Kittilän entinen kuntapäättäjä oikeudessa: Kunnanjohtajan omavaltaisuus olisi johtanut anarkiaan

Kokoomuksen entinen kuntapoliitikko Torsti Patakangas luonnehti oikeudessa Kittilän kunnanjohtajaa Anna Mäkelää omavaltaiseksi.

Kittilä
Tuomarin nuija pöydällä oikeussalissa.
Yle

KittiläRovaniemellä on jatkettu virkarikosoikeudenkäyntiä kittiläläisiä kuntapäättäjiä vastaan Lapin käräjäoikeudessa parin viikon tauon jälkeen. Noin kolme kuukautta kestävillä käräjillä kuullaan yhä syytettyjä. Tiistaina vuorossa olivat Torsti Patakangas (kok.) ja Paula Nevalainen (vas.).

Oikeudessa Torsti Patakangas arvioi, että kunnanjohtaja Anna Mäkelä olisi johdattanut omavaltaisuudellaan Kittilän anarkiaan. Patakangas korosti sitä, että hän aikanaan kannatti Mäkelän valintaa Kittilän kunnanjohtajaksi mutta pettyi myöhemmin Mäkelän toimintaan käytännössä.

Patakankaan mukaan kunnanjohtaja olisi voitu erottaa laillisesti, jos kunnanvaltuusto ei olisi tehnyt muutoksia päätösesitykseen tilapäisen valiokunnan raportin valmistumisen jälkeen. Patakangas toimi itse varapuheenjohtajana tilapäisessä valiokunnassa, joka laati raportin luottamuspulasta kunnanjohtaja Anna Mäkelään.

Nevalainen: Toimin kunnan etujen mukaan

Kittiläläinen kunnanvaltuutettu Paula Nevalainen (vas.) taas korosti oikeudessa useaan kertaan, että Kittilän kunnanvaltuusto äänesti periaatteessa kunnanjohtajan luottamuksesta silloin, kun se päätti kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisesta.

Nevalainen vertasi Kittilän tilannetta jääkiekkojoukkueeseen, jonka pelaajat tappelevat keskenään. Kun koko joukkuetta ei voi erottaa, pitää erottaa valmentaja.

Nevalainen toisti myös sitä, että hän toimi kunnan etujen ja Levin hissiyhtiön etujen mukaisesti, kun Kittilässä päätettiin hissiyhtiön toimitusjohtajasta tehdyn tutkintapyynnön perumisesta. Nevalainen kuitenkin kertoi, että hänellä ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, miksi tutkintapyyntö oli tehty.

Nevalainen valittiin Levin hissiyhtiön hallitukseen maaliskuussa 2014 eli hissiyhtiön toimitusjohtajasta tehdyn tutkintapyynnön perumisen jälkeen vasemmistoliiton kunnallisjärjestön päätöksellä.

Kaikki 28 virkarikoksesta syytettyä henkilöä ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. Anna Mäkelä on edelleen virallisesti Kittilän kunnanjohtaja.

Lue myös

Kittilä-oikeudenkäynnissä on aikatauluvaikeuksia – käsittelypäiviä lisätään

Syytettyjen kuntapäättäjien puolustus: Kittilässä käytiin valtataistelu

Kittilän syytetty kuntapäättäjä vetoaa luottaneensa itseään "järkevimpiin"

Kittilä-oikeudenkäynnissä alkoi syytettyjen kuuleminen – "Olin niin tietämätön kuin olla ja voi"

Kittilä-käräjät: Syytettyjen puolustus hiillosti kunnanjohtaja Anna Mäkelää

Yle Rovaniemi jatkaa Kittilän virkarikosoikeudenkäynnin seuraamista Lapin käräjäoikeudessa.