Poliisi vahvistaa: Atanas Aleksovskia kuultiin rikoksesta epäiltynä jo ennen kuin hänet valittiin Finnparkin hallituksen puheenjohtajaksi

Kohu tonttikaupoista alkoi, kun Kotilinnasäätiö myi Muotialantiellä sijaitsevan tontin vuokraoikeuden rakennusyhtiölle keväällä 2017.

poliisitutkinta
Rakennustyömaa Muotialantie 36
Muotialantie 36:n rakennustyömaa kuvattuna marraskuussa 2017.Marko Melto / Yle

Poliisi on kuullut Kotilinnasäätiön toiminnanjohtaja Atanas Aleksovskia rikoksesta epäiltynä jo tämän vuoden tammikuussa. Asian vahvistaa Ylelle tonttikauppajutun tutkinnanjohtaja Kirsi Silomäki.

Aleksovski itse ilmoitti konsernijohtaja Juha Yli-Rajalalle ja kaupunginlakimies Jouko Aarniolle huhtikuussa, että häntä ei epäillä rikoksesta. Hänet valittiin tuolloin kaupungin omistaman Finnpark Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi.

– En ole ilmoittanut julkisuudessa enkä lehdistössä, että olen rikoksesta epäiltynä. Eivätkä viranomaiset ole myöskään ilmoittaneet, että olen rikoksesta epäiltynä. En ole myöskään itse lukenut missään minun nimeni alta, että olisi joku rikosepäilynimike olemassa. Minua vastaan ei ole nostettu myöskään syytettä enkä ole saanut mitään rangaistusta, kirjoittaa Aleksovski huhtikuisessa sähköpostiviestissään.

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio kertoo pyytäneensä Aleksovskilta kirjallista selvitystä, koska julkisuudessa oli ollut tietoja Kotilinnasäätiöön kohdistuvasta poliisitutkinnasta.

Aleksovski ei halunnut keskiviikkona kommentoida mitenkään Ylen saamia tietoja.

Vihreä valtuustoryhmä ihmettelee

Tampereen vihreiden valtuustoryhmä julkaisi oman tiedotteensa välittömästi, kun Yle tiistaina kertoi Aleksovskin saamasta syytteestä.

Valtuustoryhmän puheenjohtajan Jaakko Stenhällin allekirjoittamassa tiedotteessa epäillään Aleksovskin antaneen virheellistä tietoa.

– On ilmeistä, että Aleksovski on toimittanut kaupunginhallituksen konsernijaostolle virheellistä tietoa, kun häntä on esitetty 10.4.2018 Finnpark Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi.

Lue lisää:

Tampereen tunnetulle poliitikolle Atanas Aleksovskille syyte luottamusaseman väärinkäytöstä

Demaripoliitikon rikossyyte kuohuttaa Tampereella – Atanas Aleksovski jää syrjään valtuustoryhmän puheenjohtajan paikalta

Poliisin tutkimaan tonttikiistaan haetaan ratkaisua Tampereella: Kotilinnasäätiö maksaisi 775 000 euroa

Patentti- ja rekisterihallitus puuttui Kotilinnasäätiön lainvastaiseen tonttikauppaan