Pitkät punaiset jäävät lähiviikkoina historiaan Ranta-Kartanon katutyömaalla, kun liikennevalot saadaan "juttelemaan" keskenään

Vihreä aalto saadaan toimimaan Lahden keskustan Paasikivenaukion risteyksessä, kun viimeisetkin asennustyöt saadaan valmiiksi.

liikennevalot
Liikennevalo näyttää vihreää valoa.
Kalle Mäkelä / Yle

Liikennevalot saadaan lähiviikkoina toimimaan kunnolla Ranta-Kartanon tietyömaa-alueella Lahdessa. Vihreä aalto ei ole toiminut muun muassa Hollolankadulta keskustaa kohti ajettaessa.

Liikennevaloja on jouduttu poistamaan väliaikaisesti, eikä alueen risteyksien valoja sen vuoksi ole voitu yhdistää toisiinsa niin, että ne toimisivat oikeaan tahtiin. Nyt kaikki valot ovat paikallaan, mutta niille on rakennettava vielä kuituyhteys.

Lisäksi asvaltin päällimmäiseen kerrokseen asennetaan silmukat, jotka reagoivat liikenteeseen ja parantavat siten valojen toimintaa.

– Silmukat sahataan kaistoihin, joten töitä pitää tehdä öisin, selittää työmaapäällikkö Mikko Ojansuu Destialta.

Työt tehdään lähiviikkoina, ja liikenteen sujuvuus paranee sitä mukaa, kun yhteydet saadaan kuntoon.

Tavoitteena on, että joulukuun alussa vihreä aalto toimii ja nopeusrajoitus saadaan nostettua kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen kilometriin tunnissa.

Se, että vihreää aaltoa ei ole ollut, on helpottanut myös nopeusrajoituksen pitämistä alhaisena. Tämä taas on turvallisuuskysymys, sillä nytkin rakentajat ovat joutuneet välillä työskentelemään kontallaan aivan tien reunassa.

– Jos siinä olisi vihreä aalto, ihmiset ajaisivat kuuttakymppiä kolmenkympin sijaan, tuumaa työmaapäällikkö Ojansuu.

Valojen poistamisrytmi johtui sekin osin turvallisuudesta, sillä urakoitsija on velvoitettu järjestämään työmaa-alueelle ainakin yhden liikennevaloilla varustetun suojatien. Sen vuoksi kaikkia tolppia ei voitu poistaa ja palauttaa yhtä aikaa.