Työmarkkinajohtajien tuloissa yllätys: monen ay-pomon ansiotulot laskivat viime vuonna – Fjäderin tulot romahtivat

Työantajien edusmiesten ansiotuloissakin oli pudotusta, mutta myös roimia korotuksia.

verotus
Vasemmalta, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola ja Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder poistumassa pääministerin virka-asunnolta Kesärannasta Helsingissä 25. lokakuuta 2018
Ammattijärjestöpomot Jarkko Eloranta, Antti Palola ja Sture Fjäder saivat viime vuonna tyytyä edellisvuotta laihempaan palkkapussiin. Töitä on piisannut etenkin hallituksen aikeita estellessä.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Moni kilpailukyky- eli kikyneuvotteluissa ahertanut ammattiliiton puheenjohtaja tienasi viime vuonna vähemmän tuloja kuin 2016. Esimerkiksi palkansaajajärjestö SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta tienasi viime vuonna ansiotuloja 195 122 euroa, kun 2016 ansioita kertyi noin 15 000 euroa enemmän, 210 459 euroa.

– Pudotus johtuu varmaan työpaikan vaihdoksesta. Siirryin Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta JHL:stä SAK:hon kesällä 2016. Siinä maksettiin lomia ja muita pois rahana, kun ei lomia ehtinyt oikein pitää. Se selittää 2016 vuoden korkeammat tulot, Eloranta kertoo.

Viime vuosi oli Elorannan ansiokehityksen kannalta taas poikkeukseton, koska hän oli koko vuoden SAK:n palveluksessa, ylimääräisiä yllätyseriä ei näin ollen kertynyt edellisvuoden malliin.

"Ehtoni pysyneet samoina"

Korkeasti koulutettujen ammattijärjestön Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin ansiotulot suorastaan romahtivat viime vuonna edellisvuodesta. Vielä 2016 Fjäderin ansiotulot olivat 276 052 euroa, viime vuonna 220 762 euroa, miinusta yli 55 000 euroa.

– Palkkani ja muut ehtoni ovat pysyneet ihan samana 2016 ja 2017, joten varmaan ulkopuolisten tehtävien palkkioissa on vähennystä, Fjäder selittää.

– Mitään palkankorotuksia ei ole ollut eli vuosi 2017 on mennyt kikyn (kilpailukykysopimus) mukaisesti, Fjäder sanoo.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kirjasi ansiotuloihinsa 13 000 miinuksen 242 669 eurosta 229 280 euroon.

Myös uuden Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto tienasi viime vuonna viitisen tonnia edellisvuotta vähemmän. 2017 yhteensä 200 531 euroa, 2016 ansiotuloja kertyi 205 866 euroa. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkanen kirjasi hänkin pienen miinuksen tuloihinsa: 264 637 eurosta viime vuoden 262 525 euroon.

Muuten tunnetuimmat palkansaajapomot saivat hilattua tulojaan ylöspäin. Heitä ovat muun muassa PAMin puheenjohtaja Ann Selin (ansiot 168 248 e), Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen (186 043 e), JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine (129 527 e), AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen (104 805 e), Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala (139 049 e) ja Superin puheenjohtaja Silja Paavola (131 879 e).

Häkämies suurituloisin

Työnantajapuolelta EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies tienasi viime vuonna 369 310 euroa, vuotta aiemmin vajaat 4 000 euroa enemmän, 373 054 euroa. Silti hän oli suurituloisin työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajista.

Virkaveli, Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sai hänkin tyytyä edellisvuotta laihempaan palkkapussiin: pakitusta 48 000 euroa. Pentikäisen ansiotulot olivat viime vuonna 211 018 euroa, vuotta aiemmin 259 170 euroa.

Sen sijaan Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen lihotti tilinauhaansa oikein kunnolla: 2016 tulot olivat 289 114 euroa, viime vuonna 334 555 euroa.

KT kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen ansaitsi hänkin viime vuonna edellisvuotta paksumman palkkapussin. Ansiotulot olivat 181 077 euroa, kun ne 2016 olivat 163 018 euroa.

Vaatimattomia pääomatuloja

Tässä jutussa on katsottu ainoastaan ansiotuloja. Pääomatuloja ei ole huomioitu, mutta ne ovat useimmilla työnantaja- ja työntekijäpomoilla melko vaatimattomat, yleensä nollasta muutaman tuhanteen euroon.

Poikkeus on Finanssialan toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi, jonka pääomatulot olivat viime vuonna 70 562 euroa. Kaupin ansiotulot olivat viime vuonna 332 224 euroa, kun ne 2016 olivat 375 203 euroa. Pudotus johtuu äitiyslomasta. Myös Metsäteolliuuden Timo Jaatisen pääomatulot olivat kohtalaiset: 37 770 euroa.