Entistä tuottajamogulia Harvey Weinsteinia syytetään alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta

Asian kantajana on puolalainen malli, joka kertoo tavanneensa Weinsteinin 2002. Kanne jätettiin New Yorkin oikeuteen keskiviikkona.

Harvey Weinstein
Harvey Weinstein
Useat naisnäyttelijät ovat syyttäneet Harvey Weinsteinia seksuaalisesta häirinnästä.Guillaume Horcajuelo / EPA

Entistä tuottajamogulia Harvey Weinsteinia vastaan on jälleen nostettu uusi ahdistelusyyte. New Yorkin oikeuteen keskiviikkona jätetyn kanteen mukaan Weinsteinia syytetään alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta.

Asian kantajana on puolalainen malli, joka kertoo tavanneensa Weinsteinin vuonna 2002. Nainen oli tuolloin 16-vuotias.

Kanteen mukaan nainen tapasi Weinsteinin mallitoimiston tapahtumassa New Yorkissa. Weinstein oli antanut naiselle käyntikorttinsa ja tarjoutunut viemään hänet lounaalle keskustellakseen tämän urasta.

Tämän sijaan kuljettaja oli vienyt naisen Weinsteinin tyhjillään olleeseen kotiin.

Naisen mukaan Weinstein alkoi vaatia aggressiivisesti ja uhkaavasti seksiä. Kanteen mukaan Weinstein pakotti naisen koskettelemaan sukuelintään. Lisäksi Weinstein oli sanonut naiselle, että tämä ei koskaan työskentelisi näyttelijänä, ellei suostuisi hänen vaatimuksiinsa.

Naisen mukaan Weinstein jatkoi ahdistelua lähes vuosikymmenen ajan, aina vuoteen 2011 asti. Naisen mukaan tämä vahingoitti hänen fyysistä ja psyykkistä terveyttään.

Weinstein on kiistänyt syytökset asianajajansa välityksellä.

Lähes 70 naista on syyttänyt 66-vuotiasta Weinsteinia erilaisista seksuaalirikoksista.

Lue myös:

Osasta elokuvatuottaja Weinsteiniin kohdistuneista ahdistelusyytöksistä luovuttiin

Harvey Weinstein puolustautui oikeudessa – vetoaa sähköposteihin

Weinsteinille uusia syytteitä seksuaalirikoksista – mediamogulia voi odottaa jopa elinkautinen

Lähteet: STT, AFP, AP