Trumpin mukaan vaalitulos oli loistava, vaikka media kannatti epäreilulla tavalla demokraatteja – Yle seurasi tiedotustilaisuutta

Republikaanit pitävät enemmistönsä senaatissa.

Kongressivaalit
Demokraattien vaalitapahtuma Bostonissa.
Demokraatit juhlivat vaalitulosta valvojaisissa Bostonissa myöhään tiistaina.CJ Gunther / EPA

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yhdysvalloissa kongressin välivaalien äänestys on käynnissä ja lukuisille äänestyspaikoille kertyi heti aamusta pitkiä jonoja. Myös ennakkoäänestys oli selvästi vilkkaampaa kuin edellisissä välivaaleissa.

Asiantuntijoiden mukaan äänestysprosentti voi nousta välivaalien korkeimmaksi 50 vuoteen.

Äänestyspäivänä lukuisat yhdysvaltalaistiedotusvälineet raportoivat, että liikkeellä on runsaasti huijausviestejä ja misinformaatiota. Äänestäjille on esimerkikiksi lähetetty huijausviestejä, joissa on väitetty äänestyspaikan tai -ajan muuttuneen.

Vaaleissa valitaan kokonaan kongressin edustajainhuone ja noin kolmannes senaatista. Tuloksen odotetaan valmistuvan keskiviikkona aamupäivällä Suomen aikaa.

Suurin jännityksen kohde on, saavatko demokraatit enemmistön edustajainhuoneeseen. Senaatin uskotaan pysyvän republikaanienemmistöisenä.

Seuraamme vaalien etenemistä ja keskiviikkona tuloksen julkistamista hetki hetkeltä tässä artikkelissa. Yle käsittelee vaaleja näkyvästi nettisivujen lisäksi myös radiossa ja televisiossa.