Ilmoitus asemiehestä Imatran koulujen lähellä osoittautui väärinkäsitykseksi – sateenvarjoa luultiin aseeksi

Poliisi ei epäile ketään rikoksesta.

Aseistautunut henkilö
Mansikkalan koulu kartalla.
Ilmoitus asemiehestä paljastui väärinkäsitykseksi.Yle Uutisgrafiikka

Kaakkois-Suomen poliisin hankkimien tietojen perusteella aamulla tehty havainto asetta kantavasta henkilöstä on osoittautunut väärinkäsitykseksi.

Poliisi on tavoittanut ja puhuttanut henkilön, johon tuntomerkit ovat sopineet. Selvisi, että mies kantoi mukanaan sateenvarjoa. Ketään ei epäillä rikoksesta ja poliisi on lopettanut operaationsa.

Poliisi sanoo, että ilmoituksen tekijän uskottavuutta on puhelimessa vaikea arvioida. Imatran tapauksessa ilmoituksen kyseenalaistaminen ei olisi tullut kysymykseen.

Hälytyskeskukseen soittavat ihmiset tekevät poliisin mukaan erilaisia havaintoja, joiden perusteella hankitaan lisätietoja.

– Pääsääntöisesti noilla tiedoilla, että on nähty asetta kantava henkilö, niin silloin toimitaan. Kyllä tällaiseen tilanteeseen aina suhtaudutaan vakavasti, sanoo komisario Ilari van der Steen Kaakkois-Suomen poliisista.

Koulun vt. rehtori Lasse Tiilikka tiedotti iltapäivällä koulun viestipalvelu Wilmassa, että Imatran kaupunki tarjoaa henkilökunnalle ja oppilailla keskusteluapua.

Poliisi sai tänään tiistaiaamuna kello 7.20 tiedon, että Imatran Mansikkalan ja Linnalan koulujen läheisyydessä olisi liikkunut pitkäpiippuisen aseen kanssa tummiin pukeutunut pitkä, hoikka mies.

Poliisi kehotti varovaisuuteen ja pyysi havaintoja tapauksesta.

Poliisi ei aamun aikana saanut epäillystä lisähavaintoja.

Paikan päällä ollut Ylen toimittaja Elli Sormunen kertoi kello 9.13, että Mansikkalan koulun pihalla oli kaksi luotiliiveihin pukeutunutta poliisia. Ihmisiä ei päästetty koulun lähettyville. Tilanne koulun pihalla oli rauhallinen.

Poliisiauto koulun edustalla
Mansikkalan koulun pihalla poliisi huolehti koululaisten ja henkilökunnan turvallisuudesta.Elli Sormunen /Yle

Koulun oppilaat olivat sisällä kouluissa, eikä heitä päästetty ulos.

Kello 9.20 poliisit ottivat Ylen toimittajan mukaan luotiliivit pois, mikä viittaisi ehkä tilanteen rauhoittumiseen.

Kello 9.35 poliisi ilmoitti, että tekijää ei ole saatu kiinni, mutta koulupäivä saa poliisin mukaan jatkua kouluissa normaaliin tapaan.

Imatran Mansikkalan koulussa on 7.–9-luokkien oppilaita noin 350. Lähellä sijaitseva Linnalan koulu on alakoulu, jossa oppilaita on noin 330.

Oppilaat ja henkilökunta turvassa

Imatran kaupunki kertoi aamulla, että mikäli kouluissa opiskelevien lasten koulupäivä ei ole vielä alkanut, kannattaa kouluun menoa lykätä ja odottaa tietoa, että poliisitilanne kouluilla raukeaa.

Jos koululaiset olivat jo matkalla kouluun, heille oli koululla järjestetty vastaanotto.

– Saimme poliisilta ohjeet ottaa oppilaat sisälle kouluun ja lukita koulun ovet. Odotamme poliisilta lisäohjeita, kertoo Mansikkalan koulun vt. rehtori Lasse Tiilikka.

Parakkikoulu Imatran Mansikkalassa
Mansikkalan koulussa on noin 350 yläkoululaista.Mikko Savolainen/Yle

Imatran Mansikkalan koulu sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Imatran keskustasta. Oppilaat ovat jo jonkin aikaa työskennelleet tilapäisissä moduulirakennuksissa, jotka on pystytetty Imatran entiselle pesäpallokentälle.

Vaikka ihmisiä oli kehotettu pysymään kaukana, oli heitä kerääntynyt koulun lähelle seuraaman tilannetta.

Linnalan koulu
Linnalan alakoulussa on reilut 330 oppilasta.Kare Lehtonen/Yle