Keskustele aiheesta: Miten kellojen kääntäminen vaikuttaa sinuun?

Voi olla, että Suomessa siirryttiin talviaikaan viimeisen kerran. Miten kellojen kääntäminen näkyy omassa elämässäsi? Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Talvi- ja kesäaika
Kelloja lähikuvassa.
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Vaikka kellojen kääntelystä ollaan kovaa vauhtia luopumassa, vielä kerran siirryttiin Suomessakin tutusti talviaikaan.

Kelloja käännettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tunti taaksepäin.

Onko tämä viimeinen kerta? Siitä ei ole varmuutta, mutta ainakin pääministeri Juha Sipilä toivoi talviaikaan jäämistä Twitter-viestissään.

Osalle talviaikaan siirtyminen tarkoitti tunnin pidempiä yöunia ja valoisampaa aamua, mutta toisaalta yön töissä olleet saattoivat joutua tekemään tunnin pidemmän vuoron. Kellojen kääntäminen näkyi myös bussien ja yöjunien aikatauluissa.

Millaisia vaikutuksia kellojen kääntämisellä on sinuun?

Oliko lisätunti tarpeellinen vai haittasiko se jollain tapaa yötä tai aamuasi? Sekoittaako kellojen kääntäminen vuorokausirytmisi ja joudutko kärsimään asiasta vielä myöhemmin?

Voit keskustella aiheesta jutun lopussa. Huomioithan, että keskusteluun osallistuminen vaatii Yle-tunnuksen.