"Suurin osa koiraharrastuksista on ihmistä varten" – koirakouluttajan mielestä koira ei tarvitse harrastusta ollakseen onnellinen

Suurin osa koiraharrastuksista on ihmistä varten, sanoo koirakouluttaja.

koira
Kolme koiraa poseeraa agility-hallissa.
Agility on suosittu koiraharrastus.Matti Myller / Yle

Paimenkoirakasvattaja ja -kouluttaja Minna Erosen koirat todellakin harrastavat – tai ne tekevät työtä. Niiden tehtävänä on karjanpaimennus. Nelivuotias Nick säntää siirtelemään lammaslaumaa heti kun saa luvan. Koira ei kaipaa palkkiota työstään, sille riittää, että pääsee paimentamaan.

Osa Suomen koirista on Nickin tapaan työtehtävissä, mutta myös lemmikkikoirien kanssa tehdään paljon hommia. Koiraharrastusten kirjo kasvaa jatkuvasti. Perinteinen näyttelytoiminta on saanut seurakseen agilitya, tokoa, etsintää, pelastusta, valjakkoajoa, koiratanssia ja paljon muuta.

Koirakouluttaja Virpi Purmonen kertoo huomanneensa, että koiranomistajat kuvittelevat ettei koiran kanssa voi olla vaan. Osa kokee jopa paineita, että koiralle pitäisi lapsien tapaan keksiä harrastus.

– Ei todellakaan ole pakko harrastaa koiran kanssa jotain lajia. Suurin osa koiraharrastuksista on ihmistä varten. Useimmille koirille riittää kyllä, että ne pääsevät olemaan lajityypillisesti eli haistelemaan, kaivamaan ja repimään, Virpi Purmonen vinkkaa.

Lammaspaimenkoira työssään
Bordercollie Nick on elementissään päästessään paimentamaan lammaslaumaa.Tanja Perkkiö / Yle

– Nickin paimennusvietti on valtava. Työ on koiralle paras palkinto ja lajinomaista elämää, Minna Eronen kuvaa bordercollien sielunelämää.

Paitsi että kuvausta ei voi yleistää kaikkiin rotunsa edustajiin. Voi olla niinkin, ettei bordercolliesta ole lammaspaimeneksi.

– Mutta ei se ole maailmanloppu, jos koirasta ei tule paimentajaa. Silloin etsimme sille paremman kodin, jossa siitä voi tulla kiva lenkkikaveri tai vaikka sohvaperuna. Taipuisasta rodusta on moneen, kertoo Minna Eronen.

Ruokaa saa liian helposti

Koiralle olisi lajityypillistä vähän ponnistella saaliin eli ruokansa eteen. Purmonen sanoo, ettei ole luonnollista, että ruokaa on tarjolla koko ajan. Ruuan tarjoilussa on hyvä antaa koiralle vähän tekemistä.

– Koira saa hyvän mielen, kun se löytää ruuan vainuamalla. Itse heittelen joskus raakaruuat lenkillä metsään ja koirat saavat etsiä ruokansa sieltä. Tai ripustan paloja puiden oksiin. Ihmisen mielikuvitus tässä on rajana.

Koiranomistajien silmissä koira voi muuttua ongelmalliseksi, jos se ei iltalenkinkään jälkeen rauhoitu. Tilanne voi olla se, että koira on kotona aamu- ja iltalenkin välillä 10 tuntia ja silti ihmisen sopivaksi katsoman kävelyn pitäisi riittää.

Bordercollie Boss eli Puspus tarkkailee lampaita.
Nuoresta bordercolliesta koulutetaan lammaskoiraa. Vietin pitää olla vahva jo pentuna.Tanja Perkkiö / Yle

– Hoitoon tuotavilla koirilla on joskus omistajien mukaan käytösongelmia. Täällä näkyy, etteivät ne ole päässeet tarpeeksi lenkille. Muutaman päivän aktiivisempi elämä ja ne ovat jo paljon rauhallisempia, arvioi paimenkoirien kasvatuksen ohella koirahoitolaa pitävä Minna Eronen.

Jos haluaa, että oma koira on onnellinen, kannattaa kuvitella millaista olisi olla koira.

Koirakoulutttaja Virpi Purmonen

Pitkäkin lenkki voi olla koiralle vääränlainen, jollei se pääse olemaan lenkillä koira. Ihminen kiskoo hihnasta eteenpäin, vaikka koira haluaisi nuuhkia.

– Haisteleminen olisi koiran aivoille hyvää lajityypillistä tekemistä, kertoo Virpi Purmonen.

Minna Eronen tietää, että bordercollie voi tuhota sohvan tai pari, jos ei sillä ole ollut mahdollisuutta lajityypillisen käytöksensä toteuttamiseen.

Bordercollien pentu Boss
Bordercollie on kasvattanut suosiotaan vauhdilla. Rodusta on monenlaiseen tekemiseen.Tanja Perkkiö / Yle

– Rodulla on kova halu miellyttää ihmistä, mutta ihmisen pitää olla johdonmukainen. Yhtenä päivänä ei voi sallia sitä, jonka toisena kieltää.

Koirakouluttaja Virpi Purmonen tiivistää onnellisen koiran elämän löytyvän, jos koira saa käyttää vainuaan ja lihaksiaan. Bordercollien ei tarvitse päästä paimentamaan suurkarjaa, mutta jos sillä on siihen vietti, se ei välttämättä ole sohvakoirana onnellinen.

– Jos haluaa, että oma koira on onnellinen, kannattaa kuvitella millaista olisi olla koira. Se ei halua samoja asioita kuin ihminen, tiivistää Virpi Purmonen.

Lue myös:

Rally-tokon suosio kasvaa

Suomalaiset menestyvät koirahiihdossa

Tiedätkö mitä koirallesi kuuluu?