Tuntuuko, että juuri sinun junasi on aina myöhässä? Tarkista oman kaukojunasi myöhästymistiedot

Yle kokosi tämän vuoden tiedot siitä, miten hyvin junien aikataulut pitävät.

Junien myöhästely
Junalaiturin tunnelmaa
Asmo Raimoaho / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

LADATAAN

Pendolino asemalla.
Paula Collin / Yle

Pendolino 976 lähtee Turusta Helsinkiin joka arkiaamu kello 7:08. Paitsi jos se on myöhässä jo tässä vaiheessa.

Runsasta työmatkalaisten joukkoa kuljettava juna on yksi tämän vuoden aikana eniten myöhästelleistä Suomessa. Verraten lyhyestä matkasta huolimatta se on ollut yli vartin myöhässä keskimäärin joka neljäntenä aamuna.

– Muutaman kerran tuolla pellon keskellä seistessä ja palavereita siirrellessä on tullut mieleen vaihtaa kulkuneuvoa, sanoo viikottain Turusta Helsinkiin reissaava Jani Itkonen.

– Otan yleensä aikaisemman junan kuin aikataulun mukaan tarvitsisi, minulla on sellainen työ, että siitä ei saa myöhästyä. Herään sitten hirvittävän aikaisin, että sillä lailla se vaikuttaa elämään, kertoo Liedosta matkaan lähtenyt Maria Höyssä.

Ja samanlaista on junailu muuallakin Suomessa. Minna Koskinen matkustaa tällä kertaa poikittaissuuntaan, Vaasasta Varkauteen. Hän on vaihtanut Pendolino 145:een Tampereelta.

Yleensä Koskinen matkustaa työasioissa Varkauden ja Helsingin välillä.

– Jos minun pitää tiettyyn aikaan jossain olla, varaan sellaisen aikareservin, että tiedän olevani perillä ajoissa, hän sanoo.

Kymmeniä tuhansia kertoja myöhässä asemalle

Liikenneviraston digitraffic-tietopankista (siirryt toiseen palveluun) koottujen tietojen mukaan 77 prosenttia kaikista junista saapuu asemalle aikataulussa tai alle viisi minuuttia myöhässä. 15 minuuttia tai enemmän myöhässä asemalle saapuu 7 prosenttia junista. VR:n oman tilastoinnin mukaan ajoissa on noin 79 prosenttia junista. Alle kahden prosenttiyksikön ero johtuu erilaisista analyysitavoista.

– Onhan se aika turhauttavaa. Matkustan paljon Euroopassa, ja siellähän ei ole tällaista. Jos juna lähtee Firenzestä kymmenen minuuttia myöhässä, se on lentoasemalla aikataulun mukaan, sanoo Dan Holm Turun ja Helsingin välillä.

– Jos katsotaan eurooppalaista standardia, niin ovathan nämä luvut kohtalaisen korkeita, vahvistaa VR:n täsmällisyyspäällikkö Jonas Eriksson.

Koska junia ja asemia on paljon, juna on tullut tammi-syyskuun aikana asemalle yli 15 minuuttia myöhässä yli 25 000 kertaa.

– Puolisen vuotta olen tällä junalla matkustanut, ja ehkä 30 kertaa se on ollut myöhässä, sanoo Aart de Heer Turun ja Helsingin välisestä aamu-Pendolinosta.

Jotkin junavuorot ovat pahempia murheenkryynejä kuin toiset. Eniten myöhästelleillä väleillä on ollut hyvinkin epätodennäköistä päästä perille aikataulun mukaan.

Eniten myöhästelleet junat ovat:

  • IC 445 Seinäjoki - Vaasa, täsmällisiä 7,4 prosenttia
  • IC 443 Seinäjoki - Vaasa, täsmällisiä 8,3 prosenttia
  • S 455 Seinäjoki - Vaasa, täsmällisiä 49,1 prosenttia
  • IC 115 Helsinki - Imatra, täsmällisiä 52 prosenttia
  • IC 273 Helsinki - Rovaniemi, täsmällisiä 52,5 prosenttia

VR on saanut Seinäjoen ja Vaasan välisten junien myöhästymisistä runsaasti palautetta, ja yhtiö aikookin muuttaa välin aikatauluja. Myöhästymisten syynä ovat olleet muun muassa junaradan rakenteista johtuvat nopeusrajoitukset sekä kohtaavien junien odottelu yksiraiteisella radalla.

Täsmällisimmät junat ovat:

  • HDM 393 (Taajamajuna) Hanko - Karjaa, täsmällisiä 99,4 prosenttia.
  • HSM 353 (Taajamajuna) Kotkan satama - Kouvola, täsmällisiä 99,1 prosenttia.
  • HDM 748 (Taajamajuna) Savonlinna - Parikkala, täsmällisiä 98,8 prosenttia.
  • HSM 350 (Taajamajuna) Kouvola - Kotkan satama, täsmällisiä 98,7 prosenttia.
  • HDM 481 (Taajamajuna) Jyväskylä - Seinäjoki, täsmällisiä 98,6 prosenttia.
Kaukojunien täsmällisyys asemalle saapuessa
Antti Hämäläinen / Yle

Ylläoleva kartta ei ota kantaa siihen, onko asema osa kaukojunien aikatauluja. Esimerkiksi Keravan asema ei ole sellainen missä kaukojunat pysähtyisivät aikataulunsa mukaisesti, vaan junat joutuvat pysähtymään asemalla muista syistä.

Miksi juna myöhästyy?

VR:llä myöhästymisten alkusyyt jaetaan kolmeen koriin:

Kuka on vastuussa junien myöhästymisestä?
Antti Hämäläinen / Yle

Suurin yksittäinen syy junan myöhästymiselle on se, että jokin toinen juna on myöhässä.

Myöhästymisten syyt, top 5:

  • Junakohtaus, edellä kulkeva juna tai ohitus. Yhteensä 204 201 minuuttia, eli lähes viisi kuukautta.
  • Pysähtymisajan ylitys. Yhteensä 99 540 minuuttia, eli runsaat kaksi kuukautta.
  • Pitkäaikaiset nopeusrajoitukset 82 290 minuuttia, eli lähes kaksi kuukautta
  • Ratainfran laiteviat. 78 317 minuuttia, eli vajaat kaksi kuukautta.
  • Yhteysliikenteen odotus (jatkoyhteydet). 50 663 minuuttia, eli yli kuukausi.

– Etenkin yksiraiteisilla osuuksilla jokainen minuutti, jonka juna on myöhässä kertautuu jollekin toiselle yksikölle, sanoo täsmällisyyspäällikkö Jonas Eriksson.

Eriksson nostaa esiin myös sen, että eniten myöhästyneet junat kulkevat merkittävän osan matkastaan yksiraiteisella rataverkolla.

– Myöhästyneissä junissa ei juuri ole esimerkiksi Helsingin ja Tampereen välisiä vuoroja.

Mutta palataan Turun ja Helsingin väliseen aamujunaan. Miksi esimerkiksi se on myöhästellyt niin paljon?

– Kesällä se kärsi Karjaan ja Kirkkonummen välillä tehdyistä ratatöistä, nopeusrajoituksista sekä siitä, että useampana aamuna liikenteenohjauksen järjestelmät olivat häiriötilassa, sanoo Eriksson.

Syyt löytyvät siis VR:n mielestä Liikennevirastosta – ja Liikennevirasto myöntää asian.

– Siellä eivät ennalta sovitut asiat aivan pitäneet, toteaa Väylien käyttöpalvelut ja turvallisuus -yksikön päällikkö Jukka Ronni Liikennevirastosta.

Kaukojunien keskimääräinen ero aikatauluun asemalle saapuessa
Antti Hämäläinen / Yle

Ratatyöt huomioidaan aikatauluissa – jos voidaan

Junien kulkuun vaikuttaa vahvasti kaksi tahoa: ratainfrasta vastaava Liikennevirasto ja raideliikenteestä vastaava VR.

VR:ää hieman harmittanee se, että junien myöhästelyt nähdään aina VR:n syynä.

– Rataverkon kunto ja tieto siitä ovat täysin ensisijaisia asioita. Mitä parempi näkymä meillä on niihin, sitä paremmin me voimme tehdä aikataulut siihen. Jos me tiedämme nämä hyvissä ajoin, yleensä näitä täsmällisyysongelmia ei silloin ole, sanoo VR:n Eriksson painokkaasti.

– Kaikki ennalta tiedetyt ratatyöt käydään kyllä läpi VR:n kanssa, mutta rataverkko alkaa olla joiltain osin elinkaarensa loppupuolella, joten yllättäviä vikoja tulee, sanoo Liikenneviraston Ronni.

Junalla matkustetaan, koska siellä voi tehdä töitä

Runsaat myöhästelyt ovat saaneet Turun ja Helsingin välisellä aamujunalla matkustavista monet miettimään kulkuneuvon vaihtoa, ja on mahdotonta tietää kuinka moni tällaiseen ratkaisuun on päätynyt.

– Olen miettinyt bussia. Sillä pääsisi ajoissa ja halvemmalla, mutta toisaalta tämä juna on niin ehdoton työhuone, että olen toistaiseksi valinnut herätä aikaisemmin, sanoo Maria Höyssä.

Samaa mieltä on Jyväskylän ja Pieksämäen välille ehtinyt Minna Koskinen.

– Tässä voi tehdä töitä, ja voi jonkin verran liikkua, mikä tekee matkasta mukavamman, hän toteaa.

Joillekin vaihtoehtoja ei oikein edes ole.

– Teen töitä Pasilassa, ja sinne ei helposti bussilla pääse. Eikä henkilöautoakaan ole käytössä, kertoo Aart de Heer.

Ja sitten on niitä, jotka valitsevat kulkuvälineen tilanteen mukaan.

– Jos on tärkeä kokous aamulla, otan aina auton, sanoo Dan Holm.