Kansalaistaito hiipumassa – Yhä useampi lapsi ei osaa ajaa polkupyörällä

Aivoperäinen oppimisvaikeus, kotitausta ja pelot näkyvät siten, että kaikki lapset eivät halua tai pysty ajamaan pyörällä.

pyöräily
Lapsi nostaa kaatunutta polkupyörää soratiellä.
Tiina Jutila / Yle

Kömpelyyttä on aina ollut olemassa, mutta nyt on enemmän ymmärrystä, mistä se johtuu, tietää marraskuun alussa motorisen oppimisen vaikeuden tunnistamisesta ja tukemisesta kouluympäristössä (siirryt toiseen palveluun) väitellyt Piritta Asunta Jyväskylän yliopistosta.

Asunta sanoo, että 5-6 prosentilla alle 12-vuotiaista on kehityksellinen neurobiologinen vaikeus, joka on tähän saakka ollut aika huonosti tunnettu. Monella on se vuoksi muun muassa vaikeuksia ajaa pyörällä.

– Se on aivoperäinen oppimisvaikeus, joka vaikeuttaa uusien ja vaikeiden motoristen taitojen oppimista. Lapset kyllä oppivat, mutta se vaatii paljon enemmän harjoittelua ja toistoa.

Motoristen taitojen oppimisvaikeus näkyy juuri kömpelyytenä tai niin, että liikkuminen ei ole ainakaan yhtä sujuvaa kuin muilla.

– Ja nämä lapset alkavat aika varhain vältellä kaikenlaista liikunnallista toimintaa kun huomaavat, etteivät pysy muiden vauhdissa mukana eivätkä ole yhtä taitavia, Asunta sanoo.

Luovuttaa ei tarvitse, pyörällä voi oppia ajamaan

Piritta Asunta muistuttaa, että pyöräilyn oppiminen vaatii kärsivällisyyttä myös vanhemmilta. Monet vanhemmat luovuttavat, kun lapsi ei meinaa oppia.

Mutta ongelmat kuitenkin lievenevät, kun vain jaksaa harjoitella. Vanhempien tuki on äärimmäisen tärkeää. Lapsi ei opi itsekseen. Liikuntatieteilijä toivoo, että tieto aivoperäisestä oppimisvaikeudesta leviäisi nyt laajemmalle.

– Tämähän tarkoittaa sitä, että jokaisesta noin 20 lapsen ryhmästä löytyy yksi, jolla on tämä oppimisvaikeus taustalla. Sen yleisyys yllätti minutkin, Asunta toteaa.

Kehityksellinen neurobiologinen vaikeus on osin geneettistä, mutta myös ympäristöllä ja äidin raskauden aikaisilla tekijöillä on vaikutusta.

Oppimisvaikeus voi olla peräisin jo raskauden varhaisesta vaiheesta, jolloin aivot kehittyvät. Vaikeus on siten lapsella jo syntyessään. Oppimisvaikeuksisia poikia on runsaasti enemmän kuin tyttöjä.

Monilla lapsilla ei edes ole polkupyörää

Suomessa on myös paljon lapsia, jotka eivät ole varhaislapsuudessa saaneet harjoitella pyöräilyä. Esimerkiksi monille maahanmuuttajataustaisille pyöräily on aivan uusi taito.

Ajamaan kuitenkin oppii vanhempanakin. Suomessakin järjestetään pyöräkouluja aikuisille. Yleensä siellä myös opitaan.

Pyöräliiton pyöräilykasvattaja Erika Weckström työskentelee esikoulu- ja kouluikäisten lasten pyöräilymahdollisuuksien edistämiseksi. Weckström tietää, että edelleen suurin osa koululaisista osaa ainakin jollakin taitotasolla pyöräillä.

– Mutta nyt on ruvennut tulemaan lapsia, joilla on hyvin heikot taidot tai ei taitoja ollenkaan. Eikä heillä myöskään ole polkupyörää.

Kouluissa se aiheuttaa päänvaivaa esimerkiksi tilanteissa, jossa uima- tai liikuntahallille on reilun parin kilometrin matka. Matka on koululaisille liian pitkä käveltäväksi, mutta turhan lyhyt linja-auton tilaamiseksi. Kustannustehokkaita kulkumuotoja on mietittävä uudelleen, jos kaikki eivät voi pyöräillä.

Pyöräliiton Weckström näkee jo pienten koululaisten ajoasennosta, jos lapsella on vaikeuksia pyörän hallinnassa. Tankoa puristetaan silloin liian lujaa, hartiat ovat kyyryssä ja keho on jäykkänä.

– Kaikki eivät uskalla irrottaa kättä tangosta, vaikka tasapainohan ei ole niissä käsissä. Se voi kuitenkin tuntua siltä ja siksi siitä ei uskalla laskea irti.

Pienempien ajo-opetteluun Weckström suosittelee leikkimistä. Tehtävien olisi oltava helppoja, jotta uusi pyöräilijä saa onnistumisen kokemuksia.

– Lapset saa irrottamaan kädet vaikkapa nappaamalla saippuakuplia. Leikkiminen tempaa mukaansa. Sitten se pyörä vähän unohtuu.

Peloteltu lapsi ei uskalla

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa laatii kouluille aineistoa liikennesäännöistä ja pyörän hallinnasta. Hän opettaa esimerkiksi rakentamaan ajotaitoratoja.

Taitoradalla ajaminen on monille yllättävän vaikeaa. Kovaa kyllä ajettaisiin, mutta hidas suoraan ajaminen ei kaikilta enää onnistukaan. 3-4 -luokkalaisissa näkee valtaisia taitoeroja, kun pitäisi osata myös pujotella, jarruttaa ja ajaa sujuvasti yhdellä kädellä.

– Isommilla lapsilla lisätään vaikeuskerrointa eli he ajavat ja yrittävät hallita pyörää tekemällä ajattelutehtävää samalla. He näkevät, että jos joutuu ajaessaan miettimään vaikkapa l-alkuisia työn nimiä, niin jompikumpi tehtävä silloin häiriintyy, Piippa kertoo.

Monet lapset joutuvat pyöräillessään miettimään niin paljon jarruttamista ja muuta tekniseen ajamiseen liittyvää, että he eivät pysty enää huomioimaan liikennettä. Toiset osaavat ajaa, mutta eivät silti keskity.

– Välttämättä se tekninen ajotaito ei korreloi sen liikenneturvallisuuden kanssa. Se riski voi jopa lisääntyä. Se riippuu, mihin sitä taitoa käyttää.

Liikenneturvan Leena Piippa on huomannut, että vanhemmat kuljettavat lastaan usein lyhyitäkin matkoja autolla, koska koetaan, että esimerkiksi koulumatka on turvaton. Silloin pyöräilykokemusta ei kerry.

Pyöräliiton Erika Weckström muistuttaa, että myös vieras aikuinen voi vaikuttaa siihen, että aloitteleva pyöräilijä ei haluakaan pyöräillä. Se voi olla pienestä kiinni.

– Jos ohittaa esimerkiksi pyörätiellä liian läheltä, niin lapsi säikähtää, että tämä olikin hyvin pelottavaa.

Usein pelottelu lähtee kuitenkin kotoa. Vanhemmat, jotka itse eivät pyöräile, näkevät pyöräilyssä pelkkiä vaaroja. Aikuisten pelotteluasenne ja kieltäminen johtavat siihen, että pyöräily ei kiinnosta lastakaan.

– Pyöräilytaito on kansalaistaito ja tasa-arvokysymys. Myös monissa kouluissa suhtaudutaan nuivasti pyöräilyyn, Weckström sanoo.