Tutkimus: Saamelaiset koko ajan alttiimpia ilmastonmuutoksen kielteisille vaikutuksille

Lämpenevä ilmasto muuttaa kasvillisuusolosuhteita ja uhkaa poron hyvinvointia ja ravinnonsaantia.

ilmastonmuutos
Porotokka.
Risto Degerman / Yle

Saamelaiset ovat yhä alttiimpia ilmastonmuutoksen kielteisille vaikutuksille, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Oulun yliopiston tiedotteen mukaan saamen kielen uhanalaistuminen, yhteiskunnallinen kehitys, teollistuminen, muutokset elintavoissa sekä poismuutto saamelaisten kotiseutualueelta ovat tehneet saamelaiset yhä alttiimmiksi ilmastonmuutoksen kielteisille vaikutuksille.

Oulun ja Lapin yliopistojen yhteisessä tutkimushankkeessa selvitettiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia saamelaisten terveyteen, hyvinvointiin ja kulttuuriin. Tutkimuksen aineistona olivat vertaisarvioidut julkaisut saamelaisista sekä kulttuuriantropologiset kenttätyöt Suomen saamelaisten kotiseudulla.

Professori Jouni Jaakkolan mukaan saamelaiset ovat erityisen herkkä väestöryhmä ilmastonmuutoksen haittavaikutuksille kahdesta toisiaan voimistavasta syystä.

– Ilmastonmuutos on voimakkainta arktisella alueella, ja perinteistä elinkeinoa, poronhoitoa, harjoittavat saamelaiset elävät läheisessä vuorovaikutuksessa nopeasti muuttuvan luonnon kanssa, hän sanoo.

Jaakkolan mukaan tutkimus tuo esiin tärkeän eettisen ongelman: vähiten ilmastonmuutoksesta vastuussa oleva, luonnon kanssa sopusoinnussa elävä väestö joutuu mahdollisesti kärsimään eniten ilmastonmuutoksen haittavaikutuksista. Ilmastonmuutos näkyy saamelaisten arjessa monin eri tavoin.

– Lämpenevä ilmasto muuttaa kasvillisuusolosuhteita ja uhkaa poron hyvinvointia ja ravinnonsaantia. Muuttuneet olosuhteet lisäävät vakavien moottorikelkka- ja mönkijäonnettomuuksien riskiä, tiedotteessa kuvataan.

Lisäksi lämpenevä ilmasto lisää kuolleisuutta sydän- ja verisuonitauteihin sekä astman ja allergioiden esiintyvyyttä. Uusia eläinperäisiä tauteja siirtyy yhä pohjoisemmaksi.

Lue myös:

Työryhmällä kaksi kuukautta aikaa selvittää Jäämeren radan vaikutuksia saamelaisiin, luontoon ja poronhoitoon – "Ei onnistu"

Poroista varoittava sovellus hälyttää entistä useammin – varoittajiksi saatu syrjäkylillä autoilevia maatalouslomittajia

Poronhoitoalueella kymmenen karhunkaatolupaa viime vuotta enemmän

Pitkä kuiva kausi aiheuttaa huolta poronhoitajille – Rehu kallistuu ja heinän saanti vaikeutuu

Joitakin sienilajeja ei saada tänä vuonna Lapissa lainkaan