Anita Viitanen elvytti suomenhevosten jo melkein unholaan vaipuneet värit: "Ne eivät olisi ikinä palanneet"

Tiesitkö, että on olemassa suomenhevonen, jolla on siniset silmät ja lähes valkea karva? Keuruulainen Anita Viitanen tekee työtä harvinaisten suomenhevosen värien säilyttämiseksi. Suomenhevosten määrä on laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana tuntuvasti.

suomenhevonen
Nainen halaa hevosta
Anita Viitasen rakkaus ahkeraan ja luotettavaan suomenhevoseen syttyi jo lapsena.Niko Mannonen / Yle

Isoista sieraimista kohoaa lämmin höyry.

Pakkasen kovettama maa rutisee suomenhevosen kavioiden alla ja tämän kesän varsa hakeutuu lähemmäs sen emää. Anita Viitanen lähestyy ravuritamma Mantelia ja naisen tuttu ääni saa hevosen höristämään korviaan. Ytimiin iskevässä vinkassa on jo hiipivän talven tuntua.

Viitanen asettaa viileän poskensa lepäämään niin tutulle ja lämpimälle turvalle. Hän henkäisee tuoksua, jonka hän haistoi ensimmäistä kertaa niin pienenä, ettei sinne saakka yllä edes muisti.

hevosen silmä
Lakeuden Valotar. Tuplavoikko siitostamma, jolla on lisäsävynä perlino. Melkein valkoinen hevonen kantaa mustaa geeniä.Niko Mannonen / Yle

Myöhemmin hän on kuullut, kuinka perunalaatikkoon pakattu pieni Anita-tyttö kulki metsätöihin isänsä kanssa työhevosen vetämässä lavakärryissä ja isompana tukkikuorman päällä istuen.

– Ei sinne nykypäivänä kukaan varmaan lastaan päästäisi. Se oli sitä aikaa, Viitanen sanoo hymyillen.

Ei ole ihme, että hänestä varttui nainen, jota voisi tituleerata yhdeksi tunnetuimmista suomenhevosten värikasvattajista. Viitanen haluaa olla mukana pelastamassa alkuperäisen Suomessa kehitetyn hevosrodun harvinaisia värejä – ja niin hän on tehnytkin. Keuruulla sijaitsevan punaisen kotitalon pihapiirissä asuu kirjava joukko suomenhevosia: voikkoja, kimoja, päistärikköjä ja kirjavia sabinoja.

Varsa
Taika-Ralli. Tämän kesällinen varsa, joka on tumman rautiaanpäistärikkö.Niko Mannonen / Yle

Keltaisen tallirakennuksen takana olevasta aitauksesta uteliaana kurkistaa lähes valkea sinisilmäinen hevonen, tuplavoikko. Ohuen lumipeitteen saaneen maan keskellä ylväänä patsasteleva Lakeuden Valotarkin on suomenhevonen, vaikkei ihan heti uskoisi. Täysin samanlaisia on olemassa yhteensä vain neljä kappaletta.

Jotkut suomenhevosen värit ovat harvinaisia, mutta hiljalleen myös perinteinen hevosrotu on muuttumassa entistä vähälukuisemmaksi.

Pitääkö olla huolissaan?

Suomenhevosten määrä on laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana tuntuvasti.

Suomenhevosen kantakirja perustettiin vuonna 1907 (siirryt toiseen palveluun) (Suomenhevosliitto). Sittemmin suomenhevoselle on vakiintunut neljä eri jalostussuuntaa: juoksija, työhevonen, ratsu ja pienhevonen. Nykyisin rotua käytetään paljon myös sosiaalipedagogisissa tehtävissä.

Alun perin suomenhevosen värit (siirryt toiseen palveluun) (Hippos) olivat hyvin laajat. Kun suomenhevosia ryhdyttiin kantakirjaamaan 1900-luvun alussa (siirryt toiseen palveluun) (Maatilan Pellervo), valittiin tavoitteeksi ruskea tai punaruskea rautias (siirryt toiseen palveluun) (Suomen ratsut ry). Rotumääritelmä ja värit yksinkertaistuivat.

Tamma
Suomenhevostamma Klaava on tummavoikko.Niko Mannonen / Yle

Suomenhevosia on ollut eniten 1950-luvulla (siirryt toiseen palveluun) (Suomen ratsut ry) eli noin 408 000. Vähiten niitä on ollut koko sen tunnetun historian aikana vuonna 1987, jolloin niitä oli vain 14 000. Sen jälkeen suomenhevonen oli mukana maa- ja metsätalousministeriön uhanalaisten rotujen listalla. Tällä hetkellä suomenhevonen ei ole kyseisellä listalla (siirryt toiseen palveluun) (Etelä-Saimaa).

Nyt populaation koko on alle 20 000 yksilöä.

Vuosittain syntyy hädin tuskin tuhat varsaa, kun vielä kymmenen vuotta sitten Hippoksen julkaisemassa Tulevaisuuden suomenhevonen -esiselvityshankeessa (siirryt toiseen palveluun) tavoitteena oli tuplamäärä. Siihen ei ole päästy enää pitkään aikaan.

– Astutettuja tammoja on noin 1 700. Ollaan aika paljon jäljessä siitä tavoitteesta, joka silloin oli ideaali koko populaation eteenpäin kehittämisen kannalta, Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää kertoo.

Anita Viitanen ja hevonen tallissa
Lakeuden Taika Hely. Puolitoistavuotias tammavarsa, jonka väritys on voikonpäistärikkö. Anita Viitasen tietojen mukaan samanlaisia on olemassa viisi.Niko Mannonen / Yle

Toisaalta kymmenen vuoden takainen tavoitteenasettelukin on hänen mukaansa kohtuuton.

– Ne ovat sellaisia lukemia, joissa ei ole päästy suomenhevosen historiassa kuin todella kauan aikaa sitten. En näe realistisena, että lukemat olisivat niin suuria tällä hetkellä, Mäenpää toteaa.

Nykyhistorian parhaimmissa syntyvyyslukemissa oltiin 1990-luvun alussa. Silloin syntyi hieman alle 1 800 varsaa. Määrästä on tultu reippaasti alaspäin.

Ahtaasta tilanteesta kertoo sekin, että perinteinen hevosrotu on noussut viime aikoina otsikoihin toistuvasti.

Suomenhevosliitto kertoi lokakuun puolivälissä verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun), kuinka suomenhevosten astutusmäärät ovat kääntyneet laskuun kolmen vuoden nousun jälkeen. Viimeisimmäksi hevospiireissä kuohahti, kun Hevosurheilu-lehti uutisoi (siirryt toiseen palveluun)Ypäjän hevosopiston luopuvan suomenhevosista.

Hevosen silmä
Lähikuvassa Taika-Rallin silmä.Niko Mannonen / Yle

Muun muassa Suomen ratsut ry kysyi opiston hallitukselta julkisessa lausumassaan (siirryt toiseen palveluun), onko vaarana, että päätöksen myötä harvinaisia sukulinjoja kuolee sukupuuttoon.

Hippoksen jalostusjohtaja rauhoittelee hevosväkeä.

– Vielä tällä hetkellä ei olla siinä tilanteessa, eikä tilanne ole vielä huolestuttava. Kun kyseessä on suljettu populaatio, niin aina pitää kuitenkin kiinnittää huomiota, että miten jalostussuunnitelmia ja parituksia populaation sisällä tehdään, Minna Mäenpää sanoo.

Hevosjalostusliiton Keski-Suomen toiminnanjohtaja Sari Piirainen kertoo, että suomenhevosten varsamäärän laskeminen näkyy jo suoranaisesti hänen työssään.

– Kyllä suomenhevosen puolesta pitää ja kannattaa olla huolissaan. Keski-Suomen alueellakin varsamäärät ovat laskeneet kymmenen vuoden aikana.

Suurin osa, noin 70 prosenttia, suomenhevosista on tällä hetkellä ravihevosia eli juoksijoita. Viimeisen 10–20 vuoden aikana suurimman nousun on tehnyt ratsusuunnan suomenhevonen, joita on noin 20 prosenttia kokonaismäärästä.

– Tänä vuonna näyttää, että jäädään astutuksen osalta myös siitä lukemasta alas. Viime vuonna 18 prosenttia oli ratsusuunnan orilla astutettuja tammoja. Tänä vuonna vastaava luku on 14 prosenttia. Pienemmät suunnat, pienhevonen ja työsuunnan hevonen, jäävät noin kolmeen prosenttiin käytetyistä oreista, Mäenpää toteaa.

Anita Viitanen on seurannut uutisointia surullisena, mutta toiveikkaana.

– Hyvä kun asia on nostettu pöydälle ja siitä keskustellaan. Uskon kuitenkin, että meitä vannoutuneita kasvattajia on niin paljon, ettei suomenhevonen katoa. Mutta kyllä tähän asiaan pitää jollain tavalla tarttua, Viitanen sanoo.

Seuraavaksi onkin pohdittava, mikä hevosten määrän laskemiseen on vaikuttanut ja kuinka paljon se lopulta näkyy sukulinjojen kapenemisena. Ja ennen kaikkea: mitä asialle tulisi tehdä?

"Jos päistärikötkin olisivat kuolleet, ne eivät olisi ikinä palanneet"

Vaalean Lakeuden Valottaren perässä köpöttelee sen tummakarvainen tämän kesän varsa, joka on väritykseltään kuin eri puusta veistetty.

– Valottarella on lisäsävynä perlino, eli se kantaa mustaa geeniä. Sen varsa on mustanvoikko, Viitanen juttelee hevosia katsellen.

Tamma ja varsa
Lakeuden Valotar ja tämän kesän varsa.Niko Mannonen / Yle

Harvinaisuuksillakin on paikkansa suomenhevosten joukossa. Jos tietty väritys häviää, sitä ei enää ikinä saa takaisin. Niin on käynyt jo hiirakolle, ja täpärällä oli käydä myös voikolle ja päistärikölle.

– Kyllähän se niin on, että kun ne kuuluvat rotuun, niin niitä pitäisi pitää myös yllä, Viitanen toteaa.

Vuosikymmeniä sitten nuoren Anita Viitasen silmät syttyivät ja sydämessä pamppaili joka kerta, kun hän tarkkaili suomenhevosorin Holotnan käyskentelyä raviradan laidalla.

– Se oli ihana voikko ori, hyvärakenteinen ja hyväkäytöksinen. Ei nyt ihan huippuravuri, vaan ihan OK. Sitä minä aina seurailin ja ajattelin, että kun tuollaisen palomiino-voikko-orin saisi. Siitä ajatus värikasvattamiseen lähti, Viitanen muistelee hevosten pitäessä hirnahtelukonserttia taustalla.

Hevonen
Taika-Varpu on ruunikonpäistärikkö.Niko Mannonen / Yle

Voikkojen kanta oli siinä vaiheessa pieni. Voikkoja suomenhevosia oli virallisesti Suomessa ja koko maailmassa rekisteröitynä vuonna 2001 vain neljä: kolme tammaa ja yksi ori (siirryt toiseen palveluun) (Kokkomäen talli). Siksi voikon saaminen omaan talliin oli suoranainen ihme.

Holotnan tytär Halokeeni oli yksi näistä harvinaisista tammoista. Viitanen iski silmänsä juuri siihen.

– Olin aina vähän myöhässä kaupantekohetkestä. Vihdoin ja viimein Päivi Lantta Haminasta sen myi minulle, Viitanen kertoo.

Vuonna 2002 Halokeeni sai ensimmäisen jälkeläisen, Veikon.

Voikko väri onnistuttiin pelastamaan, ja Viitasen mukaan niitä on tällä hetkellä mahdollisesti jopa satoja.

Sen sijaan päistärikön eri sävyjä on olemassa tällä hetkellä suomenhevosissa alle 20. Ruunikonpäistärikön, Taika-Varpun, kaltaisia suomenhevosia on maailmassa yhteensä viisi. Yksi niistä on sen tämänkesäinen varsa.

– Hänellä ei ole vielä nimeä. Ristiäiset on itsenäisyyspäivänä luvattu, Viitanen juttelee katsoessaan emänsä kylkeen liimautunutta pienokaista.

– Jos päistärikötkin olisivat kuolleet, ne eivät olisi ikinä palanneet.

"Luoja luo väriä, jos se on mahdollista"

Veri on vetänyt aina Anita Viitasta kasvattamisen ja jalostamisen pariin. Ensin tulivat lehmät, sitten hevoset. Ennen internetin valtakautta hän vietti iltansa selaten valtavia painettuja kantakirjoja.

– Se oli iltapuhdetyötä. Silloin sukukirjat olivat paksuja kuin raamatut, Viitanen sanoo.

Nykyisin kaikki maailman tieto on helposti saatavilla netistä.

– Kun on kiinnostus, niin kyllä tiedon aina kaivaa.

Valkoinen suomenhevonen
Moni yllättyy, kun Anita Viitanen paljastaa, että Lakeuden Valotar on suomenhevonen.Niko Mannonen / Yle

Hän on oppinut kaiken tänä päivänä tietämänsä lukemalla, tietoja penkomalla ja hevosten kanssa toimimalla sekä niitä seuraamalla.

– Silmämääräisesti katson hevosta, että sen pitää olla hyvännäköinen ja hyvärakenteinen. Tutkin sukupuuta hyvin tarkkaan kauas taaksepäin. Emälinja on tärkeä. Isät ovat aina hyviä, mutta myös emälinja täytyy aina katsoa kohdalleen.

Vaikka Viitasta kutsutaan värikasvattajaksi, ovat etusijalla kaikki muut hevosen ominaisuudet kuin väri: terveys, liikkuvuus ja rakenne. Luonne on yleensä jo lähtökohtaisesti hyvä, eikä vihaisia hevosia ole tullut vastaan.

– Sitten luoja luo väriä, jos se on mahdollista, hän sanoo epäröimättä.

1980- ja 1990-lukujen taitteessa Viitanen hankki ensimmäiset kaksi siitostammaa. Alusta saakka oli selvää, etteivät hevoset seiso Kokkomäen tallilla toimettomina.

hevosen silmä
Suomenhevosesta on moneksi. Videolla Anita Viitanen esittelee suomenhevosen harvinaisia värejä ja menestyneen ravurin.

– Ajattelin, etteivät ne täällä nyt jouten päiten ole. Tallille tuli ratsastusvaellustoimintaa. Ravisukuisia kun tammat olivat, niin alettiin myös kilpailla niillä.

Hevosten kanssa pitää tehdä ja touhuta.

– Täällä on pääosin ravureita sekä ratsu- ja varsakasvatusta. Vaellusratsuna toimivat kaikki. Välillä tammat tekevät varsan ja sitten taas lähdetään. Meillä ei ole joutilaita hevosia lainkaan.

Suomenhevosten lisäksi tallilta löytyy yksi lämminverinen – poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Suomalaisten hevonen

Ahkera, kestävä, ystävällinen, turvallinen. Rehti ja suora. Meidän suomalaisten hevonen.

Niin Anita Viitanen kuvailee suomenhevosta, johon hän on kasvanut kiinni sydänjuuriaan myöten – siitä hetkestä, kun savottanuotiolla istuessa tulen rätinää säesti työhevosen rauhoittava tuhina ja kavioiden kopse.

– Koko tässä hommassa on parasta se yhteys, minkä voi saada hevosen kanssa toimiessa. Voimallahan ei pärjää, vaan jää heti paikalla toiseksi. Se on sanaton kieli, pienet eleet.

Kun hän itse päätti alkaa kasvattaa hevosia, rotuvalintaa ei tarvinnut kauan miettiä.

– Se oli jotenkin itsestään selvää.

Eikä Anita Viitanen ole voimakkaan tunteensa kanssa yksin. Ei tarvitse olla edes hevosharrastaja, että tietää rodun merkityksen Suomen historiassa. Suomenhevonen on saanut kansallisaarteen leiman.

Mutta mikä on rakkaan hevosen tulevaisuus?

Hevosjalostusliiton Keski-Suomen toiminnanjohtaja Sari Piirainen sanoo, että hiipuminen on ollut tiedossa jo pidempään.

– On vain ehkä odotettu, että kyllä se elpyy ja lähtee nousuun. Nyt on todettu, ettei lähde. Pitäisi tehdä korjausliikkeitä. Kasvattajia pitäisi tukea, Piirainen sanoo.

Hevonen
Tamma Taika-Varpu ruunikonpäistärikkö.Niko Mannonen / Yle

Kansallista kotieläintukea ei maksettu hevosten kasvattajille enää vuonna 2015 Etelä-Suomen alueella ja kaksi vuotta sitten sen maksu loppui myös muualle Suomeen (siirryt toiseen palveluun) (Hevosalan osaamiskeskus Hippolis).

Pääosa Suomen kasvattajista on harrastajia, eikä hevosten pitäminen ole halpa lysti. Piiraisen mukaan sitä kuvaa parhaiten lausahdus: "rakkaudesta lajiin".

– Yleensä hevosurheilu pohjautuu ruohonjuuritasolla amatööreihin ja harrastajiin. Ammattilaisia on vähän. Harrastajat pitävät hevosurheilua aika pitkälle hengissä Suomessa, Piirainen muistuttaa.

Anita Viitanen sanoo, että kotieläintuen puuttuminenkin näkyi voimakkaasti monen kasvattajan kukkarossa. Eikä se ole suinkaan ainoa tulonlähde, joka on huvennut.

– Ravipalkinnot laskivat jyrkästi muutama vuosi sitten ja se vaikutti monen talouteen, Viitanen sanoo.

Nykypäivän kasvattajaprofiili myös muuttuu paljon.

– Aikaisemmin suomenhevoskasvatusta on tehty maatilojen yhteydessä. Se on ollut maatilojen luonnollinen sivuelinkeino. Maaseudun ja maaseutuyrittäjyyden myllerryksen myötä se on muuttunut, Mäenpää sanoo.

Suurin osa joutuu pitämään hevosia maksullisella tallipaikalla, eivätkä uudet kasvattajat välttämättä itse pidä tammoja, vaan kasvatustoimintaan haetaan erilaisia palvelumuotoja.

Kapenevat sukulinjat

Hevosmäärän väheneminen kaventaa väistämättä sukulinjoja. Vielä tällä hetkellä ollaan melko hyvässä tilanteessa, sillä koko populaatiossa sukusiitosprosentti on noin neljän prosentin luokkaa.

– Huolestuttavia ja huomioimisenarvoisia ovat muutamat seikat: sukulaistumisen vauhti sukupolvien välillä on kiihtynyt jonkin verran viimeisten vuosikymmenten aikana. Olemme menossa siihen, että sukulaisuus tulee lisääntymään populaatiossa, Minna Mäenpää arvioi.

Varsa
Aikoinaan kuningatarkilpailussa pronssille tulleen K.T. Mantelin orivarsa Fransista.Niko Mannonen / Yle

Hippoksen strategiaan on kirjattu, että suomenhevosen monimuotoisuudesta ja elinvoimaisuudesta huolehtiminen on keskeinen asia. Sukusiitosprosenttien vertailua helpottaa Hippoksen jalostustietojärjestelmä Heila (siirryt toiseen palveluun).

– Jos teet hypoteettisia parituksia jollekin yhdistelmälle, niin sukusiitosprosentti löytyy sieltä nähtäväksi. Suosituksena on alle 6.25, Mäenpää selostaa.

Aikoinaan Hippos määritteli, että vuosittain astutuskäytössä on 150 tammaa per ori. Nyt, kun määrät ovat tulleet alaspäin, on keskusteltu siitä, onko määrä sopiva.

– Asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia tai yksiselitteisiä. Se ei ratkaise asiaa kokonaan, että lähtisimme rajoittamaan jonkun tietyn orin käyttöä vuositasolla. Huippuorin pojat nousevat suosittujen orien listalle. Näitä asioita on tarkasteltava kokonaisuutena, Mäenpää toteaa.

Hänen mukaansa suomenhevosessa tarvitaan jatkossa sekä määrää että laatua.

– Molempien kautta saadaan lisää uusia ihmisiä hevosen ympärille, mikä on erittäin tärkeää.

Jalostusjohtaja luottaa siihen, että suomenhevonen säilyy ja pitää asemansa vielä pitkään.

– Kohtuullisen luottavaisin mielin voidaan mennä kohti tulevaisuutta. Toivon, että jokainen kasvattaja valintoja tehdessään muistaisi, ettei mentäisi pelkästään huippusuorituksilla eteenpäin, vaan otetaan huomioon kestävyys- ja terveysominaisuudet sekä tulevan varsan sukusiitosprosentti.

"Tämä on varmaan uskonasia"

Anita Viitaselle on selvää, että hänen sydämensä sykkii hevosille loppuun saakka, eikä hän ole lopettamassa työtään harvinaisten värien pelastamiseksi.

Hänen tavoitteensa on kasvattaa hyviä ja kauniita hevosia tinkimättä käytettävyydestä.

Minna Mäenpään mukaan värikasvattajan toiminta tuo parhaimmillaan mahdollisuuden eri sukulinjojen säilyttämiseen ja monimuotoisuuden vaalimiseen. Kaikki kasvattaminen on hyvästä, jos samalla pidetään yllä suomenhevosen tärkeimpiä ominaisuuksia.

Hevosjalostusliiton Keski-Suomen toiminnanjohtaja Sari Piirainen on samoilla linjoilla.

– Anita tekee arvokasta työtä. Jokainen, joka kasvattaa, tekee arvokasta työtä, Piirainen sanoo.

Varsa
Väritykseltään veikeä Taika-Ralli.Niko Mannonen / Yle

Anita Viitanen kertoo tekevänsä paljon yhteistyötä muiden kasvattajien kanssa. Heistä on kasvanut tiivis tukiverkosto, joiden kanssa vaihdetaan kuulumisia ja kuvia – välillä varsojakin.

Isoin yhteistyön muoto on astutustoiminta.

– Onneksi on paljon hyviä kasvattajia, jotka tekevät määrätietoista työtä, hän kiittelee.

Mutta riittääkö tekijöitä vielä tulevaisuudessakin?

– Tämä on varmaan uskonasia. Haluan uskoa niin, Viitanen sanoo lämpimästi hymyillen.