Tampereen tunnetulle poliitikolle Atanas Aleksovskille syyte luottamusaseman väärinkäytöstä

Kotilinnasäätiön toiminnanjohtaja kiistää rikossyytteen.

poliisitutkinta
Atanas Aleksovski
Atanas Aleksovski on vaikuttanut Tampereen kunnallispolitiikassa pitkään.Yle

Kotilinnasäätiön toiminnanjohtaja Atanas Aleksovski on saanut syytteen. Syyte koskee luottamusaseman väärinkäyttöä.

Poliisi on tutkinut Kotilinnasäätiön tonttikauppoja.

Aleksovski on tunnettu tamperelainen poliitikko. Hän on muun muassa sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen ja kolmas varapuheenjohtaja kaupunginhallituksessa.

Syytteen vahvistaa syyttäjä Lassi Saarenmaa. Saarenmaa ei avaa, millä perusteella syyte on tullut.

Syyttäjän mukaan Kotilinnasäätiön hallitus ja konsultti eivät saa syytteitä.

Heidän osaltaan on tehty syyttämättäjättämispäätös, koska syyttäjän mukaan näyttöä ei löytynyt.

Aleksovski on kiistänyt esitutkinnassa kaikki rikosepäilyt.

Syyttäjän mukaan asia on vasta vireillä Pirkanmaan käräjäoikeudessa, eikä ole vielä tietoa, milloin sitä käsitellään oikeudessa.

Luottamusaseman väärinkäytöstä voidaan tuomita (siirryt toiseen palveluun)sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

Taustalla tonttikaupat

Rikostutkinnan taustalla ovat Tampereen Kotilinnasäätiön tonttikauppajärjestelyt. Poliisin mukaan esitutkinta koski Muotialantien tonttia, jonka Tampereen kaupunki vuokrasi Kotilinnasäätiölle. Säätiö myi vuokraoikeuden eteenpäin rakennusyhtiö Lehto Groupiin kuuluvalle Rakennusyhtiö Rakennuskartio Oy:lle ilman kaupungin lupaa.

Tampereen kaupunki pyysi Kotilinnasäätiötä maksamaan alun perin 1,8 miljoonaa euroa sopimuksen rikkomisesta. Summasta neuvoteltiin pitkään ja asiaa soviteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Lopulta sovittiin, että Kotilinnasäätiö maksaa kaupungille 775 000 euroa korvausta.

Hallitusta ei syytetä

Hallituksen syyttämättäjättämispapereista selviää, että Kotilinnasäätiön hallituksen jäsenet ovat kertoneet tehneensä päätökset toiminnanjohtajan päätösesitysten pohjalta.

Esimerkiksi Kotilinnasäätiön hallituksen puheenjohtaja Timo P. Nieminen kertoi näin esitutkinnassa:

– Toiminnanjohtaja esitti asian siten, että kaupunki on tietoinen ja hyväksyy asian näin ja käsitykseni mukaan mitään kieltoa ei kaupungin puolelta oltu ilmaistu todistettavasti.

Myös muut hallituksen jäsenet ovat kertoneet poliisille vastaavasti.

Kotilinnasäätiöön liittyen on juttu vireillä myös hallinto-oikeudessa. Patentti- ja rekisterihallitus moitti Kotilinnasäätiön toimintaa Muotialan tonttikaupan käsittelyssä.

Tampereen Kotilinnasäätiö valitti Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Asian käsittely on vielä kesken.

Aleksovski: Kiistän syytteen

Atanas Aleksovski ei ole vielä saanut papereita syytteeseen liittyen. Hän ei tiedä, miten syytettä perustellaan.

– Edelleen kiistän jyrkästi syytteen. Julkisuudessa on esiintynyt niin paljon paikkansa pitämättömiä väitteitä. Siksi koen, että hyvä, että asia selvitetään näin. Uskon oikeusvaltioon ja olen siksi rauhallisella mielellä.

Aleksovski ei vielä osaa sanoa, miksi hallitusta ei syytetä mutta häntä syytetään.

– Olen toiminut toiminnanjohtajan roolissa ja toimittanut kaikki tarvittavat tiedot hallitukselle. Hallitus on tehnyt yksimielisiä päätöksiä. En ole saanut vielä asiakirjoja, miksi minua syytetään mutta ei hallitusta. Tällä hetkellä en osaa sanoa enempää.

Aleksovski ei aio ainakaan tässä vaiheessa jättää itse luottamustehtäviä tai toiminnanjohtajan tehtävää.

– En ole saanut tuomiota. Tässä vaiheessa toiminnanjohtajana toimiminen on hallituksen asia. Hallitus varmasti päättää, onko luottamusta jatkaa.

Lue lisää:

Yle kysyi: Demarivaltuutetut eivät hyllyttäisi Aleksovskia Kotilinnan-tutkinnan vuoksi

Patentti- ja rekisterihallitus puuttui Kotilinnasäätiön lainvastaiseen tonttikauppaanPatentti- ja rekisterihallitus puuttui Kotilinnasäätiön lainvastaiseen tonttikauppaan

Kotilinnasäätiön tonttijuttu menee syyteharkintaan

Tampere valmistautuu vaihtamaan rikostutkinnan kohteeksi joutuneen Kotilinnasäätiön hallituksen

Kotilinnasäätiölle ei valittu vielä uutta hallitusta