Rakennetaanko Kiihtelysvaaraan uusi kirkko palaneen tilalle? Kirkkoneuvosto käsittelee asiaa lähipäivinä

Kiihtelysvaaran jumalanpalveluksiin osallistui viime vuonna keskimäärin 50 ihmistä per messu eli noin 2 600 henkilöä vuodessa.

Kirkkopalo
Kiihtelysvaaran kirkon jälkisammutusta Joensuussa 23. syyskuuta.
Kiihtelysvaaran lähes 250-vuotiaan puukirkon jälkisammutusta Joensuussa 23. syyskuuta 2018. Tuhopoltossa säästyi vain erillinen kellotapuli.Minna Raitavuo / Lehtikuva

Kirkkoneuvoston on määrä käsitellä mahdollista Kiihtelysvaaran uuden kirkon rakentamista kokouksessaan keskiviikkona.

Kiihtelysvaaran kyläläiset ovat olleet kiinnostuneita järjestämään rahankeräyksen uuden kirkon hyväksi. Keräystä ei voida kuitenkaan aloittaa ennen kuin uuden kirkon rakentamisesta on päätetty.

Rakennuksen vakuutusarvo on noin 2,1 miljoonaa euroa ja irtaimiston 0,5 miljoonaa euroa.

Kiihtelysvaaran vuonna 1770 valmistunut puukirkko tuhoutui tulipalossa syyskuun lopulla. Palossa onnistuttiin pelastamaan alttaritaulu, messukasukoita, ehtoollisliinoja ja stoolia sekä hopeinen ehtoolliskalusto. Kirkon raunioita tutkitaan parhaillaan arkeologisin menetelmin, sillä Museovirasto oli näin suositellut.

Lähimmät kirkot 30 kilometrin päässä

Joensuun evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän kirkkoneuvostolle esitetään, että se asettaisi keskiviikon kokouksessaan suunnittelutoimikunnan uuden kirkon rakennushankkeen käynnistämiseksi. Lopullisen päätöksen uudesta kirkosta tekee kirkkovaltuusto.

Kiihtelysvaaran jumalanpalveluksiin osallistui viime vuonna keskimäärin 50 ihmistä per messu eli noin 2 600 henkilöä vuodessa. Vainajien siunaamistilaisuuksia oli viime vuonna 19. Tällä hetkellä jumalanpalvelukset järjestetään Kiihtelysvaaran seurakuntatalolla.

Kiihtelysvaaralaisten lähimmät evankelisluterilaiset kirkot ovat Pyhäselän kirkko 30 kilometrin päässä ja Tuupovaaran kirkko 35 kilometrin päässä.

Lue lisää:

Yle Uutiset: Kiinteistömestari Jouni Heiskanen pelasti ehtoollishopeat ja alttaritaulun Kiihtelysvaaran kirkkopalosta: "Lie tuossa ollut pari enkeliä kaverina"