"Meillä on täällä hyvin asiat" – Pohjois-Savon suurituloisin on tyytyväinen veronmaksaja, jonka vauraus tuli omasta yritystoiminnasta

Pohjois-Savon viime vuoden tulokärjestä löytyy taas yrityskaupoilla rikastuneita.

Verotiedot
Pohjois-Savon suurituloisin oli vuonna 2017  yrityskaupalla tienannut Jukka Väänänen.
Pohjois-Savon viime vuoden suurituloisin ja samalla eniten veroja maksanut henkilö oli siilinjärveläinen Jukka Väänänen. Hän myi kesällä 2017 Kuopion Sorsasalossa toimivan Neon2-yrityksen Granolle.Antti Karhunen / Yle

Yrityskaupalla noustiin jälleen Pohjois-Savon tulokuninkaaksi. Siilinjärveläinen Jukka Väänänen on Ylen aamuisesta puhelusta hieman hämmentynyt. Hän oli aivan unohtanut, että Verohallinto julkaisee torstaina edellisvuoden verotuksen julkisia tietoja.

Kuopion Neon2-yrityksen Granolle vuosi sitten kesällä myyneen Väänäsen pääomatulot hipoivat viime vuonna neljää miljoonaa euroa. Mies on saavutuksesta vaatimaton.

– Ei tunnu yhtään miltään, hän kommentoi.

Jukka Väänäsen veli Kari Väänänen perusti Neon2-yrityksen vuonna 1994. Jukka tuli mukaan yritykseen seuraavana vuonna. Aluksi yrityksessä korjattiin valomainoksia, mistä pikku hiljaa siirryttiin niiden valmistukseen.

Vuosien kuluessa yritys kasvoi. Se nousi maan kolmen suurimman valomainosyrityksen joukkoon.

– Tuli eteen sellainen mietintä, että vieläkö noustaan voittajan pallille yksin vai jonkun isomman syrjässä kiinni. Grano on iso, valtakunnallinen yritys, jolla on hyvä asiakaskunta. Päädyttiin kokeilemaan tätä kautta. Hyvin on homma lähtenyt kulkemaan, Jukka Väänänen kertoo.

Väänänen tunnustautuu tyytyväiseksi verojen maksajaksi.

– Se on velvollisuuteni tässä kohdassa. Meillä on täällä hyvin asiat ja hyvä olisi, että ne pysyisivät hyvinä.

Mehiläinen lähestyi oikealla tavalla

Yrityskaupoilla rikastui myös neljäntenä Pohjois-Savon tulolistalla oleva Vuokko Suomalainen. Kuopiolainen perhekotiyrittäjä sai lähes kaksi miljoonaa euroa myytyään Perhe- ja palvelukodit Suomalaisen Mehiläiselle.

Suomalainen kertoo, että oman yrityksen myyntipäätös syntyi pitkän harkinnan tuloksena. Monet muutkin olivat aiemmin halunneet ostaa yrityksen, mutta Mehiläinen osasi lähestyä asiaa oikealla tavalla.

– He antoivat aikaa ja omaa tilaa sekä mahdollisuuden vaikuttaa asioiden lopputulokseen.

Tärkeää Suomalaiselle oli, että Mehiläinen halusi jatkaa ja kehittää hänen luomaansa vihreää hoivaa.

– Mikäs sen isompi ja mukavampi asia kuin se, että joku ottaa omakseen oman elämäntyön. Tämä, ymmärtäväisyys tunteitani kohtaan ja se, että asiakkaat pääsevät jatkamaan elämäänsä kuten tähänkin asti, vaikuttivat päätökseen.

Suomalaisen mukaan nimi tulokärjessä voi herättää ihmisissä ajatuksia riistämisestä ja kateutta, mutta toivottavasti myös myönteisiä tunteita.

– Uskon, että se herättää iloa niissä, jotka tuntevat yrityksen tarinan. Jos saa toisia auttamalla taloudellista etua itselleen, niin olisi kohtuutonta olla käyttämättä sitä niiden hyväksi, joiden ansiosta sen on saanut.

Katso Ylen verokoneesta Pohjois-Savon ja koko maan tulokärki