Brexit-kampanjan rahoittajasta rikostutkinta – tarjosiko Venäjä Arron Banksille kultakaivoksen rikkauksia?

Banks sanoo olevansa rikostutkinnasta tyytyväinen, koska voi sen avulla puhdistaa nimensä.

Brexit
Arron Banks
Arron BanksAndrew Parsons / AOP

Britannian rikostutkimusvirasto NCA aloittaa miljonääri Arron Banksiin kohdistuvan tutkimuksen.

Banks tuli tunnetuksi Britannian EU-eroprosessin aikana, kun hän tuki yhtä merkittävimmistä brexit-mainoskampanjoista 12 miljoonalla punnalla. Summa on suurin, mitä Britannian historiassa on käytetty poliittiseen mainoskampanjaan.

Banks tuki erityisesti EU-vastaisen Britannian itsenäisyyspuolueen UKIP:n brexit-kampanjaa.

Britannian vaaliviranomaiset ovat tutkineet Banksin toimia ja todenneet, että rikostutkintaan on syytä.

Tutkimus kohdistuu myös Leave.eu-kampanjan johtajaan Elizabeth Bilney'hyn.

Sanomalehti Observer (siirryt toiseen palveluun) kertoi aiemmin tänä vuonna saaneensa haltuunsa dokumentteja, jotka lehden mukaan todistavat Banksin olleen läheisissä yhteyksissä venäläisiin.

Observerin mukaan Venäjän suurlähettiläs Aleksander Jakovenko kutsui Banksin marraskuussa 2015 useaan otteeseen vierailulle lähetystöön. Samassa yhteydessä venäläiset liikemiehet tarjosivat Banksille erittäin tuottoisaksi arvioitua liiketoimintaa, joka liittyi Venäjällä sijaitseviin kultakaivoksiin, Observer kertoo.

Rikostutkintavirasto tutkii Banksin varallisuuden alkuperää.

Banks sanoo olevansa iloinen tutkinnasta. Hänen mukaansa viranomaisilla ei ole minkäänlaisia todisteita rikoksesta. Banks kertoo jopa kirjoittaneensa pääministeri Theresa Maylle ja pyytäneensä tutkintaa, jotta voi puhdistaa nimensä epäilyistä.

Banks kiistää ottaneensa vastaan venäläistä rahaa.

Lähteet: Reuters, AFP