EU-komission talouspovarit: Suomen kasvu on yhä vahvaa – vauhti tasaantuu

Euroopan komission tämänkertainen talousennuste on pitkälti samoilla linjoilla kuin mitä suomalaiset talousennustajat ovat syksyn mittaan arvioineet.

talous
Keskustakirjaston rakennustyömaa Helsingissä.
Jani Saikko / Yle

EU-komissio arvioi, että Suomen talouskasvu pysyy vahvana ja leveällä pohjalla vielä tämän vuoden ajan. Sitten vauhti tasaantuu sekä ensi vuonna että vuonna 2020.

Komission mukaan Suomen talous kasvaa tänä vuonna 2,9 prosenttia. Ensi vuonna kasvu hiipuu 2,2 prosenttiin ja sitten edelleen 1,9 prosenttiin.

Kasvun vetureiksi komissio nimeää yksityisen kulutuksen ja investoinnit. Rakennusala vetää investointeja, ja kulutuksen kasvun taustalla on puolestaan hallituksenkin tavoittelema työllisyysasteen paraneminen.

Hyvän talouskasvun myötä myös Suomen työttömyysasteen arvioidaan painuvan yhä alemmaksi. Komission ennusteen mukaan vuonna 2020 työttömyysaste olisi painunut jo 6,9 prosenttiin.

Vetovastuu Suomen talouden kasvusta on siirtymässä jatkossa yksityisen kulutuksen puolelle.

Sitä tukevat kansalaisten tulojen kasvu, työllisyyden paraneminen ja kuluttajien luottamuksen pysyminen vahvana. Säästämisaste pysynee silti historiallisen alhaisella tasolla.

Sellun ennätysvahvasta vedosta tai autojen viennistä komission Suomi-katsauksessa ei mainita mitään.

Jatkossa investointien ennustetaan hidastuvan tähän vuoteen verrattuna. Etenkin rakentamisen uskotaan hidastuvan merkittävästi. Toisaalta yritysten hyvät tulokset ja matalat korot rohkaisevat firmoja investoimaan uusiin koneisiin ja laitteisiin.

Lue myös:

EU-komissio: Talouskasvu jatkuu Suomessa tukevana, mutta työllisyys kohenee hitaasti