Miksi republikaanit voittavat vaaleja, vaikka saavat vähemmän ääniä? Selvitimme kongressivaalien alla, millaista on vaalimatematiikka amerikkalaiseen tapaan

Yhdysvaltain vaalijärjestelmä suosii tällä hetkellä vahvasti maaseudun republikaaneja.

Kongressivaalit
ihmisiä istuu katsomossa
Rick Musacchio / EPA

Tällä vuosituhannella Yhdysvalloissa on järjestetty viidet presidentinvaalit. Neljässä vaalissa republikaanit ovat saaneet vähemmän ääniä kuin demokraatit, mutta voittaneet silti kolme kertaa.

USA:n presidentinvaali on tunnetusti valitsijamiesvaali, jossa tärkeintä on voittaa oikeat osavaltiot. Silti koko 1900-luvun vaalit voittanut sai myös eniten yhteenlaskettuja ääniä koko maassa.

Hillary ja Bill Clinton ovat suut mutrulla.
hillary Clinton on analysoinut vaalitappiota rahoittajiensa kanssa.EPA/OLIVIER DOULIERY / POOL

Toisin on nyt. Viime vaaleissa Hillary Clinton sai lähes kolme miljoonaa ääntä enemmän kuin Donald Trump, mutta hävisi silti.

Presidentinvaalit eivät ole kuitenkaan ainoa vaali, jossa vaalijärjestelmä suosii republikaaneja.

Demokraattien pitäisi saada seitsemän prosenttiyksikköä enemmän ääniä kuin republikaanit, jotta he voittaisivat tiistain vaalissa enemmistön kongressin edustajainhuoneessa, The Economist -lehti laski jo kesällä. Ääniksi muutettuna tämä tarkoittaa, että demokraattien pitäisi saada yli viisi miljoonaa ääntä enemmän kuin republikaanit.

Tunnettu vaalianalyytikko Nate Silver laskee nyt, että jo 5,5 prosenttiyksikön voitto saattaisi tuoda demokraateille enemmistön, mutta silloinkin puhutaan miljoonista äänistä republikaaneja enemmän.

Demokraattien onneksi heille ennustetaan yhdeksän prosenttiyksikön voittoa, ja enemmistöä edustajainhuoneeseen.

Demokraatit asuvat kaupungeissa ja lähellä toisiaan

Demokraatit tarvitsivat jo vuoden 2014 vaaleissa yhden edustajainhuonepaikan voittamiseen keskimäärin 189 000 ääntä, kun taas republikaaneille riitti 162 000 ääntä.

Mistä tämä johtuu?

mielenosoittajia plakaatien kanssa
Ihmiset marssivat kadulla Trumpin hallintoa vastaan.Alba Vigaray / EPA

Edustajainhuoneen jäsenet valitaan yhden henkilön vaalipiireistä. Vain voittaja pääsee läpi.

Koska demokraatit asuvat lähellä toisia demokraatteja, heidän äänensä keskittyvät samoihin vaalipiireihin.

Demokraatit voittavat vaalipiirejään keskimäärin suuremmalla marginaalilla kuin republikaanit. Toisin sanoen, jos demokraattien ehdokas voittaa vaikkapa 2/3 kaupunkimaisen vaalipiirinsä äänistä, on lopputulos aivan sama, kuin jos hän voittaisi vaalipiirin yhdellä äänellä.

Iso osa äänistä menee ikään kuin hukkaan.

Republikaanit taas voittavat vaalipiirejä huomattavasti pienemmällä äänimäärällä, mutta voitettujen vaalipiirien eli paikkojen määrä voi silti olla suurempi kuin demokraateilla.

mies leveälierisessä hatussa
Larry W. Smith / EPA

Samasta syystä presidentinvaalin lopputuloksen kannalta ei ollut merkitystä sillä, kuinka monta ääntä enemmän Hillary Clinton sai Kaliforniassa kuin Donald Trump. Clinton sai samat Kalifornian valitsijamiespaikat, riippumatta siitä, voittiko hän osavaltion äänet yhdellä vai yli neljällä miljoonalla äänellä, niin kuin hän oikeasti teki.

Clinton sai koko maassa 2,1 prosenttiyksikköä enemmän ääniä kuin Trump. Se on itse asiassa varsin huomattava ero, enemmän kuin esimerkiksi John F. Kennedyn tai Richard Nixonin voittomarginaali, silloin kun heidät valittiin presidentiksi.

Wyomingin superäänet

Yhdysvaltain perustuslain laatijat halusivat runsas 200 vuotta sitten, että kongressi edustaisi paitsi ihmisiä, myös alueita. Järjestelmä suosii harvaan asuttuja alueita.

Senaatissa jokaisella osavaltiolla on kaksi senaattoria, koosta riippumatta.

Kaliforniassa on lähes 40 miljoonaa asukasta, Wyomingissa puoli miljoonaa. Molemmilla on kongressissa kaksi senaattoria.

Wyomingin äänestäjien äänillä on siis valtavasti enemmän painoarvoa kongressinvaalissa.

Tällä epätasapainolla ei ollut väliä puoluepolitiikassa niin kauan, kuin molempien pääpuolueiden kannatus oli jakautunut nykyistä tasaisemmin.

Yellowstonen kansallispuisto
Yellowstonen kansallispuisto Wyomingissa.AOP

Viime vuosikymmeninä asetelma on muuttunut voimakkaasti. Demokraattien kannatus on vahvinta kaupungeissa ja väkirikkaissa osavaltioissa. Republikaanit ovat yhä selkeämmin maaseudun ja pikkukaupunkien puolue.

Republikaanit hyötyvät nimenomaan senaatissa valtavasti siitä, että heidän kannatuksensa on vahvaa harvaan asutuilla seuduilla.

Sama tilanne näkyy presidentinvaalissa, sillä jokaisella osavaltiolla on yhtä monta valitsijamiestä kuin kongressiedustajia. Pienten osavaltioiden suhteellinen painoarvo on kahden senaattorin takaaman valitsijamiespaikan takia suurempi kuin väkirikkaiden osavaltioiden.

Gerrymandering eli vaalipiirirajoilla taktikointi

Yhdysvalloissa järjestetään väestölaskenta kymmenen vuoden välein. Sen perusteella esimerkiksi osavaltioiden paikat edustajainhuoneessa määritellään uudestaan osavaltioiden väkiluvun mukaan.

Kongressirakennus
Mark Reinstein / Getty Images

Samalla osavaltiot voivat piirtää vaalipiirien rajat uudestaan. Käytäntö, jossa vaalipiirien rajojen piirtelyllä pyritään keinotekoisesti vahvistamaan oman puolueen asemaa, on USA:ssa ikivanha. Sitä tarkoittava sana gerrymandering syntyi jo 1800-luvun alussa.

Vaikka molemmat pääpuolueet harjoittavat tätä aktiivisesti, tässäkin republikaaneilla on etulyöntiasema. He ovat vahvoilla lukuisissa pienemmissä osavaltioissa, toisin kuin demokraatit, joiden äänet keskittyvät väkirikkaisiin osavaltioihin.

Kun osavaltiota hallitseva puolue pääsee väestölaskennan jälkeen piirtopuuhiin, republikaanit pääsevät piirtämään useamman osavaltion vaalikarttoja. Tämä taas heijastuu suoraan esimerkiksi presidentinvaaliin.

Tiistain vaalilla on suuri merkitys tässä suhteessa, sillä seuraava väestölaskenta on vuonna 2020, ja nyt valittavat osavaltiojohtajat hallitsevat seuraavaa vaalipiirijakoa.

Äänestämisen vaikeus

Yhdysvalloissa äänestäminen on tehty varsin vaikeaksi. Äänestäjäksi pitää etukäteen rekisteröityä.

Vapautettuja miehiä rekisteröityy äänestämään Georgiassa 1800-luvulla.
Vapautettuja miehiä rekisteröityy äänestämään Georgiassa 1800-luvulla.Universal History Archive / Getty Images

Sisällissodan jälkeen hävinneissä etelävaltioissa mustien rekisteröityminen äänestäjiksi tehtiin äärimmäisen vaikeaksi. 1960-luvun kansalaisoikeustaistelu paransi merkittävästi tilannetta.

Viime aikoina vähemmistöjen äänestämisen vaikeuttaminen on noussut jälleen vahvasti esiin.

Nykyisin mustat ja monet muut vähemmistöt äänestävät selvästi enemmän demokraatteja. Republikaaneista on tullut yhä vahvemmin valkoisten puolue.

Georgiassa kuvernööriksi pyrkivä republikaanien Brian Kemp on itse osavaltionsa ylin vaaleista vastaava viranomainen.

Stacey Abrams saapuu kampanjatilaisuuteen
Georgian kuvernööriksi pyrkivä Stacey Abrams saapui kampanjatilaisuuteen 2. marraskuuta. Jos Abrams valitaan, tulee hänestä ensimmäinen musta naiskuvernööri koko Yhdysvalloissa.Tami Chappell / Epa

Hänen vastaehdokkaansa, musta demokraatti Stacey Abrams syyttää Kempiä vähemmistöjen äänestämisen vaikeuttamisesta. Georgian osavaltio onkin alkanut soveltaa pikkutarkkaa vaalirekisteröinnin tulkintaa, jossa pienikin ero esimerkiksi äänestäjäksi rekisteröidyn nimen ja osavaltion muissa virallisissa rekistereissä esiintyvän nimen välillä riittää äänestäjän poistamiseen rekisteristä. Esimerkiksi heittomerkin puuttuminen on saattanut riittää poistamiseen, vaikka nimivirhe saattaa olla jossakin muussa kuin äänioikeusrekisterissä.

Vaalirekisterisäännöksillä Georgia on poistanut äänestysrekisteristä kymmeniä – tai jopa satojatuhansia henkilöitä. Kansalaisjärjestöjen mukaan valtaosa näistä on ollut mustia.

Demokraatit kärsivät myös siitä, että Yhdysvaltain perinteinen vaalipäivä, tiistai, ei ole vapaapäivä. Se tekee monille matalapalkkaisissa töissä oleville äänestämisen hyvin hankalaksi.

Oikeuslaitoksessa republikaanit ovat myös vahvoilla

Tänä syksynä nähty kiihkeä kamppailu korkeimman oikeuden tuomarinimityksestä heijastuu sekin vaaleihin.

Mahdollisia vaalijärjestelmän väärinkäytöksiä tai epäkohtia pohdittaessa korkeimman oikeuden ratkaisuilla on hyvin suuri merkitys. Korkeimman oikeuden tuomarinimitykset taas vaativat kongressin senaatin hyväksynnän.

äkäinen Brett Kavanaugh
Tuomariehdokas Brett Kavanaugh oli senaatin kuultavana syyskuun lopussa.Andrew Harnik / Pool / EPA

Ja juuri senaatissa, jossa kaikilla osavaltioilla on yhtä monta senaattoria, republikaanit ovat suhteellisesti vahvoilla. Harvaan asuttujen ja väkiluvultaan pienten osavaltioiden ylivoimainen enemmistö on vahvasti republikaanien hallinnassa.

Lähteet: mm. The Economist, CBS, FiveThirtyEight.