Vasemmistoliiton Annika Lapintie: "En ole ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa"

Lapintie on työskennellyt kansanedustajana vuodesta 1995 alkaen. Kuluvalla vaalikaudella hän on toiminut perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.

Annika Lapintie
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, vasemmistoliiton Annika Lapintie.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, vasemmistoliiton Annika Lapintie.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Annika Lapintie (vas) ei lähde ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Lapintie kertoo asiasta medialle lähettämässään tiedotteessa.

Lapintie on kokenut poliitikko: hän on toiminut kansanedustajana vuodesta 1995. Lapintie on toiminut 24 eduskuntavuoden aikana perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuuden lisäksi myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

– Tämä on paljon. Kiitän lämpimästi kaikkia, jotka ovat tehneet tämän mahdolliseksi. Kaikkia heitä, jotka ovat luottaneet, äänestäneet, tehneet yhteistyötä ja tukeneet työtäni kansanedustajana, Lapintie kertoo tiedotteessa.

Vaikka Lapintie kiitteleekin tiedotteessaan äänestäjiä ja kertaa poliittisen uransa huippuhetkiä, hän korostaa, että ei tee nyt mitään ratkaisuja europarlamenttivaalien tai mahdollisten maakuntavaalien suhteen, joten ilmoitus politiikasta vetäytymisestä koskee vain tulevia eduskuntavaaleja.

Lapintie liittyy luopumisilmoituksellaan monen muun konkarikansanedustajan joukkoon.

Eduskunnan tämän vaalikauden jälkeen ovat ilmoittaneet jättävänsä myös ainakin vasemmistoliiton Kari Uotila, kokoomuksen Pertti Salolainen, RKP:n Stefan Wallin, Vihreiden Jani Toivola, SDP:ltä Lauri Ihalainen, Riitta Myller ja Eero Heinäluoma, sinisiltä Pentti Oinonen ja Maria Lohela, keskustalta Seppo Kääriäinen, Timo Kalli, Mikko Alatalo, Tapani Tölli ja Mauri Pekkarinen

Lue lisää:

Moni konkari empii ehdokkuuttaan eduskuntavaaleissa – Myller ja Uotila tuoreimmat luopujat

Mauri Pekkarinen jättää eduskunnan – Katso tunteellinen ilmoitus

IS: EU-parlamenttiin mielivä Eero Heinäluoma aikoo jättää eduskunnan