Lähipäiviksi luvassa kummallista säätä: Pohjois-Suomessa tulee vaarallista jäätävää sadetta

Loppuviikon sääennuste on sateinen mutta lämmin.

sää
Tummia pilviä taivaalla.
Henrietta Hassinen / Yle

Lähipäiviksi on luvassa keskimääräistä lämpimämpää säätä koko maahan. Sää on myös melko sateista.

Ylen meteorologin Elina Suorsan mukaan ensimmäiset sateet tulevat Länsi-Suomeen jo tänään tiistaina. Samalla sää lauhtuu, joten sade tulee vetenä.

Idässä ja pohjoisessa on tänään osittain aurinkoista ja talvista pakkassäätä.

Tiistai-illan aikana sateet leviävät myös Pohjois-Suomeen. Suorsan mukaan ylhäällä noin kilometrin korkeudessa ilmamassa on hyvin lämmintä, noin +10 astetta, mutta pohjoisessa lämpötila on edelleen pakkasella maan pinnan tuntumassa. Tästä on seurauksena erikoinen ilmiö: jäätävät sateet.

– Taivaalta sataa vettä, mutta vesi jäätyy saman tien, kun se osuu johonkin, Suorsa selittää.

Suorsan mukaan jäätävä sade on hyvin vaarallista liikenteessä. Vesi jäätyy heti osuessaan auton tuulilasiin.

– Sitä täytyy välillä pysähtyä skrapaamaan, Suorsa neuvoo.

Jäätäviä sateita on luvassa Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Lappiin tiistai-iltana, keskiviikon vastaisena yönä ja keskiviikkoaamuna.

Suorsa ei muista, että olisi ennustanut aiemmin Suomessa vastaavanlaista jäätävää sadetta. Keski-Euroopassa sitä esiintyy hänen mukaansa joka vuosi.

Kolmen päivän lämpötilaennustekartat
Yle Sää

Etelään jopa + 10 astetta

Keskiviikkona lämpötila nousee Suorsan mukaan jo melkein koko maassa plussalle. Koko maassa sataa vettä.

Torstai on välipäivä sateista ja sää on hetkellisesti kuivempaa. Koko maassa on puolipilvistä.

Perjantaina tulee taas uusia sateita. Etelässä on edelleen hyvin lämmintä.

Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina päivälämpötila nousee etelässä jopa +10 asteeseen. Keski-Suomessa plussaa on noin viisi astetta ja Pohjois-Suomessakin on muutama lämpöaste keskiviikkona ja torstaina.

Lämpötilat ovat selvästi keskimääräistä korkeampia. Tähän aikaan vuodesta päivän ylin lämpötila on etelässä keskimäärin + 6 astetta. ja pohjoisessa ollaan keskimäärin jo pakkasen puolella.

Perjantaina lämpötila painuu pohjoisessa taas pakkaselle. Suorsan mukaan seurauksena saattaa olla näyttävä kuura.

– Siellä saattaa näyttää aika kivalta, Suorsa sanoo.