120 tempuntekijää paljasti salaisuutensa – huipputaikuriksi kasvetaan oppi-isän avulla

Suomalaistaikuri tutki, mikä erottaa hyvän taikurin huipusta. Hänen oma tarinansa on kuin suoraan väitöskirjasta.

taikominen
Olli Rissanen ja väitöskirja
Olli Rissanen väitteli taikurien asiantuntijuudesta.Jeremias Perätalo / Yle

Kahdeksan vuoden ikäisenä Olli Rissanen, 51, harjoitteli ahkerasti taikatemppuja. Hän oli saanut lahjaksi Solmu Mäkelän taikakirjan, joka oli sytyttänyt nuoren pojan innostuksen. Nuori taikurinalku ei kuitenkaan löytänyt itselleen kokeneempaa opastajaa eli mentoria, joka olisi auttanut taikatemppujen hiomisessa. Muodollista koulutustakaan ei ollut tarjolla. Aikaa kului, ja harrastus sai jäädä. Muut lajit, kuten nyrkkeily ja musisointi kiinnostivat Rissasta enemmän.

Juuri oppi-isän tai mentorin löytyminen on ratkaiseva seikka taikuuden asiantuntijaksi kasvamisessa. Tämä selviää Rissasen tuoreesta väitöskirjasta Ammattitaikurin henkilökohtainen ja verkostoitunut asiantuntijuus.

Rissasen mukaan tästä näkökulmasta ei ole aiemmin tehty tutkimusta koko maailmassa. Taikatemppuja sinänsä on tutkittu, mutta ei asiantuntijuutta.

– Halusin selvittää, miten tullaan asiantuntijaksi alalle, jolle ei ole muodollista koulutusta, hän tiivistää.

Väitöksestä selviää, että taikuri oppii toiselta taikurilta. Sitä eivät korvaa edes internetin videot ja oppaat, jotka ovat kuitenkin helpottaneet ja nopeuttaneet temppujen oppimista.

Mentori antoi murskakritiikin

Rissanen itse palasi taikuuden maailmaan kolmekymppisenä, kun perheeseen odotettiin ensimmäistä lasta.

– Lainasin kasan taikaoppaita kirjastosta. Aloin harjoitella vanhoja temppuja.

Rissanen halusi kehitettyä tällä kertaa todelliseksi taikuriksi, joten harjoittelun lisäksi hän kävi taikuuteen liittyvissä tapahtumissa ja konferensseissa. Rissanen alkoi tekemään myös keikkoja.

– Ihmiset tykkäsivät, mutta tuumin itse, että jokin tässä mättää.

Rissanen painottaa, että ammattitaikurien asiantuntijuus perustuu myös siihen, että he verkostoituvat toistensa kanssa.

– Lisäksi he tekevät itsenäisesti ja päämäärätietoisesti todella paljon töitä.

Taikuri Olli Rissanen sytytti lompakon tuleen
Taikuri Olli Rissanen kertoo, että taikuudessa parasta on yhdessäolo muiden ihmisten kanssa ja hyvän mielen tuottaminen muille.Tanja Perkkiö / Yle

Verkostoitumisen kautta Rissanenkin löysi itselleen mentorin, joka siivitti hänen uransa uuteen nousuun. Taikatapahtumista mieleen oli jäänyt valtakunnallisesti tunnettu taikuri Jarmo Luttinen. Rissanen soitti Luttiselle ja kysyi, haluaisiko hän neuvoa uusvanhaa taikurinalkua. Luttinen lupautui arvioimaan Rissasen videoidun esityksen. Sitten hän antoi täyslaidallisen rakentavaa kritiikkiä.

– Hän totesi tekniikan olevan hyvä, mutta muuten esitys oli täyttä soopaa, Rissanen muistelee.

Seuraava viikko meni tyrmäyksestä toipumiseen, mutta lopulta innostus palasi.

– Tajusin, että tämä on hirveän tarkkaa puuhaa. Kaikki on käsikirjoitettua.

Rissanen kertoo, että tekniikka on vain yksi osa onnistunutta taikatemppua. Esiintyminen, ajoitus sekä kyky harhauttaa katsojia ovat vähintään yhtä tärkeä osa show'ta.

Innostukselle ei näy loppua, sillä Rissanen on harjoittanut taikuruutta jo 20 vuotta. Temppuja ovat nähneet kyllästymiseen asti perheenjäsenet, mutta myös muun muassa presidentti Tarja Halonen sekä Suomen suurlähettiläs Lontoossa.

Taikurit jakavat temppujensa salat

Rissasen väitöstutkimukseen osallistui 120 suomalaistaikuria, joista Rissanen syvähaastatteli 16. Osa heistä oli ammattilaisina toimivia huipputaikureita.

Väitöksestä selvisi myös, että tieto tempuista siirtyy sanallisesti ja epävirallisesti taikurilta toiselle.

– Taikurin ammatti perustuu nimittäin salaisuuksiin ja niiden varjelemiseen, Rissanen lisää.

Taikuudesta kiinnostuneita Rissanen kehottaa rohkeasti ottamaan yhteyttä kokeneisiin taikureihin.

– Meillä taikureilla on sellainen perinne, että soihtua kannetaan eteenpäin. Pidämme toisistamme huolta, teemme yhteistyötä ja jaamme tietoa eteenpäin

Tästä jokainen voisi hänen mielestään ottaa oppia omaankin elämäänsä.