Vaarallisia sivuvaikutuksia aiheuttavan antibiootin käyttö on vähentynyt koko maassa – Kymenlaaksossa niitä käytetään yhä liikaa: "Meillä on ongelma"

Etelä-Karjalassa fluorokinoloniantibioottien käyttö jopa lisääntyi viime vuonna neljän vuoden takaisesta.

antibiootit
Valkoisia pillereitä
Fluorokinoloneja ei Fimean mukaan ole Suomessa tähänkään saakka pidetty ensisijaisena lääkkeenä ja kokonaiskäyttö on ollut laskussa.AOP

Vaarallisista sivuoireista tunnettujen fluorokinoloniantibioottien käyttö on vähentynyt koko maassa.

Lääketurvallisuutta Suomessa valvovan Fimean tilastojen mukaan niiden myynti väheni viime vuonna noin 20 prosentilla vuoteen 2013 verrattuna.

Fluorokinoloniantibioottien käyttöä on rajoitettu sen takia, että ne voivat aiheuttaa pitkäaikaisia jännevaurioita, lihaskipuja ja sekavuutta. Euroopan lääkeviraston vastikään tekemän linjauksen mukaan fluorokinoloniantibiootteja ei pitäisi enää käyttää esimerkiksi lievien tai kohtalaisten infektioiden hoitoon silloin, kun tarjolla on vaihtoehtoisia lääkkeitä.

Fluorokinoloniantibiootteja on määrätty esimerkiksi virtsatietulehduksiin ja ylähengitysteiden tulehduksiin. Lääkkeiden kauppanimiä ovat esimerkiksi Avelox ja Ciprofloxacin.

Graafi fluorokinolonien käytöstä 2017
Suomessa käytettiin vuonna 2017 kolmea fluorokinoloniryhmään kuuluvaa mikrobilääkettä: siprofloksasiinia, levofloksasiinia ja moksifloksasiinia.Yle

Kaakkois-Suomi tilastokärjessä

Kymenlaakso on jo vuosia ollut fluorokinolonien käytön tilastokärjessä. Viime vuonna fluorokinoloneja käytettiin Kymenlaaksossa eniten koko Suomessa.

– Meillä on iso työsarka, että saisimme avohoitolääkärit vähentämään käyttöä. Fluorokinoloneista 60–90 prosenttia käytetään avohoidossa eli potilaat saavat lääkkeet tavallisen apteekin kautta. Pienempi osa käytetään sairaalassa. Meillä on kyllä ongelmaa molemmissa, myöntää Kymenlaakson sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Risto Pietikäinen.

Pietikäisen mukaan Kymenlaakson erikoissairaanhoidossa ei suositella kyseisten antibioottien laajamittaista käyttöä.

– Sen sijaan terveyskeskuslääkäreillämme ei ole vastaavaa suositusta. Toivottavasti lääkärikunta ottaa rajoituksista vaarin ja vähentää niiden käyttöä, koska selvästikin sitä käytetään liikaa.

Kouvolan terveysjohtajan Kari Kristerin mukaan fluorokinolonien käyttöä ei ole valvottu terveysasemilla erikseen, mutta koulutuksissa antibioottien käytöstä on säännöllisesti keskusteltu.

– Tarkistamme ohjeistuksia ja tutkimme asiaa.

Toiseksi eniten fluorokinoloneja käytettiin viime vuonna Etelä-Karjalassa, jossa niiden käyttö jopa lisääntyi noin 15 prosentilla vuoteen 2013 verrattuna.

Tehoaa joskus parhaiten

Infektioylilääkäri Pekka Suomalainen Etelä-Karjalan sosiaali -ja terveyspiiristä sanoi Ylelle lokakuun lopussa, että osa lääkäreistä saattaa määrätä fluorokinoloneja turhan kevyin perustein. Tuoreimpia tilastoja hän ei ole kommentoinut.

– Niitä käytetään liikaa varsinkin vanhusten virtsatieinfektioissa. Myös poskiontelontulehduksien peruslääkkeinä ne ovat aika tuhteja. Viime aikoina on tullut esille, että joskus lääkärit määräävät antibiootteja edes näkemättä potilasta. Infektiolääkärit ovat vahvasti sitä mieltä, ettei mikrobilääkkeitä saisi määrätä etänä, Suomalainen totesi lokakuun lopussa.

Infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä sanoi, että kynnys fluorokinoloniantibioottien kirjoittamiseen on avohoidossa yleisesti ottaen korkea. Poikkeuksen tekevät miesten virtsatieinfektiot ja kotona hoidettavat naisten munuaisaltaan tulehdukset.

– Niiden lääkehoidossa fluorokinolonien käyttö varmaankin jatkuu, sillä ne tehoavat näihin tulehduksiin paremmin kuin muut antibiootit, Järvinen totesi.