"Sulla on kauhee ääni, älä vaan laula" – jos laulaminen nolostuttaa, et ole yksin: häpeä ja ilkeät somekommentit voivat tukahduttaa lauluharrastuksen

Asiantuntijoiden mukaan Suomi on pullollaan ihmisiä, joita hävettää oma ääni, eivätkä he siksi laula vaikka haluaisivat. Koetko sinä häpeää omasta äänestäsi? Etkö laula julkisesti, vaikka mieli tekisi? Voit keskustella aiheesta jutun alla.

laulaminen
Mikrofoni ja yleisöä.
Lauluhäpeä on yllättävän yleistä niin ammattilaisten kuin harrastajien keskuudessa.AOP

Kurkkua kuristaa. Poskia alkaa kuumottaa. Ja mikä pahinta, ääni alkaa kiristyä, kunnes se ei virtaa ulos rinnasta edes pinnistämällä. Kun kaverit tai perheenjäsenet vielä kaupan päälle tuijottavat ilmeettömästi, ei ole ihme, että alkaa ahdistaa: "En laula enää koskaan missään".

Moni meistä kokee lauluäänestään suoranaista häpeää. Sen huomasi laululliseen häpeään erikoistunut laulupedagogi, psykofyysinen hengityskouluohjaaja, diplomilaulaja Iris Seesjärvi jo opinnäytetyötä (siirryt toiseen palveluun) (Theseus) tehdessään viisi vuotta sitten. Tuolloin hän yllättyi siitä, miten ammattilaisetkin voivat olla epävarmoja omasta äänestään ja hävetä laulamistaan.

Aihe on Seesjärvelle hyvin henkilökohtainen: kun hän 2000-luvun alkupuolella päätti toteuttaa unelman laulutunneista, tilanne ei edennytkään odotusten mukaisesti.

– Minulla oli hirveän mukava opettaja, mutta yhteinen kieli laulun kanssa ei toiminut, Seesjärvi kertoo.

Iris Seesjärvi
Iris Seesjärvi on kamppaillut tiensä voimakkaista häpeäkokemuksista kohti vapautuneempaa laulamista.Ulla Nikula

Tunnollisena oppilaana hän kuitenkin noudatti opettajan ohjeita, vaikka ne eivät tuntuneet itselle sopivilta. Kun laulaminen vaikeutui, Seesjärvi ajatteli, että vika on hänessä itsessään.

Vähitellen hän huomasi, miten keho alkoi kamppailemaan vastaan: kurkussa ahdisti ja korkeat äänet eivät enää irronneet kuin aikaisemmin. Sanalla sanoen Seesjärveä hävetti, mutta silloin hän ei osannut vielä sanallistaa tunnettaan.

– Minulla oli epämääräinen riittämättömyyden tunne. Ajattelin asian niin, että kyseessä on huono itsetunto: olen surkea, ja laulamisesta ei tule yhtään mitään, Seesjärvi kuvailee.

Häpeä on ruumiillinen tunne

"Olet aivan kehno, kuvitteletko osaavasi laulaa?"

Suomalaisesta häpeästä väitöskirjansa tehnyt Ben Malinen antaa edellisen kaltaisia esimerkkejä siitä, millaisia kommentteja voi saada niskaansa somessa, jos laittaa lauluvideonsa esimerkiksi Instagramiin tai YouTubeen.

– Kommentit voivat olla todella katastrofaalisia jonkun kohdalla. Niistä voi olla vaikea toipua, eikä välttämättä pysty enää koskaan laulamaan tai esiintymään, Malinen kertoo.

Lisäksi Malinen nostaa esille perisuomalaisen ajatuksen rehellisyydestä. Sen nojalla vanhemmat saattavat sanoa lapselleen: "Ei sinusta mitään laulajaa tule". Sellainen lause jää soimaan päähän helposti pitkiksi ajoiksi ja tunne osaamattomuudesta voi iskostua mieleen, vaikka oikeasti osaisikin laulaa.

Hän huomauttaa, että häpeän tunne on osittain persoonakysymys: toisia suorat tai jopa ilkeät kommentit eivät juuri liikuta, toinen taas ahdistuu siitä, että häntä arvostellaan, erityisesti julkisesti. Toisaalta Malinen ajattelee, että hällä väliä -asenne kommentteja kohtaan voi olla myös tapa torjua häpeän kokemusta ja suojamuuri, jonka taakse piiloutua.

Laulaja kurkistaa verhon takaa katsomoon.
Esiintymisjännitys on normaalia, mutta häpeän tunteen erottaa siitä, että se estää ihmistä toimimasta.Jaana Polamo / Yle

Malisen mukaan häpeä on hyvin ruumiillinen tunne. Se voi olla niin lamaannuttavaa, että ihminen suorastaan jähmettyy häpeästä ja menettää toimintakykynsä tilanteessa.

– Jännittäminen on normaalia esiintyessä, mutta vaikka se näkyisi ulospäin, jännitys ei estä esiintymästä. Häpeä on iskiessään niin kokonaisvaltainen, että keskittyminen hajoaa, Malinen erittelee.

Silloin pelko nolatuksi tulemisesta voi estää ihmistä laulamasta myös tulevaisuudessa.

Iris Seesjärvi on puolestaan pistänyt merkille, että useilla lauluhäpeä johtuu koulujen laulukokeista, joissa piti luritella koko luokan edessä. Jos siihen yhdistää opettajan suorasukaisen palautteen, koulukaverien pilkan tai epävarmuuden omasta äänestä, on häpeän resepti valmis.

– On sellaisia, joille on sanottu: "Sulla on kauhee ääni, älä vaan laula". Jos se tulee jonkun läheisen tai koulukaverin suusta, se on kova paikka kenelle tahansa, Seesjärvi sanoo.

Mutta mitä jos ammatikseen ääntä käyttäväkin joskus häpeää omaa instrumenttiaan?

Kaikki eivät pääse huipulle, mutta ei tarvitsekaan

Jyväskyläläinen laulunopettaja ja musiikin maisteri Jenni Ruuth tietää hyvin, miltä kova itsekritiikki tuntuu. Täydellisyyteen pyrkiminen ja häpeä epäonnistumisesta ovat tulleet tutuiksi pitkin musiikin opintoja ja työurallakin.

Joissakin tilanteissa Ruuth ajattelee, että ääni ei kuulosta ollenkaan siltä, miltä itse haluaisi. Jos esitys tuntuu epäonnistuneelta, hän ei tahdo edes kuunnella sitä jälkikäteen.

– Tulee tunne, että en pysty kuuntelemaan tuota, se on varmasti aivan hirveä ja kamala, Ruuth luonnehtii.

Mutta totta kai hän kuuntelee omat esityksensä siltikin, sillä se on ainoa tapa oppia virheistä. Eikä oma ääni enää myöhemmin kuulosta niin kauhealta kuin tilanteessa tuntui.

– Voit vaihtaa pianon tai viulun, mutta oma ääni on mitä on. Se on hyvin henkilökohtainen ja vaatii hyväksyntää, jota olen joutunut opettelemaan matkan varrella, Ruuth sanoo.

Jenni Ruuth laulunopettaja.
Nykyään Jenni Ruuth ei enää koe samalla tavalla riittämättömyyden tunnetta äänestään kuin ennen. Hän on oppinut hyväksymään, että päivät ovat hyvin erilaisia, ja tunteet voivat vaihdella äänen kanssa työskennellessä.Jaana Polamo / Yle

Laulunopettajana hän kuulee kyllä, jos oppilaan äänessä on jokin esto. Äänihäpeästä eroon pääseminen ei ole helppoa, ja se vaatii ennen kaikkea oman jännittyneisyytensä hyväksyntää. Lisäksi laulaja voi saada apua sekä fyysisistä että mielellisistä harjoitteista.

Omalla kohdallaan Ruuth arvelee, että itsekritiikki kumpuaa pitkälti täydellisyyttä tavoittelevasta luonteesta.

Ruuth aikoo aloittaa marraskuussa kurssin sellaisille, jotka ajattelevat, etteivät osaa laulaa. Oman opettajakokemuksensa perusteella hänkin arvioi, että sangen moni ei pidä äänestään tai häpeää sitä. Asiaa ei välttämättä auta se, että some ja televisio pursuavat kyvykkäitä kultakurkkuja, jotka tuntuvat hallitsevan ääntään upeasti jo hyvin nuorena.

Sen ei kuitenkaan pidä estää ketään muuta laulamasta.

– Kaikista ei voi tulla huippusuosittuja estraditaiteilijoita, mutta kaikki voivat saada nautintoa laulamisesta, Ruuth kiteyttää.

Terve häpeä suojaa ihmistä

Auttaako häpeään, jos heittäytyy niin sanotusti hävyttömäksi ja antaa mennä muista piittaamatta?

Häpeätutkija, käytännöllisen teologian emeritusprofessori Paavo Kettunen muistuttaa, että häpeä on tarpeellinen tunne ja kuuluu elämään. Häpeää on kuitenkin kahdenlaista: tervettä ja epätervettä.

– Terveeseen häpeään kuuluu tahdikkuus, jota voidaan nimittää myös hienotunteisuudeksi, sekä itseä että toisia kohtaan, Kettunen kertoo.

Terve häpeä myös suojelee yksilöä siten, että jokainen saa pitää oman reviirin: kaikkia asioita ei tarvitse jakaa koko kansalle.

Epäterveen häpeän taas tunnistaa esimerkiksi siitä, että ihminen tuntee tarvetta pyytää anteeksi jopa omaa olemassaoloaan.

– Jos mieli on koko ajan anteeksi pyytelevä, ei silloin rohkene avautua äänelläänkään ja valloittaa kuulijaansa, kuten laulajan pitäisi, Kettunen toteaa.

Laulaja joka oikealla kurottaa, vasemmalla kyykistynyt häpeissään lattialle.
Muiden ihmisten ajattelemattomat kommentit jäävät joillekin mieleen paljon herkemmin kuin toisille.Jaana Polamo / Yle

Iris Seesjärven pelastus oli lopulta toinen laulunopettaja, joka kuuli tämän häpeästä kiristyneessä äänessä mahdollisuuden parempaan. Pikkuhiljaa ääni avautui uusilla laulutyökaluilla, ja lopulta opettaja rohkaisi Seesjärveä hakeutumaan lauluopintoihin.

Nyt, vuosia myöhemmin, Seesjärvi jatkaa yhä lauluhäpeän kanssa työskentelyä. Hän vetää miehensä Demian Seesjärven kanssa aiheeseen liittyviä kursseja ja työstää kirjaa laulajien ja laulunharrastajien kokemasta häpeästä. Lisäksi Seesjärvi on tullut tunnetuksi Häpeästä hiljaiset -blogistaan (siirryt toiseen palveluun).

– Työpajassamme yksi osallistuja sanoi, että on saanut äänioikeutensa takaisin, Seesjärvi sanoo.

Seesjärvi pohtii, miten paljon suomalaiset hyveet, kuten nöyryys ja joukkoon kuuluminen vaikuttavat laulajien häpeilyyn.

– Yksi ammattilaulaja sanoi, että jos hän laulaa esimerkiksi juhlissa ammattitekniikalla, ääni erottuu ja kuuluu muiden yli. Jos ääntä pidättää, alkaa hävettää, koska se kuulostaa huonolta. Silloin taas olettaa muiden ajattelevan, ettei osaa laulaa. Täällä lähtökohtana on, ettei saa erottua joukosta, Seesjärvi kuvailee.

Hän tietää kaksi laulajaa, joiden häpeily loppui Ruotsiin muuttamalla.

Reseptiksi ylimitoitetulle itsekritiikille Seesjärvi tarjoaa kuitenkin Ruotsin-matkan sijaan häpeänsietokyvyn kehittämistä. Kun häpeän tunnistaa, voi käydä itsensä kanssa keskustelua siitä, onko tunteelle oikeaa syytä vai onko kyseessä itse keksitty asia. Lauluopettajan, läheisten, muiden laulajien ja terapeutin tuki voi myös olla tarpeen.

Tässä kohtaa voi esittää lopullisen mutta-kysymyksen: mitä jos häpeästä vapautumisen jälkeenkin oma ääni on yksinkertaisesti epämiellyttävä?

Seesjärvi korostaa, että mieltymyksiä on monenlaisia, niin äänen kuin tyylinkin suhteen, ja ne vaihtuvat kulttuurisestikin.

– Kaikkien korvaan ei sovi kiinalainen ooppera tai mongolialainen kurkkulaulu. Itse olen klassinen laulaja, eikä varmasti moni tykkää äänestäni tai hyväksy sitä, Seesjärvi toteaa.

Viime kädessä hän katsoo äänen vaikuttavan ihmiseen niin kokonaisvaltaisesti, että kurkkua kuristavaan häpeään kannattaa puuttua.

– Suosittelen kaikille äänellistä matkaa, vaikka ei lavoille haluaisikaan.