Jon Vuorisalon kolumni: Ilman isää kasvaminen saa pohtimaan, mitä on olla mies

Miltä tuntuu kasvaa isättömänä? Millainen miehen pitää olla? Minä olen Jon, eikä minun tarvitse olla mitään muuta, kirjoittaa isättömänä kasvanut Jon Vuorisalo.

kolumnit
Jon Vuorisalo
Petteri Sopanen / Yle

Oma isäni ei ole ollut kuviossa sen jälkeen, kun olin taapero. Niistä ajoista en muista mitään.

Minulla ei ole koskaan ollut erityisen positiivista kuvaa termistä "mies". Se on pitkään merkinnyt heikkoutta, pelkoa, yksinäisyyttä ja välinpitämättömyyttä, asioita jotka eivät ole korkealla sijalla hyveissä ja arvoissa, joita pidän ominani.

Varsinkin nuorempana kaipasin jonkinlaista vahvaa mieshahmoa elämääni.

Nuorena on helppo työntää pois ihmiset, jotka haluavat auttaa.

Isänkaipuu oli ristiriitainen ja hämmentävä tunne, koska minulla ei ollut minkäänlaista omakohtaista käsitystä, millaista olisi, jos perheessä olisi isä. Minulla oli kuitenkin onnellinen perhe, ilman isähahmoakin. Vasta kun aloin nähdä enemmän kavereiden perheitä ja millaista on kasvaa "kokonaisessa" perheessä, aloin kaipaamaan sitä, mitä minulla ei koskaan ollut.

Ympäristö, jossa kasvoin, oli ehkä erilainen kuin monella muulla saman ikäisellä pojalla. Minulla ei ollut alakoulussa kovin montaa hyvää ystävää. Kaipasin erityisesti ihmistä, johon samaistua, ja jonka kanssa puhua asioista, jotka vaivasivat minua silloin. Kaipasin isää. Muulta perheeltä en osannut hakea tukea. Tuntui, etteivät he ymmärtäisi. Ja kavereiden kanssa oli outoa keskustella syvällisemmistä asioista.

Nuorena on helppo työntää pois ihmiset, jotka haluavat auttaa, ja käydä keloja oman pään sisällä. Totuin siihen, ja nykyäänkin koen melko vahvaa tarvetta pärjätä yksin ja olla itsenäinen. Mutta olen opetellut vastaanottamaan apua ja tukeutumaan muihin ihmisiin, ja opettelen vieläkin.

Ajatusmallit yhdenlaisesta “hyvästä miehestä”, voivat olla monille nuorille haitallisia.

Nyky-yhteiskunnassa puhutaan paljon siitä, millaisia odotuksia miehille on, millainen miehen pitää olla ja millainen on hyvä mies. Olen nähnyt, kuinka ihmiset kärsivät, kun he asettavat itselleen turhia paineita ja murtuvat niiden alle. Itse en muista, että olisin kokenut erityisesti painetta olla tietynlainen mies. Ulkopuolisia vaikutteita ja odotuksia toki on ja tulee olemaan jatkuvasti, mutta oman perheeni sisäinen tapa käsitellä asioita (“Olet hyvä just noin. Sun ei tarvitse olla mitään muuta.”) on johtanut siihen, että minun ei tarvinnut välittää, millainen kuva "oikeanlaisesta miehestä" ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsee.

Minä olen Jon, ja minun ei tarvitse olla mitään muuta.

Suomalainen mies on vahva, luotettava, hiljainen, käy töissä eikä puhu tunteistaan. Nämä oletukset ovat hirveän vanhanaikasia. Onneksi ne eivät enää ole vallitseva totuus.

Tällaiset ajatusmallit yhdenlaisesta “hyvästä miehestä”, voivat olla monille nuorille haitallisia.

Mielestäni kaikkien pitäisi puhua tunteistaan enemmän: se auttaa nuorena ja varmasti vanhempanakin.

Jokaisen pitää saada tilaa kasvaa omaksi itsekseen. Jos muut syöttävät omia oletuksiaan siitä, millainen olet tai millainen miehen pitää olla, se voi olla vaikeaa.

Ei minua itseäni haittaa, vaikka joku toteuttaisi perinteistä suomalaisen miehen mallia. Saa myös olla herkkä, avoin, innokas tai ihan mitä tahansa. Mielestäni kaikkien pitäisi puhua tunteistaan enemmän: se auttaa nuorena ja varmasti vanhempanakin.

En tiedä, kuinka erilailla asiat olisivat, jos isä olisi ollut paikalla koko minun elämäni ajan. En koe tarvetta tai edes osaa kuvitella asiaa. Olisin kuitenkin varmasti aivan eri ihminen, jos minulla olisi ollut isä läsnä. En esimerkiksi erityisesti tykkää siitä, että minua kutsutaan mieheksi. Perinteiset sukupuoliroolit voi minun puolestani heittää roskikseen, samoin "tyttöjen ja poikien" lelut, vaatteet ja värit.

Kaiken huomioon ottaen olen tyytyväinen siihen, miten elämä on mennyt ja millainen tyyppi minusta tuli. Olen perheeni kanssa läheinen, minulla on paljon ystäviä ja sosiaalista elämää ja vaikka mitä tekemistä tulevaisuutta varten. En ehkä ole se perinteisin mies, mitä on, mutta olen aika hyvä olemaan itseni.

Jon Vuorisalo

Kirjoittaja on tavallinen helsinkiläinen nuorisotyöstä kiinnostunut musiikkiharrastaja. Hän ei pidä ennakkoluuloista tai liioista odotuksista, mutta rikkoo niitä mielellään.

Kolumni on osa Ylen Sekasin -kampanjaa, jolla halutaan tukea nuorten hyvinvointia. Tänä vuonna kampanja keskittyy erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien poikien auttamiseen.