Pietarsaaren väestökato kiihtyy: 20 000 asukkaan raja on karkaamassa

Pietarsaari menettää asukkaita ponnisteluista huolimatta.

Pietarsaari
Henkilöautoja parkkiruuduissa Pietarsaaren keskustassa.
Juha Kemppainen / Yle

Pietarsaaren asukasluku on pudonnut tänä vuonna reippaasti. Tilastokeskuksen syyskuun ennakkotietojen mukaan Pietarsaari on menettänyt lähes 150 asukasta. Väestötappio on vaivannut kaupunkia pari viime vuotta.

Kaupunkistrategiaan on kirjattu, että vuonna 2020 Pietarsaaressa asuu yli 20 000 asukasta. Nyt tavoite on karkaamassa, sillä asukasmäärä on 19 234.

Kaupunginjohtaja Kristina Stenman ei silti tuijottaisi yhden vuoden lukuja liian tosissaan.

– Pitää luottaa positiivisiin tekijöihin, koska niitä löytyy: meillä on hyvä työllisyys, uusia yrityksiä syntyy ja uusia asuntoalueita kaavoitetaan. Toisaalta tosiasioita ei pidä kiistää. Meillä on melkein Pohjanmaan ikääntynein väestö, ja sillä on varmasti vaikutusta, myöntää Stenman.

Pietarsaarta vaivaa myös alhainen syntyvyys.

Kaupungin väkiluku ylsi yli 20 000 asukkaan viimeksi vuonna 1987. Kaupunginjohtaja ei näe, miksei suuntaa saataisi kääntymään.

– Me olemme olleet jo pitkään valmiita neuvottelemaan myös kuntaliitoksista. Naapurikunnista ei vielä ole löytynyt halukkuutta niin syvään yhteistyöhön.

Koulutukseen ja molempiin kieliryhmiin satsattava

Sama laskusuunta näkyy myös muissa Pietarsaaren seudun kunnissa. Ainoastaan Luoto on onnistunut kasvamaan viime vuosina. Vuonna 2017 Luoto sai 90 asukasta lisää.

Yleinen kaupungistumiskehitys suosii Suomessa Stenmanin mielestä suuria kaupunkeja.

– Väestö keskittyy kasvukeskuksiin. Meidän pitää korostaa niitä vahvuuksia, joilla väki saadaan muuttamaan. Korostaa monipuolista työpaikkatarjontaa ja vilkasta kulttuurielämää.

Parannettavaakin löytyy, esimerkiksi koulutustarjontaan on satsattava, sanoo kaupunginjohtaja.

– Yliopistotasoinen koulutus menetettiin tänä syksynä lastentarhanopettajien koulutuksen lakatessa Pietarsaaressa.

Myös molempien kieliryhmien viihtyvyyteen on panostettava, sanoo Stenman. Suomenkielisille ei esimerkiksi ole tällä hetkellä Pietarsaaressa tarjolla ammatillista opetusta.