Ranska alkaa tutkia vauvojen outoja epämuodostumia

Tutkimustuloksia odotetaan kolmen kuukauden kuluessa.

Ulkomaat
Ranskan terveysministeri Agnès Buzyn.
Ranskan terveysministeri Agnès Buzyn.AOP

Ranska käynnistää valtakunnallisen tutkimuksen, joka pyrkii selvittämään, miksi maassa on syntynyt poikkeuksellisen paljon käsien epämuodostumista kärsiviä vauvoja.

Eri puolilla Ranskaa on viime vuosina syntynyt vauvoja, joilla ei ole kämmeniä tai käsivarsia lainkaan tai ne ovat olleet epämuodostuneita.

Uusia tutkimustuloksia odotetaan viranomaisten mukaan kolmen kuukauden kuluessa.

Viranomaiset kertovat löytäneensä vielä 11 uutta tapausta, joissa syntyneillä vauvoilla oli todettu epämuodostumia.

Kaikkiaan 25 vauvalla on viranomaisten mukaan ollut samankaltaisia yläraajojen epämuodostumia. Vauvat ovat syntyneet 15 vuoden aikana Ranskan länsiosissa Bretagnen ja Loire-Atlantiquen alueilla sekä Ainin alueella lähellä Sveitsiä.

Tapaukset ovat saaneet runsaasti julkisuutta ja ne ovat nostattaneet suurta huolta Ranskassa.

Epämuodostumien aiheuttaja mysteeri

Syytä epämuodostumiin ei toistaiseksi ole onnistuttu selvittämään. Julkisuudessa on epäilty, että taustalla olisi mahdollisesti jokin terveydelle vahingollinen aine ruuassa, vedessä tai hengitysilmassa.

– Minäkin haluan tietää syyn. Luulen, että koko Ranska haluaa tietää sen, Ranskan terveysministeri Agnès Buzyn sanoi ranskalaiselle Bfmtv-kanavalle.

Eräät ympäristöryhmät ovat esittäneet, että syynä saattaisivat olla tietyt torjunta-aineet. Väitteiden tueksi ei kuitenkaan ole tieteellistä näyttöä.

Epämuodostumat saattavat liittyä myös perintötekijöihin. Lääketieteessä synnynnäisiin epämuodostumiin tunnetaan eri tekijöitä, kuten kromosomihäiriöitä, äidin käyttämät lääkeaineeet tai äidin altistuminen myrkyllisille aineille.

1950–60-luvuilla ympäri maailman syntyi tuhansia vauvoja, joilla oli epämuodostumia. Syynä epämuodostumiin oli äitien raskauspahoinvointiin määrätty lääkeaine, talidomidi. Talidomidi kiellettiin raskauspahoinvointilääkkeenä 1960-luvulla.

Aiheesta muualla:

French babies born with missing limbs prompt inquiry (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Reuters, AFP