Sojuzin pakkolaskuun löytyi selitys – onnettomuustutkijat kertoivat tuloksistaan Moskovassa

Viime kuussa tapahtunutta onnettomuutta on tutkinut venäläinen tutkijaryhmä.

Avaruusohjelmat
Roscosmosin videomateriaalia Sojuz-raketin laukaisusta.
Venäjän avaruusjärjestön videomateriaalia Sojuz-raketin laukaisusta.Roscosmos / EPA

Venäläisen Sojuz-avaruusaluksen pakkolasku vajaa kuukausi sitten johtui kokoonpanossa vioittuneesta sensorista, kertoi onnettomuutta tutkineen ryhmän johtaja Oleg Skorobogatov torstaina.

Avaruusalus teki pakkolaskun Kazakstaniin, useita satoja kilometrejä laukaisupaikastaan Baikonurista koilliseen pian laukaisun jälkeen.

CNN:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) tutkimusryhmän johtaja kertoi, että vika ilmeni noin kahden minuutin kuluttua laukaisusta.

Lennolla olivat mukana amerikkalainen astronautti Nick Hague ja venäläinen kosmonautti Aleksei Ovtshinin, joiden oli määrä mennä kansainväliselle ISS-avaruusasemalle. He pelastautuivat laskuvarjoilla ja selviytyivät vammoitta.

Vian aiheuttaneen anturin oli määrä valvoa kantoraketin osien irtoamista. Koska se ei toiminut, ensimmäisen vaiheen työntöraketeista yksi irtosi väärin ja törmäsi polttoainetankkiin, mikä johti pakkolaskuun.

Lokakuussa kerrottiin, että rakettionnettomuus johtui moottoriviasta.

Avaruuteen on päässyt vain Baikonurista sen jälkeen, kun Yhdysvallat lopetti sukkulaohjelmansa kustannussyistä vuonna 2011. Sojuz-raketit kootaan Baikonurissa, jonne niiden osat kuljetetaan Volgan rannalla sijaitsevasta Samarasta junalla.

Venäjän avaruusvirastolle Roskosmosille Sojuzin lennot ovat tärkeä tulonlähde. Kaksi muuta rakettia aiotaan nyt tarkistaa sen varmistamiseksi, että niissä ei ole samaa sensorivikaa.

Vaihtomiehistöjä lähettävät yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset maksavat osan rakettimatkojen kuluista. Nasa maksaa yhdestä paikasta lennolle kymmeniä miljoonia euroja. (siirryt toiseen palveluun)

Venäjän avaruushallinto kertoi lokakuussa, että epäonnistuneella avaruuslennolla mukana olleet Hague ja Ovtshinin yrittävät uudelleen avaruuteen ensi keväänä.

Joulukuun alussa kansainväliselle avaruusasemalle aiotaan lähettää kosmonautti Oleg Kononenko, kanadalainen astronautti David Saint-Jacques ja Nasan astronautti Anne McClain.

Lue myös:

Sojuz-avaruusraketin laukaisu epäonnistui – Miehistö pelastautui laskuvarjolla arolle

Maapallon ainoa kulkuyhteys kansainväliselle avaruusasemalle löytyy Kazakstanin arolta – Yle todisti raketin lähtöä Baikonurissa

Lähteet: STT, AFP, AP