Hirvikolarit vähenivät puuston raivaamisen jälkeen 8-tiellä

Mustasaaren ja Vöyrin välillä sattui vuosittain useita hirvikolareita muutaman kilometrin matkalla.

hirvikolarit
Puustoa on karsittu kasitien vierestä.
Jarkko Heikkinen / Yle

Valtatiellä 8 on onnistuttu vähentämään hirvikolareita karsimalla puustoa tien vierestä. Puita poistettiin vajaan viiden kilometrin pituiselta alueelta Vassorinlahden ja Öliksen väliltä viime vuoden keväällä.

Kyseisellä tieosuudella sattui edellisvuonna kuusi hirvikolaria. Kolareita sattui neljä vielä puuston poiston jälkeen viime vuonna, mutta tänä vuonna hirvikolareilta oli elokuun loppuun mennessä vältytty kokonaan.

– Ainakin lyhyen seuranta-ajan perusteella puuston ja kasvillisuuden poistolla on ollut toivottu vaikutus, toteaa liikenneturvallisuussuunnittelija Kjell Lind Etelä-Pohjanmaan Ely-keskukselta.

Puuston raivaaminen avartaa tieympäristöä ja helpottaa hirvien havaitsemista. Toimenpide on valaistuksen tai hirviaitojen rakentamista edullisempi.

Hirvieläinten kulkureitti siirtyi Vassorinlahden ja Öliksen väliselle osuudelle Sepänkylän ohitustien rakentamisen jälkeen. Ennen sitä eläimet ylittivät valtatien Sepänkylän ja Koivulahden välisellä alueella. Moni hirvikolari sattui silloin Stormossenin ja Koivulahden välissä. Ohikulkutien myötä välille rakennettiin riista-aita.