Pohjois-Karjalan suurituloisimmat listattuna – Hoitokotien myynnillä rikastui moni yrittäjä

Maakunnan suurituloisin nainen löytyy tulokärjen neljänneltä paikalta: hoivakodin myynnillä rikastunut Kirsi Hannele Immonen tienasi viime vuonna 2,5 miljoonan euron tulot.

suurituloiset
Kluuvin verotoimisto.
Mesut Turan / Lehtikuva

Pohjois-Karjalan suurituloisimpien kärkeen nousi uusi yllätysnimi. Hän on vuonna 1982 syntynyt Antti Juhani Mikkonen reilun 3,2 miljoonan euron pääomatuloilla. Ansiotuloa hänellä ei ollut ollenkaan. Mikkosen kotikunta tai ammatti ei ole Ylen tiedossa.

Listalla toisena on Itä-Suomen hoitokotien entisiin omistajiin kuuluva Jan Kontiainen, jonka tulot olivat yhteensä yli 2,6 miljoonaa euroa. Hänen tulonsa koostui 143 000 euron ansiotuloista ja 2,5 miljoonan pääomatuloista.

Sanomalehti Karjalaisen (siirryt toiseen palveluun) mukaan Kontiainen myi Itä-Suomen Hoitokodit Oy:n sotejätti Mehiläiselle viime vuoden lopussa. Hoitokodit tuottaa ikääntyneiden asumispalveluja ja kuntoutusta Ilomantsissa sekä mielenterveyskuntoutujien asumispalveluja Kiteellä ja Kiihtelysvaarassa.

Kolmanneksi suurituloisin oli auto- ja maanrakennusalalla toimivan E. Hartikaisen yrittäjä Arto Hartikainen. Hänen tulonsa olivat noin 2,6 miljoonaa euroa. Ansiotuloja hänellä oli lähes 79 000 euroa ja pääomatuloa 2,5 miljoonaa euroa.

Maakunnan suurituloisin nainen löytyy tulokärjen neljänneltä sijalta: Kirsi Hannele Immonen (os. Kontiainen) tienasi viime vuonna 2,5 miljoonan euron tulot Itä-Suomen hoivakotien myynnillä. Pääomatuloa hänellä oli 2,5 miljoonaa euroa ja ansiotuloa 66 000 euroa. Immonen on samalla ainut nainen kymmenen suurituloisimman pohjoiskarjalaisen listalla.

Voit katsoa 1 000 Pohjois-Karjalan suurituloisintaYlen verokoneesta.

Hoitokotibisnes kannatti

Hoitokotibisneksen keskittyminen suurille yrityksille näkyy Pohjois-Karjalan verotilastoissa. Kolmenkymmenen suurituloisimman joukosta löytyy ainakin kuusi nimeä, joiden tulot ovat peräisin yksityisten hoivakotien myynnistä.

Esimerkiksi Itä-Suomen hoitokodit Oy:n myynti Mehiläiselle ja hoitokoti Pirittan siirtyminen Attendon omistukseen vuonna 2017 ovat vaurastuttaneet hoitokotien entisiä yrittäjiä. Itä-Suomen hoitokotien myynnillä vaurastui Jan Kontiaisen ja Kirsi Immosen lisäksi Ritva Kontiainen (1,9 milj. €) sekä Raija Tolvanen (639 000€).

Hoitokoti Piritan myyminen puolestaan toi Henna Piiroselle 561 000 euron tulot ja Anne Tahvanaiselle 587 000 euroa.

Ansiotulojen kärjessä ohjelmistoyrityksen johtoa

Maakunnan suurituloisimpien kolmen kärjen tulot ovat peräisin lähinnä pääomatuloista. Pelkkien ansiotulojen eli lähinnä palkkatulojen perusteella lista on toisenlainen.

Pelkkien ansiotulojen perusteella suurituloisin Pohjois-Karjalassa oli ohjelmistoyritys CPU:n hallituksen puheenjohtaja Matti Lahtinen. Hänen ansiotulonsa olivat noin 450 000 euroa.

Toiseksi eniten ansiotuloja keräsi apteekkari Heikki Svensk, reilut 437 000 euroa. Ansiotulojen listalla kolmantena on Joensuun kaupungin eläinlääkäri Jari Aho noin 406 000 euron tuloilla.

Perinteiset suvut edelleen rikkaimpien joukossa

Pohjois-Karjalassa tulolistan kärkikymmenikössä on perinteisesti ollut muutama yrittäjäsuku: Hartikaiset, Laakkoset, Bromanit ja Kakkoset.

Arto Hartikaisen kolmannen sijan lisäksi kärkikymmenikössä on hänen isänsä, maanrakentamisen liiketoiminnan 1960-luvulla aloittanut Ensio Hartikainen.

Autokaupalla, kirjapainoyhtiöllä ja kiinteistösijoittamisella rikastuneista Laakkosista kolmenkymmenen suurituloisimman joukossa on vain liikemies Yrjö Laakkonen.

Broman Groupin perustajaveljekset Eero ja Harri Broman ovat pysyneet kärkikymmenikössä. Eero Broman on kokonaistuloissa 6. sijalla 2 miljoonen euron tienesteillä. Harri Broman on yhdeksäntenä, sillä hänen tulonsa olivat 1,8 miljoonaa euroa.

Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen on seitsemäntenä 1,9 miljoonan euron tuloilla. Hänen veljensä Kari Kakkonen ylsi myös 1,5 miljoonan euron tienesteihin.

Pohjois-Karjalassa 15 miljonääriä

Maakunnan suurituloisimmat (ansiotulo + pääomatulo)

1 . Mikkonen Antti Juhani 3 268 648

2. Kontiainen Jan Sakari 2 647 366

3. Hartikainen Arto Ensio 2 632 413

4. Immonen Kirsi Hannele 2 572 513

5. Laakkonen Yrjö Ilmari 2 237 501

6. Broman Eero Väinö 2 006 714

7. Kakkonen Kyösti Niilo Juhani 1 922 315

8. Kemiläinen Pentti Juhani 1 907 383

9. Broman Harri Jorma 1 879 125

10. Hartikainen Konsta Ensio 1 701 662

11. Kakkonen Kari Heikki Ilmari 1 507 886

12. Kontiainen Ritva Tuulikki 1 193 187

13. Nevalainen Mikko Matias 1 172 689

14. Naumanen Matti Ensio 1 115 151

15. Tervonen Matti Tapio 1 085 700

Juttua korjattu 1.11.2018 12:47: Toisin kuin aikaisemmin kerroimme, Pohjois-Karjalan suurituloisin Antti Juhani Mikkonen ei ole Uudellamaalla asuva samanniminen Amrak Oy:n toimitusjohtaja.