Britanniassa joulun aika saa eläinsuojelujärjestöt huolestumaan porojen puolesta

Eläinsuojelujärjestöjen mukaan porot stressaantuvat joulutapahtumista.

eläintenoikeusliikkeet
Poro, taustalla näkyy ovi jossa numero 10.
Poro Iso-Britannian pääministerin virallisen asunnon Downing Street 10 edustalla.Hannah McKay / Epa

– Porot eivät ole ihmisten viihdyttämistä varten, näin kampanjoi eläinsuojelujärjestö Britanniassa.

Joulun aikaan ympäri Britanniaa useissa puutarhamyymälöissä esitellään poroja yleisölle rakennetuissa joulupukin "luolissa".

Animal Aid -järjestö kampanjoi "”Petteri Punakuonon ja tämän vangittujen ystävien puolesta”, ja toivoo, etteivät joulutapahtumien järjestäjät käyttäisi eläimiä.

Järjestö on myös paljastanut eläinten kaltoinkohtelua tutkimuksissaan Britannian porotarhoihin, kertoo BBC. (siirryt toiseen palveluun) Järjestö on julkaissut kampanjansa tueksi aiemmin tänä vuonna kuvatun videon, jossa eläintenhoitaja potkii eläimiä tahallisesti. Lähellä Ashfordia Kaakkois-Englannissa sijaitseva porokeskus kertoo, että kyseinen työntekijä on jo irtisanottu.

Vuosien 2014-2017 aikana Iso-Britanniaan on tuotu noin 570 poroa Ruotsista, Norjasta ja Suomesta

– Porot ovat herkkiä villieläimiä, eivätkä lavasteita ihmisten viihdyttämistä varten, sanoi eläinsuojelujärjestön tiedottaja Tor Bailey.

– Kehottaisin ihmisiä välttämään tapahtumia, joissa käytetään eläviä vangittuja eläimiä. Suosittelen muita eläinystävällisempiä tapoja nauttia joulun ajasta, sanoi Bailey.

Myös eläinten kaltoinkohtelua tutkiva ja estävä hyväntekeväisyysjärjestö RSPCA on huolissaan porojen käytöstä joulutapahtumissa.

– Porot kärsivät melusta, valoista ja väkijoukoista. Puoli-villieläin poro stressaantuu valtavasti tällaisessa ympäristössä, sanoo RSPCA:n edustaja.