Verottaja antaa suomalaisille joulurahaa ennätysmäärän, lähes kolme miljardia euroa – ja se onkin sitten viimeinen kerta

Jatkossa valtaosa palautuksista on tileillä jo elokuussa.

veronpalautus
Kuvassa Vero-ale julisteet.
Veronpalautusten tulo joulun alla on kaupan juhla-aikaa – tänä vuonna viimeistä kertaaTuuli Kuismin / Yle

Verottaja maksaa suomalaisille tänä vuonna ennätykselliset 2939 miljoonaa euroa veronpalautuksia. Veronpalautukset maksetaan 11. joulukuuta, viimeisen kerran yhtenä könttänä joulun alla.

Veronpalautusten aikaistumisen saa aikaan verotuksen siirtyminen kunnolla digiaikaan. Verolakiin on tehty muutoksia, jotka mahdollistavat verotuksen valmistumisen joustavasti pitkin vuotta. Muutokset koskevat jo vuoden 2018 verotusta.

Ensi vuoden alusta lähtien verottaja saa tiedot palkansaajille maksetuista palkoista ja veroista reaaliajassa kansallisen tulorekisterin kautta. Vuoden 2020 alusta lähtien myös etuus- ja eläketiedot ilmoitetaan rekisteriin reaaliajassa.

Valtaosa veronmaksajista, nimenomaan ne, joilla ei ole erityisiä vähennyksiä, saavat tulevaisuudessa palautukset tililleen jo elokuussa.

Joulukauppaa lihottaneet ”ylimääräiset” rahat ovat tämän vuoden jälkeen historiaa.

Verohallinnon sivuilta voit katsoa oman paikkakuntasi palautusten ja lisäverojen määrän (siirryt toiseen palveluun). Maakunnan kohdalta klikkaamalla avautuu näkymä kunnittain.

Pohjoisen kauppiaat uskovat silti jouluun

Jo ennakkoon on kuulunut epäilyjä, että verotuksen uusi malli näivettäisi joulukauppaa. Epäilyillä on myös vahva peruste.

Rovaniemen Valokulman myyjä Timo Kajan
Rovaniemen Valokulman myyjä Timo Kajan sanoo, että joulukauppa starttaa kunnolla käyntiin silloin, kun veronpalautukset tulevat.Vesa Vaarama / Yle

On selvää, että tänä vuonna sopivasti vajaat kaksi viikkoa ennen joulua kansalaisille tuleva lähes kolmen miljardin euron veronpalautus näkyy kaupoissa. Joulun myynti on perinteisesti vuoden kovinta kaupankäynnin aikaa.

– Joulumyynti on todella merkittävä asia, joulukuussa myynti melkein tuplaantuu verrattuna normaalikuukausiin. Kyllä se on meille mahtavaa kaupan aikaa varsinkin Rovaniemen Prismassa, missä käyttötavarat ovat erittäin suuressa osassa, Rovaniemen Prisman ryhmäjohtaja Matti Puranen sanoo.

Veronpalautuskäytännön muuttuminen ei isommin säikäytä pohjoisen kauppiaita. Ensi vuoden jouluun on vielä pitkä aika.

– Sitä on vaikea vielä mennä arvioimaan, kun ei ole kristallipalloa mistä katsoa. Tulevaisuus näyttää, kodinkoneliike Euronics Valokulman myyjä Timo Kajan sanoo.

Rovaniemen Prisman ryhmäjohtaja Matti Puranen
Rovaniemen Prisman ryhmäjohtaja Matti Puranen uskoo ihmisten käyttävän raha jouluostoksiin vaikka veronpalautuksia ei tulisikaan.Vesa Vaarama / Yle

Muutosta ei säikähdä myöskään ison tavaratalon johtaja.

– Joulu on kumminkin joulu. Jos näyttää, että jouluna ei ole niin paljon rahaa käytettävissä, luulen, että kulutus kumminkin suuntautuu jouluun ja kotiin. Tällöin ehkä siirretään ulkomaanmatkoja tai muita suurempia investointeja myöhempään ajankohtaan, Prisman Puranen sanoo.