Taistelut Jemenissä ovat kiihtyneet tulitaukovetoomuksista huolimatta

Merkittävän Hodeidan satamakaupungin alueella on tehty lähes 100 ilmaiskua viime päivien aikana.

Jemen
Mies seisoo hietikolla tuastalla autoja joiden päälä istuu ja seisoskelee ihmisiä aseiden kanssa.
EPA

Taistelut Hodeidan satamakaupungista Jemenissä ovat kiihtyneet viimepäivien aikana.

– Taistelut ovat olleet pahimpia kuukausiin, sanoo YK:n humanitaarisen avun koordinaattori Lise Grande uutiskanava CNN:lle. (siirryt toiseen palveluun)

Viikko sitten Yhdysvaltain puolustusministeri Jim Mattis vaati Jemeniin tulitaukoa ja osapuolia neuvottelupöytään. Viikonloppuna YK vetosi sodan osapuolia neuvottelemaan tulitauosta. Jemeniä uhkaa pahin nälähätä sataan vuoteen maailmassa.

Hodeidan kaupungin asema olisi rauhanneuvotteluissakin keskeisessä asemassa. Nyt Jemenin hallituksen joukot kertovat lähentyneensä kapinallisten hallussaan pitämää Hodeidan kaupunkia.

Taisteluissa on viikon aikana kuollut jopa 200 ihmistä.

Alueelle on tehty lähes 100 ilmaiskua viime päivien aikana, raportoi Pelastakaa lapset -järjestö. Iskujen määrä on viisi kertaa suurempi kuin edellisen viikon aikana. Saudi-Arabian tukema koalitio tukee Jemenin hallituksen joukkoja hävittäjillä ja helikoptereilla.

Lähteet: AFP