Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava taiteilija Maaria Oikarinen: “En voi koskaan tietää, milloin joudun sängyn pohjalle tai keksin jotain tyhmää maniassa”

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on elinikäinen sairaus. On ihmisiä, jotka pysyvät terveinä vuosikausia. "Minulle näin ei ole vielä käynyt", Maaria Oikarinen kertoo.

Perjantai
Perjantai-dokkari: Kaksisuuntainen Maaria
Perjantai-dokkari: Kaksisuuntainen Maaria

– Ei kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa voi elää normaalia elämää, taidemaalari ja kirjailija Maaria Oikarinen huokaisee työhuoneellaan Helsingissä.

Takana on pitkä tauko maalaamisessa. Maaria on ollut sairaalassa kolmesti kahden viime vuoden aikana: kerran suljetulla osastolla manian vuoksi, toisen kerran avo-osastolla sekamuotoisessa tilassa ja kolmannen kerran avo-osastolla masennuksen takia.

Katso, miten itseni kuvaan selfiessä. Paha. Puristun ja tukehdun. Hirveä. Minua inhottaa ja hävettää puhua näitä ääneen. Olen lykännyt tämän saastan julkaisemista. Mutta nyt tuntuu, että on pakko. Kai siksi että olen taiteilija. Minun pitää luoda, edes saastaa…

Ote Maaria Oikarisen blogista Hekuma

Nyt hän voi paremmin. Ainakin hieman. Ainakin tällä hetkellä.

– Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu, milloin olen seuraavan kerran sairaalassa, milloin sängyn pohjalla tai mitä tyhmää keksin seuraavaksi maniassa, hän toteaa.

Maaria OIkarinen nauraa maalatessaan.
Turkka Korkiamäki

Sanoin eilen itselleni: olet hyvä tyyppi. Olin unohtanut. Tänään sanoin: olet kaunis. Senkin olin unohtanut. Makasin rotkossa enkä päässyt omin avuin pois. Tämä on tapahtunut niin monta kertaa, että en osaa laskea ja mitä todennäköisimmin se tulee tapahtumaan taas uudestaan.

Ote Maaria Oikarisen blogista

Mielenterveyden keskusliiton mukaan (siirryt toiseen palveluun) noin prosentti suomalaisista sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä (siirryt toiseen palveluun). Persoonallisuushäiriö on 13 prosentilla suomalaisista, ja masennusta sairastaa 9 prosenttia väestöstä.

Arviolta 1-4 prosentilla väestöstä on ahdistuneisuushäiriö tai syömishäiriö. Yksi prosentti sairastaa skitsofreniaa.

– Kuka tahansa meistä voi olla tilanteessa, jossa sairastutaan ja persoonallisuuteen tulee jotakin outoa, sanoo professori Petteri Pietikäinen Oulun yliopistosta.

– Raja hulluuden ja normaaliuden välillä on todella epäselvä, hän jatkaa.

Pietikäinen kirjoitti vuonna 2013 kirjan Hulluuden historia, joka tarkastelee aihetta kahden tuhannen vuoden ajalta.

– Pohdin 450 sivun verran, kuka on hullu. Suurin opetus aihetta tutkiessa oli, että hulluus on osa ihmisyyttä. Hulluus on sosiaalinen määritelmä, joka riippuu siitä missä ollaan ajallisesti ja paikallisesti, hän määrittelee.

– Mielisairaita on kohdeltu huonosti läpi historian, eli mitään “vapaan hulluuden” kulta-aikaa ei ole ollut. Usein sairaiden kohtelu on riippunut heidän käytöksestään. Jos ihminen oli väkivaltainen tai vaaraksi itselleen tai ympäristölleen, hänet saatettiin kiinnittää ladon seinään, lukita kellariin tai eristää muulla tavoin.

Siivosti käyttäytyvät kylähullut saivat olla suhteellisen vapaasti yhteisössä ja työssä. 1800-luvulla alettiin Suomessakin puhua mielisairaudesta ja perustaa mielisairaaloita.

– Elämä sairaalassa ei ollut ruusuista: potilailta puuttuivat esimerkiksi kansalaisoikeudet. Se on muuttunut vasta viimeisen puolen vuosisadan aikana. Tänään ymmärrys mielisairaudesta on lisääntynyt ja potilaiden asema on parantunut, vaikkei tilanne vieläkään ideaalinen ole.

Maaria Oikarinen teki itsestään taidetta avohoidossa koristelemalla itsensä meikien ja makeisin.
Maaria Oikarinen

Julkaisen ehkä jossain kohtaa enemmänkin sairaalaselfieitä. Puhelimen luovutusta kansliaan ehdotettiin tälläkin kertaa, mutta luuria ei viety väkipakolla ja sain näin toteuttaa itseäni, mikä auttoi kestämään kuukauden mittaisen hoidon. Osa on aika hc-kamaa ja kuvattu salaa kylppärissä. LOL.

Ote Maaria Oikarisen blogista

Maaria peruuttaa itseään korkeamman taulun luota, katsoo sitä hetken ja lähestyy sitten teosta päättäväisesti. Vienoa vaaleanpunaista, kirkkaan keltaista ja aniliininpunaista.

Hän muistuttaa, että manialla on myös hilpeä ja luova puoli. Kun lääkäri teki diagnoosia Maariasta hän kysyi, onko suvussa muita taiteilijoita.

– Ihmettelin, miten se tähän liittyy. Kuulemma hyvinkin. Ei ole pelkkä myytti, että kaksisuuntainen mielialahäiriö ja luovuus viihtyvät yhdessä. Hypomaaninen noste ja energia ovat valtava käyttövoima. Toki luovuuden hinta on aika kova, Maaria myöntää.

Värit ovat hänelle sekä voiman lähde että vaara.

– Voin maalata keltaista silloin, kun olen iloinen ja riemukas. Toisaalta myös silloin, kun olen masentunut, sillä se kohentaa mielialaani.

– Maanisessa tilassa kirkkaat värit särkevät silmiä ja päätä, ja silloin oma työ voi jopa säikäyttää, Maaria kuvailee.

Maaria OIkarinen maalaa keskittyneenä.
Turkka Korkiamäki

Murtaudun ulos. Taas kerran. Murtaudun ulos masennuksesta. Kiipeän jyrkkää seinämää kohti terveyttä. Hetki sitten olin vielä rotkossa. Nyt kiskon ja ponnistan, vihdoin minulla on taas voimaa; lihakseni puskevat, tahdonvoimani puskee lujempaa.

Ote Maaria Oikarisen blogista

Maaria Oikarinen sai diagnoosin vuonna 2010, mutta uskoo sairastaneensa kaksisuuntaista mielialahäiriötä 11-vuotiaasta asti. Häntä hoidettiin pitkään masentuneena, ja oikeaa lääkitystä haetaan edelleen.

– Monet ajattelevat, että ihminen joka sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä on lähtökohtaisesti hirveän epätasapainoinen, epäluotettava ja sellainen, jonka tunteet heittelevät koko ajan, Maaria sanoo.

– Mutta se ei pidä paikkansa. On jaksoja, jolloin olen pitkään ihan terve ja normaali. Minulle on sanottu, että ethän sinä ole sairas, kun se ei näy päällepäin, tai kysytty, että miksi syöt lääkkeitä, hän kertoo.

Maaria Oikarinen koristeli itsensä banaaneilla sairaalassa.
Maaria Oikarinen

Miten sitä masennusta sitten sairaalassa hoidetaan? Ensin tarkistetaan lääkitys. Minun lääkitystäni muutettiin taas kerran ja aika radikaalisti tällä kertaa. Ehdotetusta sähköhoidosta kieltäydyin.

Ote Maaria Oikarisen blogista

Professori Petteri Pietikäinen kertoo, että toisen maailmansodan jälkeen kaksisuuntaista mielialahäiriötä kutsuttiin maanis-depressiivisyydeksi. Siihen aikaan sitä saatettiin hoitaa myös lobotomialeikkauksella, eli aivoleikkauksella, jolla pyrittiin käyttäytymisen muuttumiseen.

Ensimmäiset varsinaiset psyykenlääkkeet tulivat sairaaloihin 1950-luvulla, Pietikäinen muistuttaa.

– Rauhattomalle, tuskaiselle tai voimakkaasti masentuneelle potilaalle lobotomialeikkaus olisi ollut todennäköinen vaihtoehto. Rauhallisille potilaille ei välttämättä annettu mitään hoitoa, paitsi lääkkeitä, hän sanoo.

Maaria Oikarinen makaa sängyllä sairaalassa
Maaria Oikarinen

Pohjalla ihminen jähmettyy. On kuin olisi kuollut. Paitsi että hengittää vielä, ja hengittäminen sattuu. On paras olla hiljaa paikallaan, sillä kaikki muu sattuu vielä enemmän. Ajatukset ovat hajallaan, sanat eivät muodostu, ääni ei jaksa puhua.

Ote Maaria Oikarisen blogista

Maaria Oikarisella on monenlaista kokemusta sairaalahoidosta.

– Suljetulla osastolla voi valitettavasti kokea kaltoinkohtelua tai suoranaista kidutusta. Maniapotilaalle annettava vähävirikkeinen hoito tarkoittaa äärimmillään sitä, että otetaan pois puhelin, tietokone ja rajataan kaikkea tekemistä. Kun halusin virkata patalappua, sain tehdä sitä puoli tuntia päivässä, hän kertoo.

Toisaalta parempiakin kokemuksia löytyy.

– Olen saanut ottaa joitakin omia maalaustarvikkeita mukaan. Se riippuu siitä, mitä lääkäri päättää, Maaria sanoo.

Avo-osastolla Maaria teki taidetta itsestään. Hän koristeli itsensä kukilla, makeisilla, hedelmillä, meikeillä sekä jätesäkeillä ja ikuisti kuvat puhelimellaan.

– Silloin olin sekamuotoisessa jaksossa, eli virtaa riitti, mutta samaan aikaan vaihtelevasti olo oli hyvinkin masentunut. Kaipasin aktiviteettia ja keksin nuo selfiet, hän kertoo.

Maaria Oikarinen punaisessa juhlamekossa
Maaria Oikarinen

Toipumisen huomaa pienistä asioista. Kaksi esimerkkiä: voileivän teko, ajattelin, että onpas tämä helppoa; kengännauhojen sitominen, menipä näppärästi. Molemmat asiat olisivat muutama viikko sitten tuntuneet isoilta ponnistuksilta. Usein koen oloni tyhjäksi, koska en pysty vielä tekemään työtä. Mutta pystyin kirjoittamaan tämän. Tiedän, että tämä on tärkeää.

Ote Maaria Oikarisen blogista

– Vaikka suljetulla osastolla on hirveän inhottava olla, se on siinä tilanteessa ainoa keino parantua, Maaria sanoo.

Aina sairaalaan pääsy ei ole itsestään selvää, ellei potilas ole selkeästi itsetuhoinen.

– Maanisena sinne pääsee – tai joutuu – sekunnissa, jos on aiempaa sairaushistoriaa. Joskus olen mennyt itkemällä, mutta aina olen mennyt vapaaehtoisesti.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tuore tilasto (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että potilaiden määrä kasvoi vuonna 2017 sekä avohoidossa että vuodeosastoilla. Toisaalta pitkien, yli kuukauden mittaisten hoitojaksojen osuus vähenee. Alle 24-vuotiaiden nuorten vuodeosastohoidon määrä lisääntyi jopa 12 prosenttia.

Petteri Pietikäisen mukaan kyse on pitkälti samasta ongelmasta, joka oli olemassa jo 1900-luvun alkuvuosikymmenillä.

– Siksi päädyttiin lobotomialeikkauksiin ja insuliinishokkeihin. Potilaita piti yrittää saada parempaan kuntoon niin, että heidät voitaisiin päästää sairaalasta ja ottaa uusia tilalle. Tilanne on edelleen sama, hoitopaikkoja on liian vähän.

Maaria Oikarinen katsoo työhuoneensa avointa ovea.
Turkka Korkiamäki

Alkuun helpottaa hiukan ihan se, että saa säännöllisesti kunnollista ruokaa. Tärkeintä on ihmiskontakti. Toinen ihminen auttaa eloon heräämisessä.

Ote Maaria Oikarisen blogista

– Vaikka uskallamme puhua mielenterveysongelmista enemmän kuin sata vuotta sitten, normaaliuden määritelmä on kaventunut, Petteri Pietikäinen sanoo.

Nyky-yhteiskunnassa kuuluu olla sosiaalinen, osata puhua ja neuvotella. Korrektiuden vaatimukset ovat nousseet.

– Emme ole niin suvaitsevaisia poikkeavuutta kohtaan, kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää, hän summaa.

Maaria Oikarinen istuu työhuoneessaan keltaisten, punaisten, oranssien, pinkkien ja kaikissa mahdollisissa väreissä hehkuvien maalausten, purkkien, purnukoiden, pensselien ja lastojen keskellä.

Hän muistuttaa, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on elinikäinen sairaus.

– Tietysti toivon, että löytyisi lääkitys joka pitää mieleni kunnossa pidempään. On kuitenkin ihmisiä, jotka ovat olleet terveinä vuosikausia. Minulle näin ei ole vielä käynyt, hän sanoo.

Sairaalakuvat ja sitaatit ovat Maaria Oikarisen blogista Hekuma (siirryt toiseen palveluun).

Yle Perjantai: Kuka on hullu? Missä kulkee normaaliuden raja? Vieraina skitsofreniaa sairastaneen tyttären äiti Aira Samulin, diagnoosikapinallinen Nanna Vänttinen ja tutkija Sanna Tirkkonen. Perjantai-dokkari “Kaksisuuntainen Maaria” kertoo taidemaalari Maaria Oikarisen elämästä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Yle TV 1 perjantaina klo 21.05 ja Yle Areena.