Suomeen kaavaillut datakeskukset olisivat maailman suurimpia – epäilyt heräsivät: "Viittaa suureen epävarmuuteen"

Amerikkalaisyhtiön suunnitelma rakentaa suuret datakeskukset Sotkamoon ja Haminaan yllätti kuntien päättäjät ja asiantuntijat. Suomalainen sähkönmyyntiyhtiö vahvistaa olevansa hankkeessa kumppanina.

datakeskus
Facebookin tietokonepalvelinkeskus Luulajassa, Ruotsissa.
Facebookin palvelinkeskus toimii Ruotsin Luulajassa.Susanne Lindholm / EPA

Maanantaina julkisuuteen tullut amerikkalaisyhtiö Silent Partner Groupin datakeskushanke tuntuu herättävän koko joukon kysymyksiä. Suunnitelmien mukaan yhtiö aikoo pystyttää Sotkamoon ja Haminaan 250 megawatin suuruiset datakeskukset.

Silent Partner Groupin tiedotteen mukaan (siirryt toiseen palveluun) projektia vievät eteenpäin kaksi Norjaan rekisteröityä yhtiötä, jotka ovat nimeltään Power Systems Group Norway (PSGN) sekä Asgard Development Group (ADG). Kyseiset yhtiöt on rekisteröity vasta 10 päivää sitten, ja molemmilla on osakepääomaa vain 30 000 Norjan kruunua eli noin 3 100 euroa.

Suomalaisena kumppanina tiedotteessa mainitaan Energia Myynti Suomi Oy -yhtiö. Toimitusjohtaja Olli Puranen sanoo, ettei pysty kommentoimaan datakeskusten rakentamista tarkemmin, sillä se kuuluu Silent Partner Groupille.

Energia Myynti Suomi on hankkeessa mukana tanskalaisen emoyhtiönsä Energi Danmarkin kautta. Purasen mukaan Suomen yhtiön roolina on sähkön välittäminen siinä vaiheessa, kun datakeskus on valmis.

– Pystymme toimimaan kumppanina molemmin puolin, kun siihen tulee sekä sähkön tuotantoa että kulutusta. Ne eivät aina mene välttämättä käsi kädessä tasan. Välitämme sähkön pohjoismaisesta sähköpörssistä kuluttajille, sanoo Puranen.

Yle on pyytänyt Silent Partner Groupilta tarkempia tietoja datakeskuksista sähköpostitse, mutta toistaiseksi kysymyksiin ei ole vastattu.

Kokoluokka ja rahoitus mietityttävät

Sekä Sotkamon että Haminan kuntapäättäjille suunnitelmat tulivat yllätyksenä. Esimerkiksi Haminan kaupunkikehitysjohtaja Matti Filppu sanoi joutuneensa googlaamaan yhtiötä uutisen kuultuaan.

Kehitysyhtiö Kainuun Edun toimitusjohtajalle Antti Toivaselle amerikkalainen Silent Partner Group ei ole tullut aiemmin esille, vaikka Kainuuseen on houkuteltu aiemmin useita datakeskuksia. Toivanen pitää hanketta epärealistisena.

– Hankkeen kokoluokka, ilmoitettu sähköomavaraisuus ja rahoituksen puute viittaavat suureen epävarmuuteen.

Sotkamon kuntaan Silent Partner Group ei ole ollut missään yhteyksissä.

– Ei ole kysytty lupa-asioita, eikä tonttia ole varattu. Ketään virkamiestä ei ole edes lähestytty. Oikeastaan täällä kuullaan asiasta nyt ensimmäistä kertaa, kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen sanoi maanantaina.

Toteutuessaan maailman suurimpia datakeskuksia

Uutinen tuli yllätyksenä myös Invest in Finlandin datakeskuksista vastaavalle johtajalle Alpo Akujärvelle. Akujärvi sanoo mittaluokan kuulostavan suurelta. Hän ei äkkiseltään muista yhtäkään saman kokoista laitosta maailmasta.

– Nyt puhutaan hyper scale -kokoluokasta. Kymmenien tai satojen megawattien laitokset ovat niin valtavia, että siihen vaaditaan monen tyyppisiä resursseja niin rahoituksen kuin asiakaspotentiaalin suhteen.

Haminassa sijaitsee jo ennestään Googlen suuri datakeskus. Sotkamoa Akujärvi kuvailee syrjäisemmäksi sijaintinsa puolesta.

– Toisaalta Kajaani on vieressä ja siellä sijaitsee vanha UPM:n paperitehdas, joten sähköinfrastruktuuria voisi löytyä sieltäkin.

Myös Akujärvi pitää hieman erikoisena sitä, että kuntiin ei ole oltu lainkaan yhteydessä esimerkiksi tonttivarausten tai minkään muunkaan suhteen.

– En ole ollut näihin yrityksiin yhteyksissä, mutta jos kuntapäättäjätkään eivät tiedä, niin ehkä näissä projekteissa ollaan aika alkuvaiheessa, sanoo Alpo Akujärvi.

Invest in Finland houkuttelee maahan suuria investointeja. Datakeskusten osalta Suomi on Akujärven mukaan hyvin kilpailussa mukana. Etuina ovat tietotaidon lisäksi hyvä sähkön saatavuus, sähkön hinta sekä yleisesti vakaat olosuhteet.

Googlen datakeskuksen lisäksi suuria keskuksia Suomessa ovat venäläisen Yandexin keskus (siirryt toiseen palveluun) Mäntsälässä ja Hetznerin keskus Tuusulassa.