Tänään on Nenäpäivä – Ylen kanavilla luvassa huumoria, hyväntekeväisyyttä ja punaisia neniä

Yle lähettää Nenäpäivän tv-lähetystä perjantai-iltana neljän tunnin ajan. Tänä vuonna hyväntekeväisyyskeräyksen tavoitteena on ylittää viime vuoden tulos: 2,5 miljoonaa euroa.

Nenäpäivä
Alma Hätönen, Arja Koriseva, Ernest Lawson, Susanna Laine, Jarkko Tamminen ja Jenni Poikelus.
Nenäpäivä on yhdistelmä huumoria ja hyväntekeväisyyttä. Nenäpäivä-kampanja huipentuu perjantaina Suomen suurimpaan hyväntekeväisyyslähetykseen, Nenäpäivä-show'hun, Yle TV2:lla ja Areenassa. Juontajina nähdään muun muassa Alma Hätönen, Arja Koriseva, Ernest Lawson, Susanna Laine, Jarkko Tamminen ja Jenni Poikelus.Jyrki Valkama / Yle

Pitkin Suomea käynnissä ollut Nenäpäivä-kampanja huipentuu tänään, kun Ylellä vietetään varsinaista Nenäpäivää.

Nenäpäivänä autetaan maailman lapsia ja kuullaan koskettavia tositarinoita avustuskohteista, sekä nautitaan erilaisista humoristisista esityksistä, musiikkia unohtamatta.

Yle esittää Nenäpäivänä tv-lähetystä perjantai-iltana neljän tunnin ajan kello 19–23. Lähetystä voi katsella Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.

Nenäpäivän tv-lähetys (siirryt toiseen palveluun) jakautuu kahteen osaan. Ilta alkaa seitsemältä Ernest Lawsonin juontamalla Nenäsirkuksella ja huipentuu iltayhdeksältä Susanna Laineen juontamaan Nenäshow'hun.

Nenäpäivä kuuluu tv:n lisäksi myös Ylen radiotaajuuksilla. Helsingin Aleksanterinkadun Nenäkulmasta lähetetään YleX:n ennätyspitkä 40-tuntinen Naurumaraton-radiolähetys (siirryt toiseen palveluun). Ennätyslähetys on alkanut jo eilen torstaina kello 7 aamulla ja se jatkuu tänään perjantaina kello 23 asti.

Naurumaratonia juontavat YlenX:n aamun Ville “Viki” Eerikkilä ja Juuso “Köpi” Kallio.

Nenäsirkus aloittaa illan, Nenäshow huipentaa tunnelman

Kello 19 alkava Nenäsirkus pitää sisällään tunnettujen viihdetaitelijoiden ja mediapersoonien tekemiä sketsipätkiä, joiden teossa ovat kunnostautuneet muun muuassa Pirkka-Pekka Petelius, Janne Kataja ja Tiina Jylhä.

Katsojat pääsevät ihmettelemään myös Jarkko Tammisen matkaa Jordanian pakolaisleirille. Muusikoista Nenäsirkuksen areenalle nousevat muun muassa Evelina, Ellinoora, Lauri Tähkä ja Juha Tapio.

Iltayhdeksältä alkava Nenäshow lähetetään Tampereen Mediapoliksesta. Nenäshow'ssa kurkistetaan myös Helsingin keskustan Nenäkulmaan, jossa YleX:n Jenni Poikeluksen ja Alma Hätösen juontamassa puhelinpaneelissa lahjoitussoittoihin vastaavat tunnetut suomalaiset.

Lähetyksessä vieraillaan myös Vantaalla, jossa Nenäpäivä-show’ta seuraa maailman suurin Nenäkatsomo (siirryt toiseen palveluun). Lähetys sisältää viihteen lisäksi myös rankempia teemoja.

Laulaja Arja Koriseva johdattaa katsojat Etiopiaan, jossa Nenäpäivän tuella on onnistuttu muuttamaan vahingollisia perinteitä ja pitämään tytöt koulussa. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi puolestaan kertoo lyhytdokumenteissaan, millaista kotiapulaisina työskentelevien naisten ja heidän lastensa elämä on Mosambikissa.

Katsojille tarjoillaan monenlaisia sekä asiapitoisempia että humoristisempia videoita. Nenäshown videoilla nähdään muun muassa Esko Valtaoja, Kalevauva.fi, Siskonpeti, Neumann, Tommi Läntinen ja legendaarinen Vaatehuoneen Simo.

Nenäshown musiikkipuolen hoitavat Kasmir, Anastacia, Paula Koivuniemi, Mira Luoti ja 90-luvulla huippusuosittu poikabändi XL5.

Miksi Nenäpäivää vietetään?

Nenäpäivän tarkoitus on kerätä rahaa maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten auttamiseksi ja viestiä kehitysyhteistyön tärkeydestä. Nenäpäivää on vietetty Suomessa vuodesta 2007 lähtien.

Viime vuonna Nenäpäivä keräsi maailman lasten auttamiseksi 2,5 miljoonaa euroa. Tänä vuonna tavoitteena on ylittää viime vuoden keräyssumma. Vaikka Nenäpäivä kestääkin vain yhden päivän ajan, keräys jatkuu todellisuudessa aina vuoden loppuun saakka.

– Uskomme suomalaisten haluun auttaa maailman lapsia. Yhä useampi suomalainen on viime vuosina osallistunut Nenäpäivään ja toivomme, että tänä vuonna entistä useampi olisi mukana. Pienelläkin yksittäisellä lahjoituksella on suuri merkitys, Nenäpäivän toiminnanjohtaja Riina Lipponen sanoo.

Nenäpäivä-keräyksen toteuttavat yhdeksän luotettavaa järjestöä: Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Fida International, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura. Yle tukee Nenäpäivä-kampanjaa ohjelmatoiminnallaan.

Järjestöt vievät Nenäpäivän avun perille sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Tavoitteena on ihmisten elämän muuttaminen pysyvästi paremmaksi. Tähän mennessä Nenäpäivän tuella on tuettu yli miljoonan lapsen koulunkäyntiä ja edistetty yli kahden miljoonan ihmisten terveyttä.

Näyttelijä Jarkko Tamminen ja Sauli Niinistö
Näyttelijä Jarkko Tamminen ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö.Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Niinistö tukee Nenäpäivää

Nenäpäivän tukijat eivät rajoitu pelkästään viihteen ammattilaisiin, vaan myös valtiojohto on liittynyt talkoisiin hyvän asian puolesta, sillä myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö tukee Nenäpäivää.

Nenäpäivän ohjelman osana nähdään myös, kun presidentti Niinistö kohtaa kaksoisolentonsa. Niinistö kannustaa kaikkia suomalaisia osallistumaan maailman lasten auttamiseen.

– Muiden maiden lapset ovat lapsia siinä kuin meidänkin lapsemme. Tavallaan autamme myöskin itseämme samalla, sillä mitä paremmin maailmalla voidaan, sitä parempi meidänkin on olla, Niinistö summaa syitä osallistua Nenäpäivään.