Lieksa on Suomen kivilöytöjen aarreaitta – meteoriittilöydöt tehneet palkittiin

Geologian tutkimuskeskuksen pääpalkinnot parhaista kivilöydöistä menivät Lieksaan.

geologia
rautameteoriitti
Lieksasta löytynyt rautameteoriitti on 66 millimetriä ja se painaa 230 grammaa.Pekka Vallimies

Suomen ensimmäisen rautameteoriitin löytänyt lieksalainen Pekka Vallimies on saanut Geologian tutkimuskeskuksen kansannäytepalkinnon löydöstään. Vallimies teki meteoriittilöydön toukokuussa 2017 sieniretkellä Lieksan Löpönvaarassa. Malmiharrastaja kiinnitti huomionsa ruosteisen näköiseen, oudon painavaan kivenmurikkaan.

– Jo kappaleen paino kertoi, että nyt on kyse jostakin erityisestä. Reilun kuuden sentin mittaisella kappaleella oli painoa 230 grammaa, Pekka Vallimies kertoo.

Geologian tutkimuskeskus varmisti harvinaisen löydön Suomen ensimmäiseksi rautameteoriitiksi (siirryt toiseen palveluun). Kyseessä on 14. Suomesta löydetty meteoriitti. Vallimiehen saaman kansannäytepalkinnon suuruus on 4 000 euroa.

Kiiltelevä kallio paljasti malmiesiintymät

Geologian tutkimuskeskuksen toisen, 2 000 euron suuruisen pääpalkinnon sai niin ikään lieksalainen Juha Turpeinen. Hän löysi Lieksasta uuden kallioalueen, jossa on huomattavan korkeita pitoisuuksia kuparia, kultaa, hopeaa ja sinkkiä.

– Eräänä sateisena päivänä löysin kookkaan kuparikiisulohkareen. Myöhemmin löysin samalta alueelta kaatuneen puunjuurakon alta vaalean, kumman näköisen kallion, jossa kiviaines oli kiiltelevää, Turpeinen kertoo.

Löytö johtaa kallioperän jatkotutkimuksiin, sillä se kiinnostaa kaivosyhtiöitä. Turpeinen sai palkinnon myös vuonna 2013 aiemmista kultalöydöistään.

Geologian tutkimuskeskus jakoi kansannäytepalkinnot parhaista vuosina 2016–2017 tehdyistä kivilöydöistä. Kaikkiaan Geologian tutkimuskeskukselle lähetettiin tuolloin yhteensä noin 3 500 kivinäytettä. GTK palkitsi kaikkiaan 30 kiviharrastajaa eri puolilta Suomea.

– Harrastajien ja maallikoiden tekemät kivilöydöt ovat erittäin tärkeitä. Ne ovat johtaneet useiden metallimalmikaivosten syntyyn, sanoo Jari Nenonen Geologian tutkimuskeskuksesta.