Jopa liikuntahallin lampuilla on väliä, kun kunta kutistaa päästöjään – Haminan päättäjät innostuivat ilmastotalkoista

Kymenlaakson ainoa Hinku-kunta keskittyy esimerkiksi ympäristöystävälliseen energiaan ja pyöräilyn kehittämiseen.

Hamina
Haminan ympäristöpäällikkö Tapio Glumoff Haminan energian uuden lämpövoimalan työmaalla.
Haminan ympäristöpäällikkö Tapio Glumoff uskoo, että kunnat voivat osaltaan hillitä ilmastonmuutosta. Taustalla näkyvän Haminan energian kaukolämpövoimalan pitäisi valmistua tammikuussa 2019.Sanni Harmanen / Yle

HaminaKahden tuulivoimalan lavat pyörivät horisontissa puiden takana. Viereisellä Satamatiellä rekkoja kulkee Haminan satamaan ja sieltä takaisin tasaisena virtana, mutta uuden lämpölaitoksen työmaalla on rauhallista.

Nosturi nostaa kattolevyjä korkean hallin katon raameihin.

Tammikuusta lähtien tuon katon alla olisi tarkoitus tuottaa kaukolämpöä puupohjaisista polttoaineista. Haminan energian verkostoliiketoiminnan johtaja Kalevi Mattila kuvailee, että parhaimmillaan osa lämmöstä saataisiin viereisen sataman ylijäämähaketta polttamalla.

Samalla energiayhtiö yhdistää Haminan keskustan ja Ruissalon alueen kaukolämpöverkot ja rakentaa verkkoa lisää useita kilometrejä.

Näkymässä tiivistyy osa siitä, millainen kaupunki Hamina haluaa olla: uusiutuvalla energialla lämpiävä, led-lamppujen valaisema, pyöräilevien ihmisten koti. Kaupungin tavoitteena on, että päästöt olisivat vuonna 2030 enää korkeintaan viidesosa siitä, mitä ne olivat vuonna 2007.

Ledejä liikuntahalliin ja maalämpöä koteihin

– Ei se liian mahdoton tavoite ole, sanoo Haminan ympäristöpäällikkö Tapio Glumoff.

Hamina liittyi Suomen ympäristökeskuksen hiilineutraalien kuntien verkostoon eli Hinkuun puolisentoista vuotta sitten. Hinku-kunnat sitoutuvat tavoittelemaan edellä mainittuja päästövähennyksiä koko kunnan alueella. Päästökaupan piiriin kuuluvien yritysten, kuten Haminassa sijaitsevan Googlen palvelinkeskuksen, päästöjä ei laskelmissa huomioida.

Glumoff ei osaa antaa lukuja siitä, miten Haminan päästöt ovat muuttuneet sitten Hinkuun liittymisen. Hänen mukaansa päästöt ovat kuitenkin vähentyneet. Kyse ei välttämättä ole vain Hinkuun liittymisen taiasta, sillä Haminan päästöt olivat hienoisessa laskussa jo ennen Hinkua.

– Päättäjät ovat olleet suorastaan innoissaan päästöjen vähentämisestä, Glumoff kuvailee.

Polkupyöriä parkissa Haminassa.
Kesällä Hamina liittyi Pyöräilykuntien verkosto -yhdistykseen. Sen jäsenet yrittävät edistää pyöräilyä alueillaan.Sanni Harmanen / Yle

Kaupungin eri alojen edustajista koottu Hinku-työryhmä kokoustaa nykyään neljä–viisi kertaa vuodessa. Työryhmä antaa kaupungille suosituksia ympäristöystävällisiin päätöksiin.

Monesti ne ovat hyvin konkreettisia. Alkuvuodesta Hamina valittiin Hinku-verkoston kuukausittaisen tunnustuksen saajaksi siitä hyvästä, että se korvasi Ruissalon liikuntahallin loisteputkivalot ympäristöystävällisillä led-lampuilla. Moni uusi asuintalo lämpenee maalämmöllä, ja vanhojakin taloja on siirtynyt siihen esimerkiksi kaasulämmöstä.

Kaupungin päästöjen vähenemiseksi lasketaan myös se, että kaupungin läpi ajaa nykyään vähemmän venäläisiä rekkoja kuin ennen lännen Venäjälle asettamia talouspakotteita. Lisäksi Hamina saa Hinku-laskelmissa kompensaatiota siitä, että kaupungissa tuotetaan aurinko- ja tuulienergiaa.

Kymenlaakson ainoa Hinku-kunta kuuluu myös Pyöräilykuntien verkosto -yhdistykseen.

– Pidetään yllä ja kehitetään pyöräilyinfraa, helpotetaan jätteiden lajittelua ja yleensäkin otetaan tällaisia pieniä askelia eteenpäin, Glumoff sanoo.

Haminan kompastuskivenä Glumoff puolestaan pitää yksityisautoilua. Siihen kaupunki ei ole onnistunut vaikuttamaan.

– Haminalaisten perisynti on, että kaupan eteen on päästävä autolla, Glumoff hymähtää.

Lisäksi kaupungilla on muutamia rakennuksia, jotka ovat sisäilmaongelmien takia poissa käytöstä, mutta joita kuitenkin lämmitetään.

Ei vain imagon tähden

Vuonna 2016 ympäristöhallinto tiedotti, että Hinku-kuntien päästöt olivat nousseet edellisvuoteen verrattuna vähemmän kuin muussa maassa. Osassa päästöt olivat jopa vähentyneet.

Tämänhetkisten 42 Hinku-kunnan joukkoon mahtuu luonnollisesti sekä toimeliaita että vähemmän toimeliaita päästönvähentäjiä. Glumoffin mukaan Hamina kuuluu Hinku-kuntien aktiivisemmalle puolelle. Hänen mielestään verkosto tuo kaupungille mukavasti painetta päästöjen vähentämiseen.

– Varmasti jotkut toimenpiteet, kuten rakennusten led-valaistusten lisäämiset ja tällaiset olisi toteutettu ennemmin tai myöhemmin muutenkin. Mutta lyhyellä takaisinmaksuajalla toteutettavia energiainvestointeja on varmasti ruvettu miettimään enemmän, Glumoff sanoo.

Tuulivoimaloita Haminan Mäkelänkankaalla.
Haminan Mäkelänkankaalla sijaitsee sekä tuulivoimaloita että aurinkopaneeleja.Sanni Harmanen / Yle

Glumoff toteaa, että Hinkuun kuuluminen tekee varmasti hyvää Haminan julkisuuskuvalle. Verkostoon liittyminen ei kuitenkaan hänen mukaansa ollut kaupungilta pelkkä mainostempaus. Hän uskoo, että kunnilla on mahdollisuus hillitä ilmastonmuutosta.

– Kunnissa kuitenkin ollaan lähellä ihmisiä, jotka omilla arjen teoillaan päättävät siitä, minkälaisia päästöjä aiheutuu. Paikalliset teot näkyvät sitten laajemmallakin alalla, Glumoff sanoo.

Lue myös:

Hamina haluaa olla Kymenlaakson ensimmäinen hiilineutraali kunta

Hamina matkalla kohti hiilineutraalia kuntaa – harkitsee verkostoon liittymistä