Pakistanissa radikaalin islamin kannattajat vaativat kuolemaa tuomareille – Oikeus vapautti jumalanpilkasta tuomitun kristityn naisen

Vanhoillisen islamin kannattajat raivostuivat tuomiosta ja telkesivät kaupunkien katuja. Vapaaksi pääsevä nainen yritetään todennäköisesti kuljettaa ulkomaille turvaan.

jumalanpilkka
Asia Bibi
Bibin perheen välittämä ja päiväämätön kuva Asia Bibistä.Asia Bibin kotialbumi

Pakistanissa vanhoillista islamintulkintaa kannattavat raivostuivat maan korkeimman oikeuden päätettyä vapauttaa kristitty nainen jumalanpilkkatuomiosta.

Nainen sai kuolemantuomion vuonna 2010. Hän on odottanut vangittuna tuomion täytäntöönpanoa siitä asti.

Radikaalia islamintulkintaa edustava Tehreek-e-Labaik -puolue tuomitsi oikeuden päätöksen ja vaati kuolemaa naisen vapauttaneille tuomareille. Puolue vaati myös pääministeri Imran Khanin eroa.

Puolueen kannattajat sulkivat teitä Pakistanin suurimmassa kaupungissa Karachissa ja Lahoressa. Puolue on verrattain uusi tulokas Pakistanin politiikassa. Se perustettiin kaksi vuotta sitten puolustamaan Pakistanin ankaria jumalanpilkkalakeja.

Neljän lapsen äiti Asia Bibi sai tuomion kahdeksan vuotta sitten. Bibi on kiistänyt syytökset. Hänen puolustuksensa mukaan syytösten taustalla oli kiistaa maatilan työntekijöiden juomapisteellä.

Bibin väitettiin puhuneen halventavasti islamista sen jälkeen kun hänen naapurinsa kieltäytyivät juomasta vettä samasta astiasta kristityn kanssa.

Eisham Ashiq ja Ashiq Mesih
Asia Bibin tytär Eisham Ashiq (vas.) ja aviomies Ashiq Mesih haastattelussa Lontoossa 12. lokakuuta.Ben Stansall / AFP

Pakistania kuohuttanut tapaus

Tapaus kuohutti aikanaan Pakistania rajusti. Kaksi Bibiä avustanutta poliitikkoa murhattiin.

Se sai runsaasti myös kansainvälistä huomiota ja muun muassa paavi Benedictus XVI vaati hänen vapauttamistaan vuonna 2010.

Bibin asianajaja kiitteli oikeutta siitä, että se ei taipunut painostukseen.

– Oikeuden päätös osoittaa, että köyhät, vähemmistöt ja yhteiskunnan alimmat osat voivat saada oikeutta tässä maassa, Bibin asianajaja Saif-ul-Mulook sanoi.

Laki ei määrittele tarkasti jumalanpilkkaa

Tuomari Saqib Nasir haki perusteita päätökselle Koraanista. Suvaitsevaisuus on islamin perusperiaate, hän korosti.

Pakistanin lainsäädännössä islamin profeetan loukkaamisesta voi saada kuolemantuomion. Kymmeniä jumalanpilkasta epäiltyjä on myös surmattu hyökkäyksissä tai pahoinpitelyissä.

Laki ei määrittele jumalanpilkkaa tarkasti. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tämä on johtanut ongelmiin, kun tavallisten pakistanilaisten keskinäisistä riidoista on tehty tutkintapyyntöjä jumalanpilkkana.

Pakistanissa kristittyjä on noin 2 prosenttia väestöstä.

Bibin oli määrä päästä vapaaksi välittömästi. Hänen turvajärjestelyistään ei ollut tarkkaa tietoa, mutta uutistoimistojen mukaan hänet pyritään kuljettamaan pois maasta.

Aiheesta muualla:

Asia Bibi: Pakistan court overturns blasphemy death sentence (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Reuters, AP, AFP