Näin seuraat kanssamme Yhdysvaltain kongressivaaleja – seuranta jatkuu keskiviikkoiltaan saakka

Alustavaa tulosta odotetaan keskiviikkoaamuna ennen kymmentä. Jutun kuvaa klikkaamalla voit seurata CBS:n suoraa vaalilähetystä. CBS:n lähetyksessä on lyhyitä katkoja muun muassa paikallisten mainosten aikana.

Kongressivaalit
CBS-kanavan tuloslähetys USA:n kongressivaaleista
CBS-kanavan tuloslähetys USA:n kongressivaaleista

Yhdysvalloissa tiistaina järjestettävissä kongressin välivaaleissa riittää mielenkiintoista seurattavaa, sillä vaalien ennakkoasetelma on kiperämpi kuin vuosikausiin.

Vaaleissa valitaan edustajainhuone ja kolmannes senaatista. Vähintään yhtä paljon kyse on kuitenkin presidentti Donald Trumpin suosion mittauksesta. Ennusteiden mukaan tilanne republikaanien ja demokraattien välillä on tasainen.

Ylen vaaliseuranta pyörähtää todenteolla käyntiin tiistaina iltapäivällä, ja se tarjoaa erikoisohjelmaa verkossa, televisiossa ja radiossa aina keskiviikkoiltaan saakka.

Tunnelmaan virittymiseksi ehdit vielä lukea tämän jutun Mistä USA:n välivaaleissa on kysymys – Neljä seikkaa avuksi vaalien seuraamiseen

Kirjeenvaihtajat Pirkko Pöntinen, Paula Vilén ja Mika Hentunen.
Pirkko Pöntinen, Paula Vilén ja Mika Hentunen välittävät tunnelmia suoraan Yhdysvalloista kongressivaalien aikana.Yle

Näin seuraat äänestystä tiistaina

Äänestys alkaa ensimmäisissä itärannikon osavaltioissa kello 13 (siirryt toiseen palveluun) Suomen aikaa, ja siitä lähtien Yle seuraa äänestyksen etenemistä verkossa hetki hetkeltä.

Yhdysvaltain kirjeenvaihtajat välittävät tunnelmia tiiviisti Yhdysvalloista. Washingtonissa paikan päällä ovat Ylen kirjeenvaihtaja Mika Hentunen ja ulkomaantoimittaja, entinen Washingtonin kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen.

Äänestäjiä Kaliforniassa 5. marraskuuta.
Ennakkoäänestäjiä Kaliforniassa 5. marraskuuta.Frederic J. Brown / AFP

Siirtolaispolitiikka ja Yhdysvaltoihin Hondurasista pyrkivä siirtolaiskaravaani ovat nousseet yhdeksi merkittävimmistä vaaliteemoista. Kirjeenvaihtaja Paula Vilén seuraa äänestystä ja reaktioita tulokseen Arizonan osavaltiosta aivan Meksikon rajalta.

Tuoreita tunnelmia eri puolilta Yhdysvaltoja voi seurata pitkin päivää radion ja television uutislähetyksistä sekä verkosta.

Näin seuraat tuloksen valmistumista keskiviikkona

Vaalituloksen odotetaan valmistuvan keskiviikkona kello 8–10 Suomen aikaa. Koska äänestyksestä odotetaan tiukkaa, lopullisia tuloksia saadaan luultavasti odottaa lähemmäs kello kymmentä.

Ylen Aamu-tv seuraa tuloksen etenemistä keskiviikkona erikoislähetyksessä alkaen kello 6.25 aina kello 10:een asti. Lähetyksessä tuloslaskentaa seurataan suorana sekä Washingtonista että Arizonasta.

Alustavia tuloksia analysoi laaja asiantuntijakaarti. Studiossa ovat muun muassa Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola ja Nordic West Officen johtaja Kristiina Helenius. Ulkoministeri Timo Soini on mukana lähetyksessä klo 8.10.

Vaalimeno joutuu myös ylimääräisen Jälkiviisaat-paneelin käsittelyyn. Erikoislähetyksen juontavat Sanna Savikko ja Nicklas Wancke.

Sanna Savikko ja Nicklas Wancke.
Sanna Savikko ja Nicklas Wancke.Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu

Yle seuraa tuloksen syntymistä ja ensimmäisiä reaktioita hetki hetkeltä myös verkossa. Sieltä voi lukea myös kirjeenvaihtajien tuoreet arviot heti tuloksen varmistuttua.

Samoin radion Ykkösaamu välittää ensimmäiset arviot tuloslaskennasta kello 7.30 alkaen.

Valmista tulosta analysoidaan erikseen Areenan erikoislähetyksessä alkaen keskiviikkona kello 16. Samoin analysointia jatketaan tietenkin päivän uutislähetyksissä televisiossa ja radiossa sekä verkossa.

Vaalitulosta käsitellään laajasti keskiviikkoillan A-studiossa kello 21.05.

Jos tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ei nukuta

Äänestyksen loppukiri ja tuloslaskenta alkavat keskiviikkona aamuyöllä Suomen aikaa. Ylen verkkoseuranta ei nuku, vaan äänestystä voi seurata hetki hetkeltä läpi yön.

Lisäksi tarjolla on erityisherkku: Ylen yhdysvaltalaisen kumppanin, tv-kanava CBS:n vaalilähetystä voi seurata suorana Areenasta alkaen kello 03 aina aamuyhdeksään asti. Tätä voi seurata vaikka Aamu-tv:n kanssa rinnakkain.

Lue lisää siitä, mitä vaalivaalit merkitsevät:

Mistä USA:n välivaaleissa on kysymys – Neljä seikkaa avuksi vaalien seuraamiseen

Miksi republikaanit voittavat vaaleja, vaikka saavat vähemmän ääniä? Selvitimme kongressivaalien alla, millaista on vaalimatematiikka amerikkalaiseen tapaan

Yhdysvaltain vaalikamppailu käy rajuilla kierroksilla – "Asetelma on Trump vastaan anti-Trump"

Pitäisikö aselakeja kiristää ja maahanmuutto pysäyttää? Näin yhdysvaltalaiset ajattelevat seitsemästä kuumasta kysymyksestä kongressivaalien alla

Yle News Labin päällikön Jukka Nivan analyysi: Miten Trumpin kannattajat ja ultraliberaalit vaikuttavat mediataloihin 20-luvulla? (siirryt toiseen palveluun)