Juhliminen saattaa helpottaa opiskelustressiä, mutta liika alkoholi pahentaa ahdistusta

Stressiä ei voi hoitaa alkoholilla, mutta ystävien seura auttaa usein rentoutumaan.

opiskelijaelämä
Ravintolan baaritiski.
Keskellä viikkoa järjestettävät opiskelijabileet kuuluvat olennaisesti opiskelijaelämään.Markku Rantala / Yle

KajaaniKoulussa painetaan pitkää päivää, viikonloppuna tehdään töitä, ettei tarvitsisi kituuttaa opintotuella, ja ystäviä ja perhettäkin olisi mukava ehtiä tavata.

Kuulostaako tutulta?

Opiskelijaelämä ei ole usein niin huoletonta kuin voisi luulla ja stressaavaan puolen vastapainona opiskelijaelämään kuuluvatkin oleellisena osana opiskelijabileet. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erilaiset tapahtumat näkyvät ja kuuluvat opiskelukaupungeissa haalaripukuisten porukkojen täyttäessä puistot ja ravintolat.

Kajaanin ammattikorkeakoulun toisen vuoden tradenomiopiskelija Tuomas Heikkinen ajattelee, että opiskelijabileet tuovat hyvää tasapainoa opiskelulle.

– Kun täällä päivät ja viikot pakerretaan putkeen, on mukava lähteä juhliin vähän rentoutumaan. On jotakin, mitä odottaa.

Opiskelijat esittelevät haalareitaan ja haalarimerkkejään.
Opiskelijabileistä voi saada muistoksi haalarimerkin. Merkkien määrä haalareissa kertookin usein kuinka aktiivisesti opiskelija käy tapahtumissa.Noora Takamäki / Yle

Opiskelijat kokevat yhä useammin stressiä. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön yhteisöterveyden psykologin Maria Valtarin mukaan opintomenestys ja opintojen tiukka aikataulu ovat eniten stressiä aiheuttavat tekijät.

– Stressi voi ilmetä monella tavalla, ja oireet voivat olla esimerkiksi unettomuutta ja keskittymisvaikeuksia. Stressi voi muuttaa jopa käyttäytymistä, jolloin ei esimerkiksi halua tavata kavereita.

Myös Tuomas Heikkiselle opiskelujen aiheuttama stressi on tuttua. Vaikka opiskelija-aika on hänen mielestään ainutlaatuista, hommaa riittää välillä liiaksikin asti.

– Ainahan opiskelu tuottaa stressiä, mutta ehkä jokainen tuntee sisimmissään, mikä on sopiva määrä. Jos se alkaa menemään yli, on se enemmänkin taakka, Heikkinen sanoo.

Alkoholi ei ole hyvä lääke stressiin

Yhteisöterveyden psykologi Valtarin mukaan opiskelijariennoista voi saada apua stressiin, mutta paljon riippuu siitä, millä asenteella juhliin lähtee.

– Yleisesti ottaen ystävien kanssa ajan viettäminen ja muun ajateltavan saaminen helpottaa stressiä, kun pääsee hetkeksi irtautumaan.

Minulle tässä ei ole kyse mistään suorituksesta, että pitää nyt käydä juomassa ja saada kavereita.

Tuomas Heikkinen

Opiskelijaelämään ja etenkin juhliin kuuluu usein vahvasti myös alkoholi. Se ei saa Valtarilta vihreää valoa. Varsinkaan silloin, jos alkoholia käytetään stressinhallintakeinona tai tapana paeta pahaa oloa.

– Mutta jos alkoholinkäyttö on enemmänkin sosiaalista, eli käydään parilla kaverin kanssa, ja fokus on enemmän siinä yhdessäolossa, on se ihan eri juttu.

Psykologi Maria Valtarin mukaan alkoholin käyttäminen stressinpoistoon ainoastaan pahentaa stressiä.

Yhteisöllisyydessä on voima

Opiskelijabileiden ainoa tehtävä ei ole saada ajatuksia pois opiskeluista ja tavallisesta arjesta. Juhlissa tutustuu myös usein helpommin uusiin ihmisiin.

Yhteisöllisyydellä on tärkeä tehtävä ihmisen jaksamisessa. Yhteisterveyden psykologin Maria Valtarin mukaan opiskelijaporukasta poisjättäytyminen voikin vaikuttaa hyvinvointiin.

– Sillä on vaikutusta myös sen kannalta, miten opinnot sujuvat. Jos ei lähde mukaan opiskelijatoimintaan, jää helposti porukan ulkopuolelle.

Siksi Valtarin mukaan on myös käyty keskustelua siitä, että opiskelijoille tarjottaisiin monipuolista toimintaa, josta löytyisi jokaiselle jotakin.

– Tämä tarkoittaa esimerkiksi alkoholittomia tapahtumia heille, jotka eivät halua juoda, Valtari kertoo.

Oluttuoppeja kilistellään.
Psykologin mukaan opiskelijabileissä voi saada myös vertaistukea.AOP

Paltamosta opiskelujen perässä Kajaaniin muuttanut Tuomas Heikkinen on tyytyväinen omaan opiskelijayhteisöönsä.

– Jos minä kävelen tuolla koulun käytävillä, en näe että siellä kukaan olisi yksin. Olen saanut todella paljon kavereita, kun muutin tänne. En tuntenut ketään silloin, kun aloitin opinnot Kajaanissa.

Heikkisen mukaan kaikki opiskelijajärjestö KAMO:n järjestämät bileet ovat lähtökohtaisesti päihteettömiä. Heikkinen kertoo, että alkoholin juonti tapahtumissa on omakustanteista ja vapaaehtoista.

– Juomisessa on itse tajuttava hyvän maun rajat, että selviytyy seuraavana päivänä kouluun.

Niin hauskan pitämiseen kuin hölmöilyynkään ei tarvita vettä väkevämpää.

– Tyhmä voi olla selvinkin päin. Minulle tässäei ole kyse mistään suorituksesta, että pitää käydä juomassa ja saada kavereita. Jotkut voivat niin tehdä, mutta minulle on tärkeämpää meiningissä mukana oleminen, Heikkinen toteaa.