Mistä USA:n välivaaleissa on kysymys – Neljä seikkaa avuksi vaalien seuraamiseen

Keräsimme listan siitä mistä äänestetään ja mitkä ovat asetelmat.

Kongressivaalit
Ennakkoäänestystä.
Tämä nainen äänesti välivaaleissa lokakuussa Des Moinesissa Iowassa.Scott Olson / Getty Images

Yhdysvalloissa äänestetään tänään kongressin välivaaleissa. Presidentti Donald Trumpin kausi on puolivälissä ja välivaalit ovatkin pitkälti mittari Trumpin suosiosta. Puolivälin vaaleissa amerikkalaiset voivat halutessaan vaikuttaa poliittisiin voimasuhteisiin.

Ennen välivaaleja 44 prosenttia amerikkalaisista hyväksyy (siirryt toiseen palveluun) Trumpin toimet presidenttinä, arvioi Real Clear Politics -sivusto.

Tällä hetkellä republikaanit hallitsevat Yhdysvaltain kongressissa sekä edustajainhuonetta että senaattia. Ennusteiden mukaan demokraatit voivat voittaa edustajainhuoneen. Tämä hankaloittaisi Trumpin loppukautta.

Edustajainhuoneen vallan siirtyminen demokraateille vaikeuttaisi Trumpin hallinnon ajamia uudistuksia, koska edustajainhuone voi estää tai hidastaa monien hankkeiden etenemistä.

Yhdysvaltain kongressi käyttää liittovaltion lainsäädäntövaltaa ja päättää budjetista.

Lakiesitys voidaan panna alulle joko edustajainhuoneessa tai senaatissa. Sen jälkeen laki etenee yleensä komiteakäsittelyyn. Käsittelyn jälkeen lakiesitykset on hyväksyttävä kongressin molemmissa kamareissa ennen kuin laki etenee presidentin vahvistettavaksi.

Äänestys alkaa itärannikon osavaltioissa, mm. New Yorkissa kello 13 Suomen aikaa. Tästä Express-lehden listasta (siirryt toiseen palveluun) näet äänestysajat osavaltioittain paikallisina aikoina ilmoitettuina.

1) Vaaleissa valitaan uusi edustajainhuone ja kolmannes senaatista

Kahden vuoden välein pidettävissä välivaaleissa valitaan senaattiin 35 edustajaa eli kolmannes sadasta edustajasta kuusivuotiselle kaudelle. Edustajainhuoneeseen valitaan kahdeksi vuodeksi kaikki 435 edustajaa.

Grafiikka
U.S. House of Representatives Press GalleryIlkka Kemppinen / Yle

Tällä hetkellä republikaanit siis hallitsevat kongressin molempia huoneita. Edustajainhuoneessa republikaaneilla on nyt 235 ja demokraateilla 193 paikkaa. Senaatissa paikkaluku on 51–49 republikaanien hyväksi. Senaatin kaksi sitoutumatonta edustajaa äänestävät tavallisesti demokraattien mukana.

Grafiikka
Lähde: Real Clear PoliticsIlkka Kemppinen / Yle

2) Miten vaaleissa ennakoidaan käyvän?

Kannatusmittausten perusteella demokraateilla on mahdollisuudet voittaa enemmistö edustajainhuoneeseen. Enemmistön saadakseen demokraattien olisi vietävä republikaaneilta välivaaleissa vähintään 23 paikkaa. Tämä toisi demokraateille enemmistöön tarvittavat 218 edustajaa, kun mukaan lasketaan se, että tyhjillään olevista paikoista kaksi (siirryt toiseen palveluun) kuului demokraateille.

Grafiikka
Ilkka Kemppinen / Yle

Viimeisissä mittauksissa edustajainhuoneen ennakoitiin menevän demokraateille prosenttiosuuksin 52–44. Ero on kuitenkin kaventunut huomattavasti muutaman kuukauden takaisesta.

Uutissivusto FiveThirtyEight on arvioinut (siirryt toiseen palveluun) demokraateilla olevan 85 prosentin mahdollisuudet saada enemmistö edustajainhuoneessa. Vuoden 2016 vaaleissa mielipidemittaukset eivät kuitenkaan onnistuneet ennakoimaan vaalitulosta.

Lokakuun aikana asetelma muuttui jonkin verran republikaaneille suotuisammaksi. Yhdysvaltain politiikan asiantuntijat ovat pitäneet mahdollisena, että republikaanit voisivat onnistua pitämään niukasti myös edustajainhuoneen enemmistön.

Republikaanien ennustetaan säilyttävän enemmistön senaatissa. Vaaleissa äänestetään vain yhdeksästä republikaanien hallussa olevasta paikasta ja näiden ennakoidan säilyvän puolueella.

Demokraattien taas on puolustettava 26 senaatin paikkaa. Monet näistä ovat osavaltioissa, joissa Donald Trump voitti presidentinvaaleissa.

Voittaakseen senaatin enemmistön, olisi demokraattien pidettävä kaikki nykyiset paikkansa ja lisäksi voitettava kaksi paikkaa republikaaneilta. Ennakkoon on arvioitu, että republikaanit voivat kasvattaa paikkamääräänsä yhdellä.

infografiikka
Yle Uutisgrafiikka

3) Milloin tulos selviää?

Tuloksen valmistumisen ajankohta riipuu siitä, kuinka nopeasti ääntenlaskenta sujuu ja kuinka tasaisia äänestyksistä tulee.

Ensimmäisissä osavaltioissa äänestys päättyy Suomen aikaa aamuyöllä kello kahdelta. Esimerkiksi Floridassa vaalihuoneistot sulkeutuvat kello kolmelta, Teksasissa neljältä ja Kaliforniassa aamukuudelta Suomen aikaa.

Ensimmäisten osavaltioiden tulokset valmistunevat Suomen aikaa aamuyöllä. On mahdollista, että nopeimmillaan edustajainhuoneen voimasuhde on selvillä aamulla. Jos vaaleissa joudutaan laskemaan ääniä uudelleen, voi lopullisen tuloksen valmistuminen viedä useita päiviä.

Välivaalien ennakkoäänestys oli vilkas. Maanantaihin mennessä äänensä oli antanut 34 miljoonaa amerikkalaista. Neljä vuotta sitten välivaaleissa äänestäneitä oli samassa vaiheessa seitsemän miljoonaa vähemmän.

4) Mistä muusta välivaaleissa äänestetään?

Kongressiedustajien lisäksi Yhdysvalloissa äänestetään tuhansista muista paikoista.

Kuvernööri valitaan 36 osavaltiossa. Osavaltioiden senaattien ja edustajainhuoneiden edustajista valitaan suuri osa ja paikallistasolla äänestetään monista viroista. Monissa kaupungeissa valitaan esimerkiksi tuomareita, sheriffejä, pormestareita ja muita paikallishallinnon edustajia.

Samaan aikaan järjestetään myös osavaltiokohtaisia, eri aiheisia kansanäänestyksiä mm. Washintonissa äänestetään puoliautomaattiaseiden oston ikärajan nostamisesta.

Osavaltiotason vaalit ja paikallisvaalit jäävät Yhdysvalloissakin usein melko vähäiselle huomiolle, vaikka kuvernöörit ja osavaltioiden lainsäätäjät käyttävät huomattavaa valtaa.

Lisää aiheesta:

Nämä kuusi mahtinaista voivat tehdä USA:n välivaaleissa historiaa: "Jos ei istu päättävissä pöydissä, joutuu itse syödyksi"

Yhdysvaltain välivaaleissa ennätysmäärä vähemmistöihin kuuluvia ehdokkaita – Republikaanit luottavat yhä valkoiseen mieheen

Tosifanit jumaloivat Trumpia ja antavat anteeksi valehtelunkin: "Hän on strateginen puhuja, valehtelu vain inhimillinen vika"

Yhdysvaltain vaalikamppailu käy rajuilla kierroksilla – "Asetelma on Trump vastaan anti-Trump"

Koko Yhdysvallat seuraa Washingtonin asekansanäänestystä – osavaltio päättää vaarallisista puoliautomaattikivääreistä vaalien yhteydessä