
Ilkka Kemppinen / Yle

Missä ilmoittautumiset viipyvät?

Puolueväeltä herui ymmärrystä sille, ettei ilmoittautumisia puheenjohtajakisaan olla vielä kuultu.

Usea vastaaja huomautti, että keskusteluja käydään jatkuvasti, mutta tilanne on uusi ja yllättävä. Siksi ehdokkaille täytyy antaa myös aikaa harkita.

Toisaalta päätöksenteko muuttuu sitä vaikeammaksi, mitä pidempään ehdokkaiden löytymisessä kestää.

– Pidän ongelmallisena, että jos tulee vain yksi halukas – se herättää spekulaatioita siitä, että asia olisi päätetty jossain muualla kuin valtuuskunnassa. Toisaalta ymmärrän, ettei olla liian innostuneena liikkeellä, eräs valtuuskunnan jäsenistä kertoi.

Moni vastaaja toivoi ehdokkuuksista tietoa tänä viikonloppuna tai aivan viimeistään ensi viikon alkupuolella.

Voi olla, että puolueen johdossa on ensi viikon alkuun jotain ajateltukin.

– Meillä oli hyvä keskustelu ja pohdimme yhdessä, mikä juuri nyt on tälle liikkeelle ja poliittisten tavoitteidemme edistämiselle tärkeintä. Kommentoimme lisää ensi viikolla, Maria Ohisalo viestitti Ylelle eilisiltaisen kokouksen jälkeen.

* Ylen klo 16 ja klo 17 radiouutisissa sekä klo 17 TV-uutisissa kerrottiin soittokierroksen tuloksista, kun vastaajia oli 24. Tulokset ovat päivittyneet tuosta tilanteesta tähän juttuun sekä myöhempiin lähetyksiin.

Juttua on päivitetty klo 19:01 lisäämällä virke: "Moni Ohisalon maininnutkin tarkensi, että kanta on vielä epävarma ja voi elää tilanteen mukaan."

Lue lisää:

Kenestä vihreiden seuraava puheenjohtaja? Haavisto ei kieltäydy, Alanko-Kahiluoto "harkitsee vakavasti"

Vihreät eivät vielä kerro suosikkiaan uudeksi puheenjohtajaksi – "Ajatukset ovat nyt vain Toukon puolella"

Onko joku heistä Touko Aallon seuraaja vihreiden peräsimessä? Katso viisi vaihtoehtoa

Analyysi: Touko Aalto astui liian suuriin saappaisiin liian aikaisin – uusi puheenjohtaja löytyy puolueen ytimestä