Lukkari Toni Kohonen tekee yllättävän siirron Oulun Lippoon – "Sotkamon Jymyn kanssa ei löytynyt yhteistä säveltä"

Pesäpallolegendan ura jatkuu Oulussa ainakin vuoden verran. Sotkamon Jymylle uutinen tuli yllätyksenä.

Sotkamo
Sotkamon Jymyn Toni Kohonen lyömässä.
Toni Kohonen on pelannut Sotkamon Jymyssä vuodesta 2011.Tomi Hänninen

Pesäpallon Ykkösessä pelaava Oulun Lippo on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen lukkari Toni Kohosen kanssa.

– Oli paljon muitakin seuroja, joiden kanssa neuvottelin. Sotkamon Jymyn kanssa ei löytynyt yhteistä säveltä, Kohonen kertoo.

Sotkamon Jymyn päävalmentajan Jani Komulaisen mukaan Toni Kohonen on ollut Sotkamon Jymyssä keskeinen pelaaja ja persoona. Ilman häntä Jymyn mestaruudet olisivat jäänet saavuttamatta.

– Hänen on merkittävä pelaaja joukkueessa. Pelitilanteessa hän on tulta ja tappuraa ja pelien ulkopuolella hyvä kaveri, sanoo Komulainen.

42-vuotias Kohonen on edustanut Sotkamon Jymyä vuodesta 2011 asti. Jymylle jää joukkueessa lajilegendan kokoinen aukko täytettäväksi.

– Lukkarin pelipaikka on keskeinen. Toni on siinä Suomen paras, eihän se ole helppo paikka täytettäväksi. Olemme joukkueena valmistautuneet tähän noin kuukauden verran, mutta kyllähän se uutinen Lippoon siirtymisestä yllätti, sanoo päävalmentaja Komulainen.

Talousvaikeuksien kanssa pitkään taistelleen Oulun Lipon ympärillä on kuohunut jo pitkään. Seura ajautui konkurssiin tänä syksynä.

– Pidän Lipon nousua pesäpallon Superiin kahden vuoden kuluttua realistisena, sanoo Toni Kohonen.

Kohonen on voittanut urallaan kymmenen Suomen mestaruutta ja 18 SM-mitalia. Hän on pelannut urallaan 22 Itä-Länsi-ottelua. Lisäksi Kohonen on valittu vuoden lukkariksi 12 kertaa ja vuoden pesäpalloilijaksi kolmesti.