Toyota kutsuu takaisin 45 000 autoa tarkastaakseen niiden turvatyynyt

Ongelmia aiheuttaa muun muassa kosteus, joka voi laukaista turvatyynyn ilman törmäystä.

Toyotan mallisarjat
Toyota autoja kaupassa.
Everett Kennedy Brown / EPA

Toyota kutsuu Suomessa noin 45 000 autoa tarkastettavaksi. Takaisinkutsu on jatkoa Toyotaa parin vuoden ajan riivanneille turvatyynyongelmille.

Kampanjan piiriin kuuluu heinäkuun 2002 ja toukokuun 2007 välillä valmistetut Avensis-, Corolla-, ja Corolla Verso -mallit, Toyota kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

Mahdollisissa ongelmatilanteissa turvatyyny ei toimi onnettomuuden sattuessa. Turvatyynyn ohjainlaite saattaa aktivoida yksittäisiä turvatyynyjä virheellisesti.

Toyotan mukaan Suomessa on ollut viisi viallista turvatyynyn ohjainlaitetta. Yksikään näistä ei ole aiheuttanut onnettomuutta eikä muita vaaratilanteita.

Toyota kertoo, että takaisinkutsun piiriin kuuluvien autojen omistajille tullaan lähettämään tarkastuskutsu. Tarkastuksen yhteydessä ko. ohjainlaite vaihdetaan veloituksetta uuteen.

Takaisinkutsuttavista autoista 4 600 kärsii mahdollisesti kosteuden aiheuttamista ongelmista. Kosteuden takia turvatyyny voi täyttyä ilman törmäystä.

Tämä takaisinkutsu koskee vuosimallin 2003–2006 Avensis-, vuosien 2001–2004 Corolla-, vuosien 2001–2004 Avensis Verso- sekä vuosien 2001–2004 Yaris-malleja.

Asiasta on kirjoittanut Suomessa muun muassa Iltasanomat (siirryt toiseen palveluun) ja Tuulilasi (siirryt toiseen palveluun).