Pankit nousivat Suomen suurimmiksi yhteisöveron maksajiksi – OP:n työntekijä ei haluaisi olla töissä veroilla kikkailevassa yrityksessä

Suomen suurimmista yhteisöveron maksajista kaksi kärkinimeä löytyy finanssialalta: kotimainen OP Ryhmä ja Pohjoismaiden suurin pankkikonserni Nordea. Metsäyhtiö UPM nousi listan kolmanneksi.

Verotiedot
OP Ryhmän ekonomisti Henna Mikkonen.
OP:n ekonomisti Henna Mikkonen Vallilan pääkonttorin isossa avomaisemassa.Jari Kovalainen / Yle

Suomen suurin finanssiryhmä OP Ryhmä on jo vuosia ollut yksi suurimmista veronmaksajista Suomessa. Eilen OP Ryhmä tosin kertoi lähes viidenneksen laskeneesta tuloksesta syyskuun loppuun mennessä, mutta se tuntuu vasta kun tämän vuoden verot ynnätään yhteen voiton jälkeen.

Viime vuoden verotuksessa OP Ryhmä on listalla yritysten ykkösenä. Sen maksamat yhteisöverot ovat pankin oman ilmoituksen mukaan yhteensä 187 miljoonaa euroa.

Sillä on merkitystä myös yksittäiselle työntekijälle pankissa. Kun yritys tekee voittoa ja maksaa siitä veroja, se kertoo yrityksen elinvoimaisuudesta.

– Työntekijänä on turvallisempaa olla töissä yrityksessä, joka tekee voittoa eikä tappiota, sanoo ekonomisti Henna Mikkonen.

Hän seuraa työnsä vuoksi valtiontaloutta, hyvinvointivaltion rahoitusta ja kestävyysvajekeskustelua. Siltä kulmalta katsottuna hänelle ”verokertymä on iloinen asia."

Mikkonen ei haluaisi olla töissä yrityksessä, joka hoitaisi verojen maksua aggressiivisella verosuunnittelulla. Ei siltikään, vaikka se pysyisi nipin napin lain oikealla puolella.

– Kyllä se pahalta tuntuisi, jos yritys todella aggressiivisesti tällaista tekisi, Mikkonen sanoo.

Kansainväliset suuret yritykset ovat usein verokohujen kohteena. Mikkonen huomauttaa, että monet kansainväliset yritykset toimivat globaalisti, ja ne eivät mieti toiminnassaan pelkästään verotusta, vaan myös logistiikkaa, toiminnan kannattavuutta ja kokonaisuuden optimointia.

Henna Mikkonen
Henna MikkonenMårten Lampén / Yle

Ilmaston lämpeneminen on tärkeä asia

Yritysten yhteiskuntavastuu on Mikkoselle tärkeä asia, mikä on korostunut iän myötä. Hän saa lisäpotkua työhönsä mm. tuomaroimalla nuorten taloustaitokilpailussa. Hän käy monissa eri tilaisuuksissa myös antamassa talousneuvontaa erilaisille ihmisille.

– Siitä tykkään kovasti, hän sanoo.

Yrityksillä on hänen mielestään ehdottomasti myös yhteiskunnallinen vastuunsa.

– Kun miettii kiperiä globaaleja ongelmia, kuten ilmastonmuutosta, niin siihen tarvitaan kaikkia: kuluttajia, yrityksiä ja poliitikkoja taistelemaan näitä ongelmia vastaan.

Myös nuorille yhteiskuntavastuu tuntuu olevan tärkeää, vaikka se yksilötasolla vaihteleekin, Mikkonen pohtii. Hänelle tärkeimpiä ovat juuri ilmaston lämpenemiseen liittyvät asiat, mutta myös tasa-arvokysymykset ja veroasiat ovat Mikkosen sydäntä lähellä

Antoisaksi työssään ekonomistina, joka erityisesti seuraa kotitalouksien taloudenpitoa, hän kokee sen, jos onnistuu puhumaan taloudesta ihmisille niin, että he ”kokevat sen merkitykselliseksi” joko omassa tai yrityksensä elämässä.

Supercell tipahti kärkijoukosta

Alla olevassa grafiikassa on koottu viisi suurinta yhteisöveron maksajaa. Luvuissa on huomioitu konsernitiedot eli yrityksen tytäryhtiöidenkin Suomessa maksamien verojen määrä yhteensä.

OP Ryhmä, Nordea ja UPM ovat itse ilmoittaneet luvut. OP Ryhmä maksoi veroja yhteensä 187 miljoonaa euroa. Nordea konserni 175 miljoonaa euroa ja UPM 172 miljoonaa euroa. Luvut ovat konsernien itsensä ilmoittamia. Sampo-konsernin luvut on julkaissut Finanssiala. Mukana veroissa on myös yritysten maksama Yle-vero.

Top 5 yhteisöverojen maksajat 2013–2017.
Suurimmat yhteisöveron maksajat viideltä vuodelta.Juha Rissanen, Yle

Viiden suurimman joukosta löytyvät finanssiala, metsäteollisuus ja valtio-omisteinen energiayhtiö Neste. Edellisvuodesta viiden kärkilistalta on tippunut Kahon 3-holdingyhtiö, joka perustettiin pelkästään peliyhtiö Supercellin myyntiä varten. Kahon 3 maksoi veroja toissa vuonna lähes 675 miljoonaa euroa.

Lääkeyhtiö Bayer oli toissa vuonna vielä viiden kärkijoukossa, tänä vuonna se ei viiden kärkeen mahtunut.

Alla olevasta listasta löytyvät sata suurinta yhteisöveron maksajaa. Listalla näkyvät isojen konsernien yksittäiset tytäryhtiöt erillisinä yhtiöinä. Tästä syystä yllä olevassa grafiikassa esitetty lista suurimmista yhteisöveron maksajista eroaa alla olevasta listasta. Isoilla konserneilla voi olla lukuisia eri tytäryhtiöitä Suomessa.

Verohallinnon mukaan aamulla julkaistut yhteisöverotiedot eivät kata kaikkia yhtiöitä. Lista täydentyy huomenna, ja siihen lisätään yhtiöt, joiden verotus valmistui eilen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Jos taulukko ei näy, lataa sivu uudelleen.

Lähde: Verohallinto