Europol pyysi Twitterissä apua pedofiilitutkintaan – suomalainen Olli Enne on varma, että hän löysi mysteeriksi jääneen paikan Kaukoidästä

Olli Enne kuvailee tunnelmiaan huikeiksi, kun hän tajusi löytäneensä oikean paikan.

Europol
Europol
Europolin pääkonttori Hollannissa.AOP

Suomalainen Olli Enne uskoo löytäneensä ratkaisun Europolin lähettämään avunpyyntöön Twitterissä.

Europol twiittasi lokakuussa tarvitsevansa apua kaupungin tunnistamisessa. Oletuksena oli, että paikka oli tiettävästi jossakin päin Aasiaa. Europolin mukaan kyseisessä paikassa lasta oli käytetty seksuaalisesti hyväksi. Apua tarvittiin uhrin pelastamiseksi ja tekijän löytämiseksi. Europol pyysi yleisöltä apua.

Ilmoitus tuli Twitterissä vastaan sattumalta ja Enne päätti kokeilla, löytäisikö kuvissa olevan paikan. Hänen mukaansa aluksi meni aikaa siihen, millä tavalla vastausta kannattaisi lähteä etsimään.

– Ensin tuntui, että miten ihmeessä tuollaista paikkaa ei ole Europol löytänyt, sitten miten ihmeessä sen voisi löytyäkään ja lopuksi ajattelin, että pakkohan se on jotenkin löytyä, sanoo Enne Ylelle.

Hänen mukaansa Europolin kuvissa oli selviä tuntomerkkejä, joista lähteä liikkeelle etsinnässä. Hän rajasi ensin etsittävän maan ja päätyi Kiinaan. Enne on ammatiltaan arkkitehti ja tarkasteli kuvissa näkyvää arkkitehtuuria.

– Europolin kuvassa kiinnitin huomiota erääseen talon kattoon, koska se oli erikoinen tasakatto, jossa oli viistetyt reunat.

Hän kartoitti Kiinan rannikkoa maan eteläosasta Pekingiin asti ja päätyi lopulta siihen, että todennäköisin paikka on miljoonakaupunki Shenzhenin lähellä. Hän sanoo pitäneensä päätuntomerkkeinä kuvissa huomiota talojen korkeuteen, kerroslukuun, lähellä olevaan kukkulaan ja viheralueeseen.

Enne sanoo tutkineensa asiaa 20 tuntia. Enne vakuuttaa olevansa täysin varma siitä, että hänen paikantamansa paikka on vastaus Europolin kysymyksiin.

Hän laati löydöstensä perusteella 10 kohdan listan, jossa esimerkiksi talojen kattojen, teiden ja kukkulan muotojen piti täsmätä ja niin ne tekivät.

Iloitsee, jos löydöstä konkreettista hyötyä

Enne julkaisi tietonsa Europolille Twitterissä ja virallisia teitä pitkin. Europol kiitti Ennettä perjantaina Twitterissä ja kertoi lähettävänsä tiedot eteenpäin tapauksen tutkijoille.

– Mietin, miten vastaus kannattaa laittaa. Päätin vastata julkiseen viestiketjuun, koska kysymyskin oli julkinen. Jos joku rikollinen olisi sitä ketjua seurannut, niin olisi siinä vaiheessa varmasti jo pelästynyt, joten ajattelin, että vastauksen lähettäminen ei ainakaan pahenna asiaa.

Enne ehti ennen vastauksen saamista jo malttamattomana soittaa Europoliin kertoakseen löytämästään ratkaisusta.

– Europolin päässä vastasivat, että he ovat saaneet 22 000 vihjettä. Toivottavasti tämä johtaisi johonkin ja siitä olisi konkreettista hyötyä.

Enne sanoo tutkivansa jo toista kuva-arvoitusta. Hän sanookin leikkisästi voivansa alkaa vaikka kestosalapoliisiksi.

– Kyllä tähän aika paljon hurahdin. Oli huikea tunne, kun paikka löytyi. Jäin koukkuun tähän haasteeseen, jossa oli potentiaali tehdä jotakin hyvää. Totuuden nimessä en olisi välttämättä tähän ryhtynyt, jos kyseessä olisi ollut taskuvaras.